MIRAL (Ranska-Israel-Italia-Intia, 2010). Ohjaus: Julian Schnabel. Käsikirjoitus: Rula Jebreal. Perustuu hänen omaan romaaniinsa. Kuvaus: Eric Gautier. Musiikki: Laurie Anderson, Marcel Khalife, Pete Townsend, AR. Rahman ym. Pääosissa: Hiam Abbass (Hind Husseini), Freida Pinto (Miral), Yasmine Elmasri (Nadia), Alexander Siddig (Jamal), Juliano Mer-Khamis (sheikki Saabah), Willem Dafoe, Vanessa Redgrave.(Elokuvan ensi-ilta on 29/4)
Palestiinalaisen näyttelijän ja ihmisoikeusaktivistin Juliano Mer-Khamisin äskettäinen murha toi ikävää julkisuutta monikansallisena yhteistuotantona tehdylle Miralille. Julman ironista on, että Mer-Khamis näyttelee sheikkiä ja hyväntekijää, jonka taloudellinen apu mahdollistaa palestiinalaisille tytöille tarkoitetun koulun perustamisen Itä-Jerusalemiin.
Mer-Khamisin murha on isku elokuvan rauhantahtoista ja kaikin puolin humaania sanomaa vastaan.
Miral pohjautuu palestiinalaisen toimittajan Rula Jebrealin osittain omaelämäkerralliseen romaaniin. Ennen kuin nimihenkilöstä tulee keskushahmo, tutustutaan Hind Husseiniin. Hänen antaumuksellisella päättäväisyydellä koulu pannaan pystyyn 1948. Samana vuonna itsenäistyy Israel ja alkaa näihin päiviin jatkunut Lähi-idän kriisi, jonka synnyttämä pakolaiskysymys on yhä ratkaisematta.
Kronikkamainen elokuva kertaa dramaattisimpia lukuja palestiinalaisalueiden lähihistoriasta. Kohtuullinen tietämys kyseisistä episodeista on eräänlainen kynnyskysymys elokuvan perimmäisen sanoman ymmärtämiseksi. Toisaalta tapahtumia hallitsee niin vankka yleisinhimillinen problematiikka, ettei katsomiskokemus siihen kaadu, vaikkei olisikaan kovin kummoinen Lähi-idän tuntija.
Hind Husseinin kuningasajatuksena on, että koulussa opiskelevat tytöt eivät unohtaisi palestiinalaista identiteettiään. Väkivaltaiselle vastarinnalle hän sanoo ehdottoman ein. Lähi-idän poliittisen ja yhteiskunnallisen väkivallan kahdet kasvot tehdään tapahtumissa selkeästi tunnistettaviksi.
Elokuvan linja kuvattuun on vilpittömän sovitteleva, Miral on elokuvana aito rauhankyyhky. Tämä ilmenee myös tavassa, jolla hahmotetaan yksilötason nuorten rakkaussuhteita.
Ymmärrettävästi Miral on emotionaalisesti hyvin latautunut elokuva.
Epävarmuutta, epäluuloa, vihamielisiä ja väkivaltaisia jännitteitä huokuvissa kehissä läheisen tuki on sitä kokeville arvokas lahja. Piirre korostuu Jamalin, hänen vaimonsa Nadian ja tytär Miralin rakkauskolmiossa. Trion väliset kohtaukset ovat tunnelataukseltaan elokuvan voimakkaimpia, niihin sisältyy myös lujaa henkilökohtaista tragiikkaa.
Miral on naishahmojen hallitsema elokuva, jonka miehen malli kelpaa esimerkiksi siitä, miten käytännön tasolla vastataan ymmärryksen, anteeksiannon ja rakkauden haasteisiin.
Kokonaisvaltaista tunnelmointia huokuvassa kerronnassa on tärkeä osa erinomaisella musiikkiraidalla. Sillä lomittuvat toisiinsa eri kulttuuriset perinteet, mikä osaltaan viestittää elokuvan yleisempää rauhan sanomaa. Omanlaisiaan ääripäitä ovat hautajaisjakson pyhä islamilainen laulanta ja raspikurkku Tom Waitsin karhea tilitys satamassa eksymisestä.
Amerikkalaisohjaaja Julian Schnabelille Miral on johdonmukaista jatkoa pätevien tosipohjaisten elämäkertadraamojen Basquiat, Ennen yötä ja Perhonen lasikuvussa jälkeen.
Hiam Abbassin ja Alexander Siddigin roolitöissä on hienovaraista voimaa, sivurooleissa antavat tähtivetoapua vasemmistosympatioistaan tunnettu Vanessa Redgrave ja Willem Dafoe.
Terrori-iskun kytkeminen osaksi israelilaisteatterissa pyörivää Polanski-filmiä Inho on ehkä turhan melodramatisoitu, mutta sellaisena hyvin toteutettu episodi.
lehti 