Dokumentti Talvivaaran miehet alkaa vuodesta 2013. Se päättyy vuoden 2014 marraskuuhun, kun kaivosyhtiö haettiin konkurssiin. Elokuvan takana ovat ohjaaja Markku Heikkinen ja tuottaja Hannu-Pekka Vitikainen.
Työpari paljastaa käyneensä kuvaamassa Talvivaaraa jo sen rakentamisvaiheessa. Tuolloin kaivostoiminta toi Kainuuseen toivoa työpaikkojen ja uuden, ekologiseksi mainostetun teknologian muodossa. Heikkistä ja Vitikaista maisema silti ahdisti.
– Jo silloin se tuntui epämiellyttävältä. Mittasuhteet tuntuivat järjettömiltä, Heikkinen kertoo, ja Vitikainen jatkaa:
On hieman yksiviivaista nähdä ongelma vai yhdessä teollisuusyrityksessä.
– Kun näkee, että luonto revitään auki, niin onhan se karun näköistä. Kaikki meidän kulta-ajan taiteilijat – Haloset ja Gallen-Kallelat – ovat vielä hakeneet maisemia niiltä seuduilta.
Kaksikon varhaiset kuvat Talvivaarasta päätyivät toiseen elokuvaprojektiin, mutta myös Talvivaaran miehet -elokuvan maisema on hätkähdyttävä. Suojapukuihin verhoutuneet työläiset tarpovat tasaisen autiossa maastossa, joka voisi sijoittua toiselle planeetalle. Ilmassa on katastrofin tuntua.
– Avaruusseikkailu Kainuussa, Heikkinen naurahtaa.
Työstä ja sen tekijöistä
Tieteiselokuvamaisista maisemista huolimatta dokumentti on tiukasti kiinni suomalaisarjessa. Elokuvan keskiössä ovat kaivoksen työntekijät, keski-iältään 38 vuotta, joilla pelissä on koko elanto.
Kun kaivostoiminnan ongelmat alkoivat selvitä suurelle yleisölle, syyttävä sormi kääntyi välillä myös rivityöntekijöihin. ”Parempi kun ei sano, missä on töissä”, tokaisee yksi dokumentin päähenkilöistä.
Kotiseudulleen Kainuuseen vuonna 2011 palannut Heikkinen kohtasi itse alkuun epäluottamusta kaivoksen työntekijöiden suunnalta.
– Monet olivat jo varsin väsyneitä tähän mediaelämään. Siellä on kuitenkin myös tehty jotain ihan oikeinkin ja opittu siitä prosessista hyviä asioita, mutta ei nämä asiat koskaan tuntuneet nousevan sieltä esiin.
Heikkinen arvelee, että vilpitön kiinnostus aiheeseen, suora puhe sekä hänen kainuulaisuutensa auttoivat lopulta luottamuksen luomisessa.
– Varmaan sekin, että olin niin säälittävä. Eka kertaa, kun menin paikan päälle, saavuin polkupyörällä. Keskijohto oli siellä katsomassa, että ”ei jumalauta, tämäkö se on se dokumentaristi”.
Yhteisen sävelen löydyttyä Heikkinen vaihtoi polkupyörän kimppakyyteihin työntekijöiden autoissa.
Universaali tarina Kainuusta
Valkokankaalla näkyvät miehet – ja jokunen nainen – eivät kykene aina peittämään liikutustaan. Yksi työkavereista on kuollut kaasumyrkytykseen, ja kaikkia muita painaa pelko töiden loppumisesta ja kotiseudun tuhoutumisesta. Enimmäkseen kaivoksella pyöritetään kuitenkin rutiinia. Näillä lakeuksilla työ on ollut kunnia-asia.
– Me tiedetään se Kainuun nälän ja köyhyyden historia vielä 1900-luvun alussa, sitten elintason nousu paperiteollisuuden ja maataloudenkin myötä. Ja toisaalta se, miten sadattuhannet ihmiset ovat lähteneet pois etsimään töitä ja koulutusta. Se iskee niin kipeään juttuun tämä Talvivaara, tämä pettymys, Heikkinen kertoo.
Talvivaaran miehet kasvaa kainuulaisesta katastrofikuvauksesta kuitenkin universaaliksi tarinaksi. Dokumentti kertoo siitä, millaista hintaa työpaikasta joutuu nykyään maksamaan, miten yrityksen viestintä voi johtaa harhaan ja miten yhteisö taistelee yrityksen puolesta ja sitä vastaan.
– On hiukan yksiviivaista nähdä ongelma vain yhdessä teollisuusyrityksessä tai kaivoksessa, kun ongelma on koko meidän kuluttamisessa ja tavassa elää tätä länsimaista kapitalistista maailmaa. Tämän kaltaisia onnettomuuksia sattuu, jos pörssiyhtiöiden rahoitusmallit säilyvät tämmöisinä, että niiden täytyy tuottaa pikavoittoja, tuottaja Viinikainen täsmentää.
Molemmat muistuttavat kuitenkin siitä, että Suomessa on edelleen mahdollisuus tehdä elokuva pörssiyhtiöstä ja sen kriisistä. Dokumentaristit saavat edelleen ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Talvivaaran miehet sai ensi-iltansa perjantaina 20.2.
uutiskirje 
