Viimeinen sana
Palaan jälleen suosikkiaiheeni eli perussuomalaisen politiikanteon äärelle kuin kissa kermakupille. Olen ollut huomaavinani pieniä lipsumisen merkkejä. Timo Soinin alati niin leppoisen naamataulun poskilihaksia on ilmiselvästi alkanut kiristää ja nykiä. Tiukka ”ei” on vaihtunut sanaksi ”ehkä”. Hän on joutunut myös selittelemään sanomisiaan tai sanomattomuuttaan. Ja tämähän on sitä pahinta myrkkyä, mistä kansa ei tykkää ollenkaan, että aletaan myötäillä.
Ärtymystäkin on ollut ilmassa kuten silloin, kun teini-ikäinen koululaistyttö jaksoi tivata puoluejohtajan mielipidettä abortista raiskaustapauksissa. Miksei muita kurmoteta tämmöisillä kysymyksillä, Soini melskaa, eikä vastaa.
Jäljellä on kuitenkin vielä yli kaksi viikkoa pelkkiä kysymyksiä. Palmusunnuntain illassa vasta tiedämme, kumpi voitti: Perussuomalaiset eli kansa vai joku muu.
Jäljellä on vielä yli kaksi viikkoa pelkkiä kysymyksiä.
Perussuomalaisten kannatus on tällä hetkellä mittava, hopea- ja pronssisija vaihtelevat viikoittain. Meillä on suuri persujen porukka nyt keskuudessamme, koska yhteiskunta on eriarvoistunut, tuloerot kasvaneet, nykypolitiikka turhauttaa, johtajan kaipuu on suuri (samoin vanhojen hyvien aikojen), poliitikot ovat ylimielisiä, maailmanmenon nopeus ahdistaa, eikä saa puhua sillä tavalla kuin itse haluaisi.
Eräät ovat vahvasti sitä mieltä, että Perussuomalaisia ei saa ivata, koska silloin ivaa koko kansaa. Mistä tämä tämmöinen kumpuaa, että joku puolue kiedotaan pumpuliin ja juotetaan lämpimällä maidolla? Johan tässä pitää alkaa kavuta barrikadeille, jos puoluerekisterissä olevaa puoluetta ei saa arvostella – ja kovaa.
Tässä kohdin on pakko ottaa esimerkki mahdollisimman läheltä eli omasta suvusta, joka on kansoitettu kokoomuslaisilla. Joukossa saattaa olla joku demarikin, mutta erittäin haalean punainen.
Heidän kauttaan olen oppinut, että kokoomus tarkoittaa samaa kuin isänmaallisuus ja rehti suomalaisuus. Vasemmistolaisuus taas tarkoittaa – kuinka ollakaan – samaa kuin epäisänmaallisuus ja kavaluus. Nämä määrittelyt pohjautuvat suvussa kulkeneeseen epämääräiseen perinnemömmöön, jota on ryyditetty ennakkoluuloilla ja mutu-tiedolla. Perusteluja on turha etsiä kirjoista ja kansista.
Samantyyppiseen aineistoon pohjautuu myös Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen politiikka. Katainen on jo monen vuoden ajan toistanut sanomaa Toivo-talkoista, joilla rakennetaan yhteistä hyvinvointia meidän kaikkien parhaaksi. Muiden puolueiden harjoittama, vastaan haraava politiikka on merkki itsekkyydestä. Isänmaa on varattu kokoomuksen käyttöön.
Vastaavanlaisesti nyt siis Perussuomalaiset vertautuu kansaan. Hiljainen, kärsivä kansa on herännyt, eikä meillä ole oikeutta sitä häiritä. Kansan on saatava protestoida. Ne, jotka eivät pidä puolueen politiikasta ovat sivustakatsojia, epäsolidaarisia ja ymmärtämättömiä.
Alati epäilevän ajattelijan Outi Nyytäjän mielestä suomalaisessa keskustelussa ”tyhmyys palkitaan, fiksuus ei ole kurssissa” (HS Kuukausiliite 3/11). On aika päästä tyhjästä diiba-daaba-jaarittelusta asiaan, mikä tarkoittaa perusteluja, ei mielikuvilla leikittelyä, vaatii tämä kansalainen.
uutiskirje 
