Kaksi viikkoa sitten syntyi mediakohu. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kuuli talousasiantuntijoita ja sanoi sitten, ettei hallitusohjelmaan kirjattu tavoite velkasuhteen taittamisesta tällä vaalikaudella ole mahdollinen. Miljardileikkauksia maaliskuun kehysriihessä asettui vastustamaan myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.
Osa kokoomuksesta pillastui, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen, miten eräiden lehtimiesten pelihousut repesivät. Hallituskriisi ja lopullinen hallituksen konkurssijulistus!
Kaikki viisaus ei kuitenkaan taida asua lehtien pääkirjoitustoimituksissa. Asiantuntija toisensa jälkeen on tullut sille vasemmiston kannalle, ettei kolmen miljardin säästö- ja veronkorotuspaketissa yhdessä rysäyksessä ole mitään järkeä tässä taloustilanteessa.
Kolmen miljardin kertasopeutuksella tehtäisiin neljän miljardin vahinko.
Kolmen miljardin kertasopeutuksella tehtäisiin ainakin neljän miljardin vahinko. Se on kestävää oppia myös 1990-luvun lamasta.
Torstaina myös pääministeri Jyrki Kataisen aloitteesta koottu, valtiosihteeri Martti Hetemäen johtama finanssipolitiikan asiantuntijaryhmä esitti sopeutustoimien jaksottamista vuosille 2015–2017. Peruste oli juuri se sama, josta Urpilainen ja Arhinmäki puhuivat jo kaksi viikkoa sitten: liian tiukat säästötoimet söisivät orastavaa talouskasvua liiaksi. Lisäksi suuri osa hallituksen jo aiemmin päättämistä sopeutustoimista alkaa kiristää taloutta vasta ensi vuonna.
Päinvastaisella kannalla on enää presidentti Sauli Niinistö ja muutama lehtimies.
Niinistön puheet ovat hyvin ristiriitaisia. Valtiopäivien avajaisissa hän oli huolissaan kasvavasta epätasa-arvosta. Raju talouden sopeuttaminen osuisi kuitenkin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin eli kasvattaisi epätasa-arvoa entisestään.
Politiikkaansa viime vuosina uudelleenarvioineen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ekonomistit julkistivat torstaina arvion, jossa tarkastellaan tuloerojen kasvua 173 maassa. Alijäämien pienentäminen budjettikurilla on sen mukaan kuin bensaa tuloerojen kasvun liekkeihin. Sen vaihtoehtona he suosittelevat progressiivisen verotuksen kiristämistä ja sosiaaliturvasta huolehtimista.
Hallitusohjelmaan ei kannata suhtautua minään jumalansanana. Paraskaan kristallipallo ei Säätytalon muutaman päivän neuvotteluissa näytä, miten maailma makaa neljän, ei edes vuoden kuluttua.
Suomessa on totuttu koko vaalikauden mittaisiin hallituksiin jo kolmen vuosikymmenen ajan. Samaan aikaan talouden ennustettavuus on romahtanut. Vielä Kalevi Sorsan aikana isosta osasta Suomen ulkomaankauppaa päätettiin moneksi vuodeksi eteenpäin kahdella suomalaisneuvostoliittolaisella allekirjoituksella. Nyt poliittiset päättäjät ovat lastuja maailmantalouden myrskyissä.
Politiikkaa on tehtävä ajassa sanotaan hallitusohjelmassa mitä tahansa.