Merten happamoituminen on jo pitkään tunnettu, mutta jossain määrin merten lämpötilan nousun varjoon jäänyt ilmiö.
Molempien takana on sama tekijä, ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Noin 40 prosenttia teollisen vallankumouksen jälkeen syntyneistä hiilidioksidipäästöistä on imeytynyt meriveteen, mikä on hidastanut ilmaston lämpenemistä.
Hiilidioksidin imeytyminen meriveteen aiheuttaa kemiallisen reaktion, jonka seurauksena veden pH-pitoisuus laskee eli vesi happamoituu. Merten happamoituminen on salakavala ilmiö, koska sen seuraukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä ja niitä on vaikea erottaa muista tekijöistä.
Merten happamoituminen on salakavala ilmiö.
Planetaariset rajat
Merten happamoituminen on yksi yhdeksästä niin sanotusta planetaarisesta rajasta. Ne kuvaavat ympäristön eri osa-alueita ja prosesseja, jotka viime kädessä vaikuttavat maapallon elinkelpoisuuteen myös ihmiselle.
Planetaaristen rajojen käsite luotiin vuonna 2009. Tuorein päivitys julkaistiin vuonna 2023, ja sen mukaan kuusi rajoista on jo ylitetty. Rajat eivät tarkoita järjestelmien arvioitua keikahduspistettä, vaan ennen sitä tapahtuvaa riskivyöhykkeelle joutumista..
Ylitetyt rajat olivat päivityksen mukaan ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, makean veden kulutus, maankäytön muutokset, typen ja fosforin virrat sekä luontoon päästetyt keinotekoiset kemikaalit.
Turvallisella tasolla olivat vielä merten happamoituminen, ilmakehän aerosolikuormitus sekä stratosfäärin otsonikato. Happamoitumisen osalta rajaksi on asetettu meriveden kalsiumkarbonaatin pitoisuuden väheneminen 20 prosentilla verrattuna esiteolliseen aikaan.
Nyt kesäkuussa julkaistun tutkimuksen mukaan myös merten happamoituminen on ylittänyt planetaarisen rajan. Plymouthin merentutkimuslaitoksen, Oregonin yliopiston ja Yhdysvaltain ilmakehän ja merentutkimusviraston (NOAA) tekemän tutkimuksen mukaan raja itse asiassa ylitettiin jo vuonna 2020.
Arvio perustuu sekä historiallisen että tuoreen datan arviointiin tarkentuneilla tutkimusmenetelmillä. Syvemmissä vesissä happamoituminen on suurempaa. Yli 200 metrin yltävissä syvyyksissä 60 prosenttia meristä oli ylittänyt rajan, tätä ylemmissä kerroksissa 40 prosenttia.
Hapan uhka eliöille
Happamoituminen heikentää koralleja, joihin iskee myös meriveden lämpeneminen. Korallit eivät ole ainoita, jotka kärsivät, vaan heikkeneminen koskee kaikkia kalkkikuoren muodostavia lajeja kuten simpukoita, ostereita ja monia nilviäislajeja. Kuoren heikentyminen hidastaa eläinten kasvua, vaikeuttaa lisääntymistä ja eläinten selviytymismahdollisuuksia.
Edellä mainitun tutkimuksen mukaan happamoituminen on vienyt sopivan elinympäristön kalkkikuorisilta lajeilta 43 prosentissa trooppisia ja subtrooppisia koralliriuttoja. Arktisten ja antarktisten vesien kotilot ovat menettäneet 61 prosenttia suotuisista elinalueistaan, ja rannikkovesien simpukat 13 prosenttia.
Ravintoketjun kautta haitalliset vaikutukset ulottuvat kaloihin ja merinisäkkäisiin sekä lopulta myös ihmisten elinkeinoihin.
Korallit eivät ole ainoita, jotka kärsivät.
Yhtenä esimerkkinä on mainittu romahdus, joka tapahtui Yhdysvaltain luoteisrannikon miljoonien dollarien arvoisilla osteriviljelmillä viisitoista vuotta sitten. Syyksi osoittautui se, että osteriviljelmien vesi oli paikallisten olosuhteiden vuoksi happamampaa kuin ennen. Osterit jäivät toukkavaiheeseen eivätkä pystyneet kasvattamaan kuorta.
Ratkaisuna viljelmille asennettiin antureita, jotka mittaavat veden pH-pitoisuutta. Tarvittaessa veteen lisätään kemikaaleja neutraloimaan happamuutta.
Osteriviljelmien pelastaminen on esimerkki teknisestä ratkaisusta, joiden kaupalliset markkinat ovat kasvussa. Vastaavaa on esitetty tehtäväksi myös suuressa mittakaavassa muun muassa siten, että meriveteen lisättäisiin emäksistä liuosta.
Meriveden happamuuden säätelemistä kohtaan on esitetty samanlaista kritiikkiä kuin teknistä ilmastonmuokkausta (geoengineering) vastaan: kaikkine oheisvaikutuksineen se voi olla arvaamatonta ja samalla huomio siirtyy pois tärkeimmästä eli hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä.
Merivesi myös lämpenee
Merten happamoitumisen ohella myös niiden keskilämpötilan nousu jatkuu. Keväällä julkaistun tutkimuksen mukaan merillä oli vuosina 2023 ja 2024 peräti kolme ja puoli kertaa niin monta poikkeuksellisen lämmintä päivää kuin minä tahansa aikaisempana vuotena. Ilmaston yleisen lämpenemisen lisäksi tilanteeseen vaikutti El Niño -ilmiö.
Myös tänä vuonna on koettu merten lämpöaaltoja. Huhtikuussa alkoi Britannian ja Irlannin rannikolla pitkäkestoinen poikkeuksellisen lämpimän meren jakso. Australiassa sekä itä- että länsirannikon vedet kokivat lämpöaallon maaliskuussa.
Lämpeneminen vaikuttaa monella tavalla merten elämään. Se on heikentänyt elinolosuhteita esimerkiksi Välimerellä, joka lämpenee paljon nopeammin kuin valtamerten ulapat. Lämpeneminen voi olla lopullinen niitti Välimeren kampasimpukoille, joita on kuollut runsaasti vuodesta 2016 lähtien.
Lämpöaallot vaikuttavat planktonista lähtien ravintoketjussa ylöspäin. Pohjoisella Tyynellämerellä koettiin poikkeuksellinen lämpöaalto vuodesta 2014 vuoteen 2017. Sen seurauksena arvioidaan menetetyn viidesosa alueen ryhävalaista.
Meriveden lämpeneminen vaikuttaa myös merenpinnan korkeuteen. Viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin. Merenpinta kohosi jonkin verran ennustettua enemmän, ja tutkimustiedon mukaan siihen vaikutti enemmän meriveden lämpölaajeneminen kuin jäätiköiden sulamisvedet.
Merten lämpöaallot vaikuttavat maapallon säähän. Ne lisäävät meriveden haihtumista, mikä puolestaan lisää hirmumyrskyjen äkillisyyttä ja voimakkuutta. Esimerkiksi Filippiineillä koettiin viime vuonna ennätysmäinen toinen toistaan seuranneiden syklonien aalto.
uutiskirje 