Vasemmistoliitto on ainoa puolue eduskunnassa, joka on kaiken aikaa tuonut esiin niitä vahinkovaikutuksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään tämän EU-politiikan seurauksena. Se on rohkeasti puhunut työttömiksi työnnettyjen, syrjäytettyjen, köyhyysloukkuun ajettujen ja etenkin pahoinvoivien lasten puolesta. Se on vastustanut eriarvoisuuden lisäämistä ja kansan jakamista kahtia.
Kapteeni Kauko Laihanen kirjoitti teoksessa Mihin Suomea viedään: ”Puolueettomuuden aikakausi on Suomen kansan hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta ollut parasta aikaamme. Vasta presidentti Mauno Koiviston valtakaudella aloitettu tiukka Emu-politiikka on tuonut suurtyöttömyyden ja laman.”
Meillä oli turvallinen ja inhimillinen yhteiskunta. Meillä oli monipuolinen, vankka ja hyvin toiminut talous. Suomen ei sallittu jatkaa elämäänsä itsenäisenä puolueettomana valtiona, vaikka valtaosa kansasta olisi niin halunnut.