Moderni pyhiinvaeltaja etsii itseään

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Viisiviikkoisen vaelluksen kokemukset synnyttivät kirjan, jossa keski-ikäinen mies pohtii itseironisesti reaktioitaan, kanssavaeltajiaan ja maailman kummallisuuksia.

Rufinin valitsema reitti, Biskajanlahden rantaa seuraileva Camino Norte – Pohjoinen vaellusreitti – syntyi olosuhteiden pakosta. Afrikan mantereelta Gibraltarin kautta Eurooppaan tunkeutuneet maurit miehittivät valtaosan Espanjaa etelästä alkaen. Pyhiin-vaeltajille Espanjan pohjoista rannikkoa seuraileva reitti oli ainoa turvallinen matkalla Santiago de Compostelaan.

Alun perin Rufinin ideana oli tehdä vain pitkä patikkamatka yksin, pudottaa ehkä pari kiloa ja valmistautua uuteen kiipeilykauteen sekä selkeyttää vähän omaa tajuntaansa virallisten tehtävien ja kunnianosoitusten jälkeen. Vaellus Pyhän Jaakobin kaupunkiin oli näille vain yksi hatara vaihtoehto.

Pohdintojensa jälkeen Rufin löytää itsensä pienestä ja nuhruisesta Hendayen rajakaupungista Ranskan ja Espanjan Baskimaan rajalta ja lähtee pyhiinvaellukselle epäilevänä. Päivien ja kilometrien jälkeen hänelle käy kuten vaeltajalle pitkällä matkalla usein käy. Tie ottaa vallan ja vie miehen. Kaikkien arkielämän tuttujen kiintopisteiden menettäminen, hidas eteneminen kohti epämääräisten kilometrien päässä olevaa määränpäätä ja omituisen vapaudentunteen maustama yksityisyys ohjaavat luontevaan itsehavainnointiin.

– Ihminen on yksin itsensä kanssa. Ajatukset ovat ainoita tuttuja kavereita, ajattelemalla voi virittää keskustelua itsensä kanssa ja kaivaa esiin muistoja, jotka tuovat tervetulleen läheisyyden tunteen. Kävelijä tekee liikuttavasti tuttavuutta itsensä kanssa kuin tapaisi yllättäen vanhan ystävän. Askel on ajattelulle kuin kampiakseli: kävely käynnistää sen, sysää ajatukset liikkeelle ja käyttää vastavuoroisesti hyväkseen niistä huokuvaa energiaa, Rufin tiivistää.

Pyhiinvaellusten suosio kasvaa

Pyhiinvaelluksille on kolme määränpäätä: Jerusalem, Rooma ja uusin, silti tuhat vuotta vanha Santiago de Compostela. Tuhat vuotta sitten pyhiinvaellukselle lähdettiin sovittamaan syntejä ja rikoksia tai kiittämään oman tai läheisen hengen säästymisestä vaaratilanteessa tai muusta elämän onnistumisesta.

Nykyajan pyhiinvaeltajista vain pieni osa taivaltaa uskonnollisen motiivin vuoksi. Muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan Santiago de Compostelan vaeltajista heitä on vain toistakymmentä prosenttia. Valtaosan motiivit eivät liity niinkään jumalasuhteen vaan oman mielen järjestämiseen, haluun varata itselle henkistä tilaa ja omaa aikaa asetella elämänsä asioita mittasuhteisiinsa. Tavoitteet ovat siis samoja, joita Jean Christophe Rufin kuvaa kirjassaan.

Tällaiselle näyttää olevan tilausta. Pyhiinvaellusten suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Espanjan lukuisille pyhiinvaellusreiteille, jotka kaikki päättyvät Santiago se Compostelaan, vaeltajat lunastivat vuonna 2014 yhteensä 238 000 credencialia, pyhiinvaeltajan passia. Tällä vaeltajat voivat yöpyä edullisissa majoituspaikoissa eli albergoissa. Passien määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Vaeltaja Rufin on sarkastinen epäilijä

Rufin ei nielaise vallitsevaa tarinaa Santiago de Compostelan synnystä. Miten kummassa Jerusalemissa kuolleen apostoli Jaakobin luut olisivat ajelehtineet Espanjan länsirannikolle, hän kysyy.

Hänen mielestään taisi olla kyse enemmänkin poliittisesta manööveristä, jolla ohjattiin kristittyjen virtaa Rooman ja Jerusalemin sijasta länteen Espanjaan, jossa islaminusko oli maurimiehityksen takia kasvussa. Tällainen kansanvirta olisi hallitsijoiden mielestä ollut käyttökelpoinen apu myös Espanjan
alueiden takaisinvalloitukselle eli reconquistalle, Rufin pohdiskelee.

