Osuuskunta on tuttu tuntematon

Suomessa on enemmän osuuskuntien jäsenyyksiä kuin ihmisiä.

Vallankumous alkaa tekemällä.

Silti osuuskunta on tutumpi sanana kuin käytäntönä. Harva edes ajattelee olevansa osuuskunnan jäsen, vaikka kantaa lompakossaan useita asiakasomistajakortteja ja pitää tiliä Osuuspankissa.

Uusi osuuskunta -teoksen kirjoittajille osuuskunta merkitsee muun muassa vapauden mahdollisuutta (Tero Toivanen) ja oivallista keinoa koota ja jakaa resursseja (Jaana Pirkkalainen).

Hanna Moilaselle ensimmäinen kosketus uuteen osuuskuntaliikkeeseen olivat työttömien 1990-luvun laman aikana perustamat osuuskunnat.

– Ne näyttäytyivät minulle tavallisten ihmisten yhteisvoimana yhteiskunnallisessa kriisitilanteessa. Ettei jääty olosuhteiden uhriksi, hän kuvailee.

Moilanen myöntää, että ”uusi” on paradoksi. Monesti uusi on paluuta vanhaan.

Vastaus työn ja
ympäristön kriisiin?

Uudesta osuuskuntaliikkeestä on keskusteltu 1960-luvulta asti. Usein siihen on viitattu nimenomaan itsensä työllistämisen muotona.

Jukka Peltokoski kytkee uuden osuuskuntaliikkeen osaksi ajan muita uusia yhteiskuntaliikkeitä kuten ympäristö- ja naisliikkeitä. Niissäkin korostettiin ruohonjuuritasoa ja ihmisten omaa aktiivisuutta.

– 2000-luvulla uutta on se, että osuuskuntia perustaa luovien ja asiantuntija-alojen koulutettu työvoima.

Tero Toivasen mielestä osuuskunta voisi tässä ajassa vastata prekarisoituvan työn haasteisiin.

– Toinen haaste on hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuminen: voiko osuuskunta vastata siihen?

Toivanen pohtii myös miten osuuskunta voi osaltaan olla ratkaisemassa isoa ekologista kriisiä, ilmastonmuutosta.

Kirja kokoaa kokemuksia olemassa olevista osuuskunnista, mutta liikkuu Jukka Peltokosken mukaan myös mahdollisuuksien rajamailla.

– Uusi osuuskunta voi olla myös jotain, mitä ei vielä ole.

Kirja on tekijöilleen työväline muiden joukossa.

– Haluamme tehdä näkyviksi olemassa olevia osuuskuntatyöskentelyn muotoja. Yhteiskunnallisten liikkeiden taustalla on se, että ihmiset löytävät toisensa.

Tarve synnyttää
osuuskunnan

Hanna Moilasen mukaan osuuskunnat syntyvät usein jostain konkreettisesta tarpeesta. Kyläkauppa on lopetettu, veden hinta kallistunut tai porukka vailla työtiloja.

Ruokaosuuskunnat tuottavat lähiruokaa, tietotyöläiset työllistävät itse itsensä ja maaseudun asukkaat perustavat laajakaista- ja vesiosuuskuntia.

Osuuskuntien historia linkittyy myös työväen liikkeen kamppailuihin.

– Jo 1700-luvulla oli työläisten yhteenliittymiä ja työläiset saattoivat esimerkiksi organisoida lakkotilanteessa yhteisen osuuskassan. Osuuskunta on siis ollut työtaisteluissa yksi työväline, kertoo Jukka Peltokoski.

– Nyt Etelä-Amerikassa, erityisesti Argentiinassa on tehdasvaltauksia, joiden päätteeksi tehdas on osuustoiminnallistettu. Samanlaisia esimerkkejä on myös Kreikasta.

Jaana Pirkkalainen muistuttaa, että osuuskunta voi menestyä monella tavalla ja tasolla. Menestystä ei välttämättä määritellä markkinoiden mittareilla.

Osuuskunnissa työtä tehdään ihmisten tarpeita eikä sijoittajien voittoja varten. Esimerkiksi työttömien perustama osuuskunta voi käydä tarpeettomaksi sen jäsenten työllistyessä.

Osuuskunta
vs. veroparatiisi

Sosiaali- ja terveysalan osuuskuntia ei Suomessa vielä juurikaan ole.

– Ruotsissa käytännössä joka kunnassa on jo osuustoiminnallinen päiväkoti, jossa vanhemmat ovat mukana, vertaa Peltokoski.

Sote-uudistuksenkin vuoksi kysymys on ajankohtainen. Tulevatko osuuskunnat paikkaamaan valtion vetäytymistä palveluiden järjestämisestä vai voisivatko ne toimia rinnakkain?

– Kirjassa päädyimme toisaalta puhumaan uuden kumppanuuden puolesta, toisaalta autonomisen osuuskuntatoiminnan puolesta, sanoo Hanna Moilanen.

– Vetoamme sen puolesta että palveluvastuu säilyy julkisella puolella, jatkaa Peltokoski.

– Sen rinnalla palvelujen tuottajina voi olla myös osuuskuntia. Silloin rahat jäisivät paikalliseen kiertoon, toisin kuin kansainvälisten firmojen rynniessä tänne sote-markkinoille imemään rahaa veroparatiiseihin.

Vallankumous
tekemällä

Osuuskuntien perustamiselle ja toiminnalle on myös esteitä ja hidasteita. Suomalainen lainsäädäntö ja sosiaaliturvajärjestelmä on rakentunut ajatukselle, jossa ihminen on joko työnantaja tai palkansaaja.

Osuuskuntayrittäjät tipahtavat harmaalle alueelle. Myöskään yritysneuvojat eivät välttämättä tunne osuustoimintaa.

– Itsensä työnantajaksi ryhtyminen ei ole ihan helppoa, se vaatii aika paljon päänsisäistä työtä. On luovuttava palkkatyöläisen identiteetistä, sanoo Jaana Pirkkalainen.

Uusi osuuskunta -kirjassa osuuskuntatoiminta liitetään osaksi laajempaa jatkumoa, tekijöiden liikettä. Se antaa myös konkreettisia neuvoja osuuskunnan perustamiseen ja pyörittämiseen.

Teoksen mukaan vallankumous alkaa tekemällä. Vaikka yhteiskunnan muuttaminen ajatellaan usein valtiopolitiikaksi, muutos voi tapahtua myös työnteon ja arkielämän tasolla.

Moilanen, Peltovuori, Pirkkalainen, Toivanen: Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike. 263 s. Into 2014.