Toistaiseksi viimeinen Beck-filmi Elävältä haudattu (Beck: Levande begravd, 2009) sujuu alusta lähtien varsin makaabereissa merkeissä. Tästä saadaan ensimmäinen näyte lasten leikkipuistossa: pikkutytön lapiointi paljastaa hiekan alta hämmentävän löydön. Tässä suhteessa pannaan vieläkin paremmaksi hautausmaalla.
Beck (Peter Haber) tiimeineen (Mikael Persbrandt, Stina Rautelin, Måns Nathanaelson) saa käsiinsä tavallista kinkkisemmän jutun. Sen alkulämmittelyissä käydään vähän kovistelemassa rikolliseksi luokiteltua moottoripyöräjengiä, mutta jäljet johtavat pian toisaalle. Liikkeellä on tosi häijy sarjamurhaaja. Ei ihme, jos kotivuoteessa Beckiä itseäänkin alkaa pelottaa.
Pohjimmiltaan juttu on tutun ja menestyksekkääksi koetun sarjamuotoisen reseptin variointia. Arkiset puitteet ja kammottavat henkirikokset muodostavat tehokkaan kontrastin, turvallinen voi muuttua koska tahansa pelottavaksi. Asetelma on vuodesta toiseen tehonnut ruotsalaisiin keskiluokkaisiin keskivertokatsojiin – näin voinee sanoa.
Juonikuvio tarjoaa pienen yllätyksen, kun kysymys syyllisestä osoittautuu odotettua mutkikkaammaksi. Samaan hengenvetoon voi sanoa, että homma menee hieman överiksi: viime hetken pelastus toimii kuin konsanaan mykkäfarsseissa.
Beck: Elävältä haudattu
Nelonen klo 22.00
uutiskirje 
