Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkisti torstaina linjauksensa osaamis- ja innovaatiopolitiikasta. EK:n mukaan Suomeen tarvitaan 3–4 huippuyliopistoa. Se pitää isona ongelmana yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sirpaleisuutta ja haluaa karsia yksiköiden määrää.
Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto haluavat tietää, mitkä yliopistot EK haluaa lakkauttaa ja mitkä osat maasta jättää korkeatasoisen osaamisen ulkopuolelle?
– Jos EK näkee yliopistot innovaatioiden kannalta niin tärkeänä kuin linjauspaperi antaa ymmärtää, voi vaan ihmetellä ehdotusten lyhytnäköisyyttä. Näin valtava karsiminen heijastuu pakosti paikalliseen elinkeinoelämään, esimerkiksi kohdennetun tutkimustiedon ja koulutetun työvoiman heikompana saatavuutena.
Liitot toteavat tiedotteessaan, että EK voisi antaa autonomisten yliopistojen päättää niille kuuluvista asioista.
– Eivät yliopistotkaan tai niitä edustavat järjestöt lähde esittämään yritysten saneerauksia.
Puhuvat omassa asiassaan
Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto muistuttavat, että suurempien yksiköiden erinomaisuudesta koulutuksen tai tutkimuksen saralla ei ole mitään näyttöä.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen toteaa elinkeinoelämän olevan vahvasti mukana joidenkin yliopistojen toiminnassa.
– Vaatiessaan resurssien keskittämistä harvempiin yksiköihin se saattaa puhua myös omassa asiassaan. Voi kysyä, palvelisiko korkeakouluverkon voimakas keskittäminen ja panostaminen vain joihinkin, tällä hetkellä lupaavilta vaikuttaviin aloihin laajempia yhteiskunnallisia etuja?
EK voisi Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämerin mielestä panostaa yritysten asioihin.
– Sitä kautta sen luulisi ymmärtävän, että keskittyminen ei yleensä lisää kilpailua, vaan tuottaa usein määräävän markkina-aseman ja vähentää tarjolla olevien vaihtoehtojen määrää.