Uusliberalismin yksi määritelmä on, että se siirtää talouteen liittyvät asiat poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle. Juuri näin tehtiin Suomessa, kun puolueet pääsivät sopuun velkajarrusta. Yhdessä tuumin ne päättivät, että Suomen eduskunta nyt kerta kaikkiaan täytyy sitoa ikuisiksi ajoiksi kurjistamaan ihmisten elämiä. Asiaan ei tule esimerkiksi kansalaisten vaaleilla päästä vaikuttamaan, ja niinpä velkajarru sitoo hallituksia hallitusohjelmasta riippumatta.
Vasemmistoliitto oli kyllä mukana velkajarruneuvotteluissa, mutta jäi ulos itse sovusta. Ulos jääminen tarkoittaa luultavasti käytännössä, että puolueella ei ole asiaa seuraavaan hallitukseen. Sen kun lähes varmasti muodostavat velkajarrusta sopineet puolueet. Ei hallitukseen tosin olisi luultavasti muutenkaan ollut asiaa, kun se todennäköisesti on kokoomuksen ja sdp:n muodostama talouskurihallitus. Ei ehkä maailman suurin menetys.
Vihreät taas päätti urheasti mennä velkasopuun mukaan. Puolue on perustellut tätä sillä, että saatiin parempi malli kuin oltaisiin saatu ilman vihreitä. Tämä näyttää olevan vakiovastaus: Suurempien porvaripuolueiden politiikkaan mukaan meneminen perustellaan sillä, että ollaan käytännönläheisiä ja parannetaan alun perin huonompia ehdotuksia. Harmillisesti vihreiden entiset äänestäjät eivät näytä arvostavan puolueen kyvyttömyyttä erottua hallituksen leikkaajista.
Velkajarrun käytännön vaikutukset selviävät vasta, kun sen mekanismi pannaan täytäntöön, ja kunnolla vasta kun joku päättää jättää tottelematta. Ehdotuksena se näyttää kuitenkin huonolta idealta: se kaventaa talouspolitiikan jo valmiiksi eurosääntöjen rajaamaa liikkumavaraa. Pahimmillaan se sitoo Suomen ikuiseen leikkaamiseen, joka tietysti syö myös kaikki mahdollisuudet lyhentää velkaa talouskasvulla. Paska idea, jota vasemmistoliitto oli onneksi riittävän rohkea vastustamaan.
Suomen talouspolitiikaksi on nyt määritelty virallisesti talouskuri, eli elämän ehtojen tasainen kuihduttaminen. Tällä voi olla hyvinkin kauaskantoisia seurauksia. Esimerkiksi maanpuolustustahto nykyisellä asevelvollisuusarmeijalla perustuu siihen, että on jokin mielekäs elämäntapa, jota halutaan suojella. Kaikenlaiset yritykset ekologiseen jälleenrakentamiseen taas edellyttävät että rakennetaan uutta velkarahalla. Ja sitten on tietenkin “yhteiskuntarauha”, josta porvarit erityisesti välittävät.
Suomen politiikka tarvitsee täyskäännöstä, jonka voi saada aikaan vain uudenlainen järjestäytyminen talouskuria vastaan ja mielekkään elämän puolesta. Orpon hallitus on tehokkaasti lamaannuttanut tällaiset yritykset antamalla iskun toisensa jälkeen niin kulttuurialalle, ammattiliitoille, siirtolaisille kuin sosiaalituista riippuvaisille ihmisille. Ennen pitkää voimat on kerättävä uudestaan, jotta voisimme vielä elää tässä maassa mielekästä elämää.
Jos velkajarrussa on jotain hyvää, se osoittaa jo etukäteen, että demarien vaalivoitolta ei kannata odottaa mitään suurempaa muutosta nykyiseen ahdinkoon. Tarvitsemme ihmisten nousemista sortoa vastaan, eikä Antti Lindtman pääministerin tuolissa muuta tätä asiaa miksikään.









