Suomessa on välttämättä tehtävä suuria uudistuksia. Ne liittyvät koko yhteiskunnan organisoimiseen tavalla, joka takaa Suomen menestyksen. On lisättävä tehokkuutta, mutta samalla huolehdittava hyvän elämän ja yrittämisen edellytysten turvaamisesta koko maassa.
Tähänastiset yritykset uudistaa rakenteita ovat sarja epäonnistumisia. Kun jotakin on tehty, on tuloksena palvelujen keskittyminen, kansalaisten elämän vaikeutuminen, turvattomuuden lisääntyminen ja yhteiskunnan kehitysedellytysten heikkeneminen. Kömpelöt nettiratkaisut eivät ole kyenneet korvaamaan henkilökohtaisten palvelujen alasajoa.
Suomen hallintoa uudistetaan vanhojen rakenteiden edustajien ehdoilla. Heidät valitaan työryhmiin, joissa he pohtivat uudistuksia omista lähtökohdistaan. Oma mukavuudenhalu ylittää halun etsiä kansalaisille parhaiten sopivia ratkaisuja. Jättiyksiköissä on turvallisempaa ja miellyttävämpää työskennellä kuin pienissä palvelupisteissä.
Kaavail-lussa sote-mallissa palvelut keskittyvät entisestään.
Saavutettavuutta ja Suomen pitkiä etäisyyksiä eivät niin sanotut asiantuntijat ymmärrä. Nykymallit toimisivat, jos Suomi olisi yhtenäinen tasanko, jossa väentiheys olisi kaikkialla sama. Koska näin ei ole, seuraavat mekaanisista ja maantiedettä ymmärtämättömistä ratkaisuista kömpelyys, sekavuus ja kansalaisten eriarvoinen kohtelu.
Räikeästi tämä ilmenee esimerkiksi synnytyssairaaloiden keskittämisessä, mikä lisää matkasynnytyksiä ja etäällä asuvien turvattomuutta. Huoltoasemien ja kauppakeskusten henkilökuntaa on ennen pitkää ryhdyttävä kouluttamaan synnytysavustajiksi.
Paraatiesimerkki hallinnollisen mielikuvituksen rappiosta on sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva sote-uudistus, joka on tunaroitu umpikujaan. Kukaan niin sanotuista asiantuntijoista ei ole kyennyt avaamaan suutaan ja kertomaan sopimuksen hätäpäissään viime maaliskuussa tehneille poliitikoille, että viiden suuralueen kuntayhtymähallinto ei toimi käytännössä. Jos prosessissa mukana olevat valmistelijat eivät ole tätä oivaltaneet, he eivät ole asiantuntijoita.
Pienemmätkin kuntayhtymät on jo moneen kertaan todettu epädemokraattisiksi ja tehottomiksi. Luultavasti koko aluehallinto vähitellen järjestettäisiin kaavailtujen hirviöalueiden avulla. Se johtaisi kaaokseen ja Suomen kehitysedellytysten perustavanlaatuiseen murenemiseen.
Kukaan niin sanotuista asiatuntijoista ei ole sanonut riittävän painokkaasti, että kaavaillussa sote-mallissa palvelut keskittyvät entisestään ja kansalaisten asuinpaikan perusteella tapahtuva syrjintä lisääntyy. Paikallinen demokratia romahtaa. Lepertely lähipalveluiden säilymisestä on itsepetosta ja kansan hämäämistä. Alamaisen vastuuttomasti on valmisteltu Suomen edun ja menestyksen vastaista uudistusta. Median kritiikittömyys on on ollut ennen kuulumatonta.
Sote-uudistus on siirrettävä yli vaalien. Seuraava hallitus voi tehdä Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömän korjausliikkeen. Mikäli keskusta nousee hallitukseen, on se ratkaisija. Riittääkö Juha Sipilän rohkeus perua harkitsematon ja luonnoton sote-ratkaisu? Onko malttia perustaa uuden vuosituhannen demokraattinen aluehallinto?
Suomen hallinnon kehittäminen edellyttää ennakkoluulottomuutta. Vanhaa on uskallettava muuttaa kunnolla. Tarvitaan noin 10 toiminnallisesti järkevää hallintoaluetta. Pääkaupunkiseutu tarvitsee erityishallinnon. En puutu siihen tässä yhteydessä.
Uudet hallintoalueet kokoaisivat yhteen valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon. Niiden kautta järjestettäisiin myös sosiaali- ja terveyspalvelut. Niillä olisi vaaleilla valitut päättäjät ja veronkanto-oikeus. Kuntien nykyinen demokratia, verotusoikeus ja itsenäisyys säilyisivät, mutta tehtävät vähenisivät.
Kuntaliitoksia ei tarvittaisi. Voitaisiin luopua luonnottomista jättiläiskunnista. Kunta palaisi alkuperäiseen rooliinsa kansalaisten lähi- ja identiteettiyhteisöksi. Kunnissa sovellettaisiin edustuksellisen demokratian ohessa monenlaisia suoran demokratian välineitä. Niitä olisivat esimerkiksi kunnan, yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöfoorumit, toimivaltaiset aluelautakunnat, kansalaisraadit sekä internetissä olevat järeät vaikuttamisen välineet.
Kuntien ja uuden aluehallinnon toimivaltasuhteet voitaisiin määritellä vaivattomasti, myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Verotus ei kiristyisi,sillä keskushallintoa kevennettäisiin raskaalla kädellä ja uusi aluehallinto olisi virtaviivainen. Hyvät lähtökohdat sille saataisiin Ruotsin maakäräjämallista, jonka soveltamista Suomessa on käsittämättömästi kartettu ja tyydytty impivaaralaisiin hallintokummajaisiin.
Esittämäni menettely tiivistäisi Suomen maantieteeseen parhaiten soveltuvan valtio–alueet–kunnat-kolmiportaisuuden selkeäksi kokonaisuudeksi. Suuri sekavuus päättyisi.
uutiskirje 