SKP:n 1970-luvun ohjelmissa kapitalismin kriisi kärjistyi koko ajan, mutta lopulta se oli sosialismi, jolta loppui veto. Järjestelmien välisessä kilpailussa voittajana selvinnyt kapitalismi puolestaan kukoisti ”ainoana vaihtoehtona” runsaan neljännesvuosisadan kunnes törmäsi omaan Berliinin muuriinsa kansainvälisen finanssikriisin muodossa vuonna 2008.
15. syyskuuta tuli kuluneeksi kuusi vuotta kapitalismin nykyisen ja edelleen jatkuvan kriisin kärjistymisestä. Se oli päivä, jona rahoitusmarkkinoilla keinotellut Lehman Brothers ajautui Yhdysvaltain historian suurimpaan konkurssiin.
Kansainvälinen kapitalismi ei ole toipunut, vaikka keskuspankit ovat pumpanneet rahoitusmarkkinoille miljardikaupalla lähes ilmaista rahaa. Pienikin epävarmuus aiheuttaa viime viikolla nähdyn kaltaisen pörssikurssien laskun ja epävarmuus on suurta. Täpärästi vuodesta 2008 toipunutta euroaluetta uhkaa kolmas kriisi kuuden vuoden aikana.
Yksityinen varallisuus kasvoi viime vuonna 15 prosenttia.
Reaalisosialismi kaatui, mutta nyt vuorostaan kapitalismi on juuttunut pysähtyneisyyden tilaan. Talous ei lännessä kasva tai kasvu on kituliasta.
Kuilu eliitin ja kansan välillä sen sijaan kasvaa. Boston Consulting Groupin tuoreimman maailman varallisuutta koskevan raportin mukaan yksityinen varallisuus kasvoi viime vuonna 15 prosenttia. Sen kasvuvauhti oli noin kaksinkertainen edelliseen vuoteen verrattuna, mutta kuten Der Spiegel -lehdessä äsken kuvattiin, yksityinen raha ei enää voitele kapitalismin rattaita siirtymällä rahoituslaitosten kautta luomaan innovaatioita, kasvua ja työtä. Nyt rahalla luodaan lisää rahaa pohjalta – ja myös keskiluokalta – huipulle.
Kapitalismin kriisi tuottaa demokratian kriisin. Äänestysprosentit laskevat, kun kansalaiset kokevat, etteivät valtioita johda vaaleilla valitut edustajat, vaan pankit ja heidän lobbarinsa.
Eriarvoisuuden kasvu on kaikkialla Euroopassa nostanut esiin puolueita, jotka selittävät syyn omaan huonoon tilaan olevan toisissa huono-osaisissa. Tämän päivän köyhä on jossain mielessä huonommassa asemassa kuin eilispäivän proletaari, jolla oli sentään luokkaidentiteetti ja poliittisten kamppailujen kautta näköala paremmasta huomisesta. Nyt vastakkainasettelujen aika on sitä, että toinen köyhä on toista vastaan, koska hän on väärän värinen, vääräuskoinen tai tullut väärästä kulttuuriympäristöstä.
Spiegelin maailman kymmenen vaikutusvaltaisimman ekonomistin joukkoon nostaman turkkilaissyntyisen Daron Acemoğlun mukaan länsimaiden mennyt menestys ei perustunut hyvään ilmastoon eikä uskontoon, vaan kaikki kansalaiset mukaan ottaneisiin sosiaalisiin innovaatioihin. Nyt Acemoğlun mukaan käynnissä on kuitenkin päinvastainen kehitys, sosiaaliseen ja taloudelliseen taantumaan johtava eriytyminen.
Acemoğlun ja hänen tutkijatoverinsa James Robinsonin teoriat ovat vaikuttaneet siihen, että talouseliittikin puhuu nykyään mukaan ottamisesta. Siitä puhutaan myös ensi tammikuussa Davosin vuosittaisessa talousfoorumissa, mutta Acemoğlu ei ota kutsua vastaan. Hän peräänkuuluttaa Bill Gatesin ja George Sorosin välisen keskustelun sijaan uutta poliittista liittoa, joka nousee finanssisektorin ja sen lobbareiden valtaa vastaan.
Vastaus on toinen kuin 1970-luvulla, mutta kapitalismin kriisi sopii taas puolueohjelmiin.