Nihilismin ABC osa 13
Mikähän siinä on, että Suomessa on herroja aina sopiva määrä, mutta työntekijöitä on aina joko liian vähän tai liian paljon, mutta ei koskaan sopivaa määrää kuten herroja. Yksikään vuorineuvos ei ole koskaan ollut työttömänä, ihmetteli eräs työmies 1950-luvun lehtikirjoituksessaan.
Kansalaisten työvoima on perustuslain mukaan valtakunnan erikoisessa suojeluksessa. Tämä pykälä ostettiin vuonna 1919 titteleillä, joita oikeistolaiset kansanedustajat eivät halunneet heittää pois, vaikka tsaarin valtikan alta oli siirrytty itsenäiseen tasavaltaan. Olihan kokoomus perustettu edellisvuonna nimenomaan kuninkaantekopuolueeksi, eikä suinkaan demokratian airueeksi. Vuoden 1919 valtiopäivien perustuslakivaliokunta ehdotti säädöstä: ”älköön tasavallassa annettako, älköönkä käytettäkö aatelisarvoja, arvonimiä eikä kunniamerkkejä.”
Valtiokunta perusteli kantaansa muun muassa sillä, että aatelisarvon, arvonimien ja ritarimerkkien antaminen ja käyttäminen soveltuu huonosti kansanvaltaiseen katsantotapaan ja on vain omiansa edistämään ja ylläpitämään turhamaisuutta.
Suuressa valiokunnassa oikeiston edustajat ajoivat ankarasti arvonimien ja kunniamerkkien kiellon poistamista. Siksi he olivat halukkaita kaupankäyntiin työväenpuolueen edustajien ehdotuksesta, että Weimarin Saksan uudesta perustuslakiehdotuksesta otetaan mallia, ja kirjataan perustuslakiin lause: ”kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessa.”
Näin nuoressa tasavallassa sai alkunsa sekä kunniamerkki- eli ritarikuntajärjestelmä että arvonimien monipolvinen hierarkia. Syntyi tittelitasavalta!
Teoksessaan Muuttuva suomalainen yhteiskunta Heikki Waris toteaa, että Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna 1967 jaettiin yli 4 000 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien eriasteisia komentaja- ja ritarimerkkiä. Näiden lisäksi jaetaan monen värisiä mitaleja siviileille.
Kaarlo Wirilander totesikin 1967, miten säätyläistön tittelikanta vahvistui siirryttäessä ruotsinvallan ajasta tsaarinvallan aikaan. Tittelilaitos sai venäläissävyisiä piirteitä arvonkipeissä säätyläispiireissä ja siitä muodostui ihmissuhteissa huomioonotettava opastin.
Myös siviilihallinnossa, upseeristossa ja papistossa tunnettiin säätyerotusta tehostavan tittelisateen vaikutus, jonka avulla herrasväki otti etäisyyttä rahvaaseen. Yhä edelleen titteleitä satelee Suomen kansalaisille ”todellisen viran siitä seuraamatta.”
Heikki Waris laskeskeli 40 vuotta sitten, että Suomessa oli 41 erilaista -neuvosta vuorineuvoksesta aina kirjastoneuvokseen ja verotusneuvokseen asti. Mäki-, nyppylä- eikä lakeusneuvoksia kuitenkaan ollut vuorineuvoksen vastaparina. Suomi oli tuolloin ja on yhä edelleen tittelinkipeiden herrojen tasavalta. Vuoteen 1972 mennessä itsenäisessä Suomessa oli lyöty pelkästään yhdentoista nimikkeen alla neuvoksiksi 3088 erinomaisen ansioitunutta kansalaistamme erottautumaan joukosta. Sen jälkeen on ilmaantunut muun muassa seurakuntaneuvoksia, jonka tittelin Tasavallan Presidentti myöntää syvällisestä perehtyneisyydestä tuonpuoleisiin asioihin.
Vaikka kreivit ja vapaaherrat kuuluvat menneisyyteen, aatelisnimet vanhahtavissa muodoissaan (de, von, af) kalskahtelevat edelleen komeammin kuin savolaisten sukunimien –nen –aatelispäätteet. Tittelitasavalta voi paksusti.
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 