Rufin tarkastelee matkaansa sarkastisella huumorilla, kanssavaeltajiinsa tutustuen ja toisia vältellen, muutamien kanssa ystävystyen sekä ihmiselämän kummallisuuksia ihmetellen. Hän huomaa muutoksensa sivistysvaltion virkamiehestä vaeltajahabitukseen tapahtuvan jo vaelluksen ensi päivinä.

– Pyhiinvaeltaja alkaa käyttäytyä kuin irtolainen. Niin häveliäs ja hyvin kasvatettu kuin lähtiessään onkin, pyhiinvaeltajan tiellä kainous katoaa hyvin nopeasti, samoin ylpeys. Vaeltaja ei muutu silkaksi elukaksi mutta ei ole enää oikein ihminenkään, hän kauhistelee.

Tuntemukset liittyvät Rufinin kokemuksiin iltapäivänä, jolloin hän oli pitkän vaelluspäivän jälkeen lähestymässä rantakaupunki San Sebastiánin keskustaa. Edellisten päivien ummetus oli kasannut vatsaan yllin kyllin päästöpotentiaalia ja yhtäkkiä tarve päästä vessaan iski rajuna. Satoi vettä, eikä ihmisiä ollut näkyvissä. Paikkana oli San Sebastianin tyylikäs kaupunginpuisto kujineen ja harvinaisine puineen. Tilanteessa, jossa normaalioloissa Rufin olisi pidätellyt hätänsä tavoittamalleen posliini-istuimelle, hän astuu matalaksi leikatun pensasaidan yli ja jyräyttää hätänsä kukkapenkkiin.

Tämän jälkeen hän kauhistuu. Mitä tapahtuisi, jos hänet olisi nähty ja otettu kiinni? Ainakin Ranskan akatemiassa olisi asian tuottama julkisuus ryöhäyttänyt mehevän skandaalin, hän olettaa.

Vaelluspäivien toistuvat rutiinit muokkaavat vähitellen Rufinista tehtäväänsä sitoutuvan vaeltajan. Tielle lähteminen jokaisena aamuna muuttuu itsestään selvyydeksi. Tämän Rufin kuvaa lähes runollisesti.

– Pyhiinvaeltaja tottelee tien vaatimuksia ja tekee mukisematta, mitä tehtävä on. Joka aamu hän kiskoo kengät jalkaansa kuin työmies haalarinsa ylleen. Hän vaeltaa kuin muurari muuraa, merimies seilaa meriä ja leipuri leipoo leipää, hän maalailee.

Hän kuvaa myös pitkän caminon synnyttämää euforista olotilaa, joka pudottaa estot.

Hän oli tullut Gradon kaupunkiin markkinapäivänä, kuljeskelee myyntipöytien välissä autuas hymy kasvoillaan ja istuu kahvilan terassipöytään. Yhtäkkiä puhkeaa rankkasade ja kaikki muut asiakkaat pakenevat sisätiloihin. Mutta pyhiinvaeltaja Rufin istuu pöydässään vettä valuen ja hymyssä suin liikkumatta ja seuraa sateen läiskettä terassipöytiin. Vasta tarjoilijan tulo paikalle saa tämän onnellisen siirtymään katoksen suojaan. Sieltä hän hymyilee leveästi ylempänä rinteellä sateessa vaeltavalle kauniille tytölle.

– Vastasin hymyyn luontevasti aivan kuin olisin hymyillyt naaraskauriille, jos olisin sellaisen nähnyt metsässä. Siitä on pitkä aika kuin olin viimeksi ollut yhtä zen. Sivusta katsoen reaktioni taisi kyllä näyttää aika idioottimaiselta, Rufin kuvaa. Hän arvelee ihmisten kuvitelleen hänen polttaneen tilanteessa ties kuinka monta hasissätkää.

Vaellus – Santiago de Compostelan kulkijat on viehättävä sisäänajo keski-ikäisen miehen tajuntaan, mielenliikkeisiin ja oman sisäisen maailman vapaaehtoiseen ravisteluun poikkeavissa olosuhteissa. Se on kuvaus vaeltamisen miellyttävyyden ytimestä, fyysisen rasituksen puhdistavasta ja jalostavasta vaikutuksesta, jota lähellä on kestävyysurheilijoiden ilmaus flow.

Teokseen on kirjoittanut erinomaisen ja poikkeuksellisen pitkän, 27 sivua, esipuheen toimittaja Suvi Ahola. Suosittelen.

Kirjoittaja, eläkkeellä oleva ylihoitaja Ilkka Pernu on vuoden 2008 jälkeen vaeltanut läpi neljä Santiago de Compostelaan päättyvää pyhiinvaellusreittiä. Kirjassa kuvatun Camino Norten hän on vaeltanut kaksi kertaa: vuosina 2010-11 kahdessa osassa ja vuonna 2013 yhdellä kertaa.

Jean-Christophe Rufin: Vaellus – Santiago de Compostelan kulkijat. Suomentanut Marja Luoma. Alkusanat: Pitkä tie lähelle, Suvi Ahola. Gummerus 2015. 240 sivua.