”Mongolien päivä stadionilla – vinosilmäinen Matti Järvinen anasti maailmanennätyksen”. Näin otsikoi ruotsalainen Idrottsbladet vuonna 1930 suomalaisen Järvisen voitettua keihäskisan Tukholmassa. Otsikko on yhtenä esimerkkinä historioitsija Jouko Jokisalon artikkelissa, joka valottaa suomalaisten asemaa rotuteorioissa. Artikkeli sisältyy Jokisalon ja Raisa Simolan teokseen Kulttuurisia kohtaamisia.
Suomalaiset luokiteltiin rotuteorioissa vuosisatojen ajan joko ”mongolirotuun” tai myöhemmin eurooppalaisempaan ”itäbalttilaiseen rotuun”. Molemmat rankattiin ”valkoista kaukasialaista rotua” alempiarvoisiksi. Perusteena oli suomalaisten sukulaisuus saamelaisiin, jotka rotuteoreetikot sijoittivat mongoleina ihmiskunnan alimpiin kasteihin.
Kun suomalaiset pyrkivät muuttamaan tätä kuvaa omilla tutkimuksillaan, olennaista olikin alleviivata suomalaisten ja saamelaisten ”rotueroavuuksia”. Näin toimiessaan suomalaiset eivät vastustaneet rotuhierarkia-ajattelua sinänsä, vaan uusinsivat sitä.
Vielä 1990-luvulla arvovaltaiset suomalaiset jatkoivat mongolidisuutemme pohdiskelua.
Eurooppalaisuuttamme
todistellaan yhä
Rotuhierarkiat ja avoin inho ”alempia rotuja” kohtaan olivat länsimaissa yleisesti hyväksyttyjä pitkälle 1900-luvulle saakka. Niitä olivat olleet kehittämässä sellaisetkin suurmiehet kuin biologi Carl von Linné ja filosofi Immanuel Kant. 1800–1900-luvun taitteessa kallonmittauksen katsottiin edustavan eurooppalaisen tieteen huippua.
Vielä 1990-luvulla arvovaltaiset suomalaiset jatkoivat mahdollisen mongolidisuutemme pohdiskelua ja todistelivat suomalaisten eurooppalaisuutta, Jokisalo mainitsee.
Tietysti voi olla tieteellisesti kiinnostavaa, missä määrin suomalaisten geenit ovat peräisin lännestä ja missä määrin idästä, mutta eikö meillä olekin yhä taipumusta arvottaa läntinen geeni- ja kulttuuriperimä itäisen edelle?
Muutenkin on turha kuvitella, että vuosisataiset rotuopit, jotka kumpuavat kolonialismista, olisivat yhtäkkiä kadonneet tai näkyisivät pelkästään äärioikeiston maailmankuvassa. Teosta lukiessaan jokainen voi miettiä, minkä verran lukijan omissa tai yhteiskuntamme yleisissä asenteissa on jälkiä näistä opeista.
Sinuhe-tutkimus
”värisokeaa”
Kun Jokisalo avaa historiallista perspektiiviä aikamme maahanmuutto-, rasismi- ja islamkeskusteluihin, kirjallisuudentutkija Raisa Simola analysoi artikkeleissaan eräitä kulttuurien välisen kohtaamisen kannalta kiinnostavia kirjallisia teoksia.
Rotukäsitykset Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen -romaanissa (1945) ilmentävät osaltaan sitä, miten itsestäänselvää rotuajattelu tuona aikana oli. Sinuhekin, jota pidetään itsestäänselvyyksien kyseenalaistajana, puhuu ”likaisista neekereistä”, joiden annettiin vuodattaa ”Egyptin puhdasta verta”.
Rasismi ilmenee romaanin kertojankin osuuksissa: ”… hänen kasvonsakin olivat turvonneet ja vastenmieliset, niin että hänen kasvonsa tosiaan muistuttivat neekerien kasvoja, vaikka eivät olleetkaan aivan mustat”, kerrotaan kuningataräiti Tejestä.
Simolan mukaan tämänkin päivän muutoin oivalliset Waltari-tutkijat, kuten Ritva Haavikko, Markku Envall ja Panu Rajala, ovat lukeneet Sinuhen ”värisokeina”, kiinnittämättä huomiota rodullistamiseen. He siis jatkavat faaraoidenaikaisen Egyptin eurosentristä tulkintatraditiota siinä missä Waltari omana aikanaan, Simola kritisoi.
Lapset ja nuoret
avainasemassa
Tulevaisuuteen teoksessa tähytään erityisesti pohtimalla koulujen monikulttuurisuuskasvatusta. Opetussuunnitelman kauniit lauseet moniperspektiivisyydestä historianopetuksessa eivät aina käytännössä toteudu. Jokisalo painottaa erityisesti afrikkalaisiin kohdistuneen vuosisataisen orjakaupan perusteellisempaa käsittelyä keskeisenä ihmisoikeuskysymyksenä.
Simola puolestaan esittelee muun muassa kokemuksia siitä, mitä peruskoulun kuudesluokkalaiset oppivat luettuaan Tahar Ben Jellounin teoksen Mitä on islam? Tulokset olivat rohkaisevia: tietämys lisääntyi ja asenteelliset stereotypiat karisivat.
Keskeinen osa Jokisalon ja Simolan kirjassa ovat kuvataiteilijoiden tekemät sarjakuvat, jotka vuorottelevat artikkeliosuuksien kanssa. Moniaineksisuudesta huolimatta tuloksena on yllättävänkin tiivis ja toimiva kokonaisuus. Tiitu Takalo, Lissu Lehtimaja, Ville Pirinen, Johanna Rojola, Anna Sailamaa, Sanna Hukkanen ja Aapo Rapi kuvaavat elävästi ja koskettavasti kulttuurien välisen kohtaamisen arkisia iloja ja ongelmia.
Jouko Jokisalo & Raisa Simola: Kulttuurisia kohtaamisia. Like ja Rauhanpuolustajat, Pystykorvakirja 2010. 175 sivua.
uutiskirje 
