Viime viikon keskustelupalstalla Reijo Rinne moitti minua ja Eelis Pulkkista käsitesekaannuksista meidän edellisen viikon keskustelupalstalla olleissa jutuissa.
Pulkkiseen kohdistettuna moite käsitesekaannuksesta on täysin väärä – ja sisälsi itsessään käsitesekaannuksen. Kysehän oli siitä, että Rinne ja Pulkkinen vain näyttävät tulkitsevan kovin eri tavoin ilmastonmuutoksen suuruutta ja sen seurauksia. Minulla ei ole pätevyyttä ryhtyä heidän erimielisyytensä erotuomariksi, mutta molemmat käyttivät kyllä oikein ilmastonmuutoksen käsitettä.
Minua Rinne moitti käsitesekaannuksesta kapitalismin käsitteen käytössä. Jos olisi olemassa selkeästi yksiselitteinen yleinen käsitys siitä, mitä kapitalismin käsitteellä tarkoitetaan, ja minä siitä tietämättömänä käyttäisin käsitettä jossakin muussa merkityksessä, kysymys olisi minun käsitesekaannuksestani.
Tästä ei kuitenkaan ollut kysymys. Toivoin sen käyvän ilmi tekstini asiayhteydestä. Vaan eipä näy käyneen.
Yleisin ja pitkään säilynyt kapitalismin määritelmä sanoo, että yhteiskunta, jossa tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa, on kapitalistinen. Näin määriteltynä kapitalismin käsitteestä on viimeistään kylmän sodan päättymisen jälkeen tullut poliittisessa kielenkäytössä täysin maho. Eikä tilannetta paranna mitenkään, että hegemonisessa porvarillisessa kielenkäytössä markkinatalous ja kapitalismi on tämän määritelmän pohjalta alettu voitonriemuisesti tulkita synonyymeiksi.
Kapitalismin käsitettä on kuitenkin jo toista sataa vuotta käytetty useissa erilaisissa merkityksissä. On mm. erilaisia marxilaisia ja weberiläisiä käsittämistapoja. Itse olen näihinkin tulkintaperinteisiin löyhästi nojaten kannattanut seuraavaa määrittelyä: Yhteiskuntaa voidaan luonnehtia kapitalistiseksi, jos se yhteiskuntapolitiikassaan suosii kohtuuttomasti sijoittajien intressejä palkansaajien ja muiden tavallisten ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.
Voimme siis helposti olla yhtä mieltä siitä, että demokratian ja hyvinvointivaltionkin oloissa poliittinen taistelu kapitalismin nujertamiseksi on vasemmiston ja työväenliikkeen päätehtävä.