Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n ja Fintoton yhdistäminen alkaa olla loppusuoralla. Jopa alkuun penseästi uudistukseen suhtautuneet sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat tulleet toisiin aatoksiin. Ne saavat avustuksia RAY:lta.
Fintoton osalta päätös tehtiin tiistaina, kun Hippos ry:n valtuuskunta hyväksyi ensimmäisenä suunnitelmat uuden rahapeliyhtiön suuntaviivoista ja tuottojen jaosta. Päätös oli yksimielinen.
Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Mika Lintilä sanoo odottavansa muutosta turvallisin mielin.
– Peruslähtökohta on, että maahan tulee yksi peliyhtiö eli Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto lakkaavat ja perustetaan uusi peliyhtiö, johon nämä tulevat mukaan.
Lintilä ei usko, että entinen Veikkaus saa uudessa yhtiössä liian suuren sananvallan.
– Uuden yhtiön hallintoon tulee yksi edustaja jokaisesta nykyisestä, ja valtio nimeää siihen puheenjohtajan ja kolme edustajaansa.
Valtiolle ei enää budjettirahoja
Veikkausvoittovaroista on tarpeen tullen ohjattu tietty siivu valtion budjettiin. Lintilän mukaan vastaavasta ei ole pelkoa uudessa yhtiössä.
– Jakoprosentit on määritelty, ja se tulee lakiin, hän toteaa.
– Veikkauksella on ollut niin sanottu jakamaton osuus, jota valtio on tietyissä tilanteissa käyttänyt. Tässä tilanteessa lähdetään siitä, että kokonaisuudesta tilitetään vain osakkaille. Valtiolle tilitettävää osuutta ei tule. Se on lähtökohta.
Samaan aikaan hallitusriveistä on viritetty keskustelua, että veikkausvoitoista tulisi periä veroa.
Jakosuhteista on päästy sopuun
Kaikki kolme rahapeliyhtiötä olivat mukana valmistelemassa yhteisymmärryspöytäkirjaa, jossa määritellään yhteinen tahtotila ja isommat suuntaviivat.
Lisäpöytäkirjassa todetaan, kuinka pelituotot jaetaan. Jokaisen peliyhtiön kolmen viimeisimmän vuosituloksen keskiarvo ratkaisi, kuinka ison osuuden se saa tulevista tuotoista.
Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton lisäksi lausunto yhteisymmärryspöytäkirjasta on pyydetty edunsaajaryhmiltä eli Veikkauksen edunvälittäjien verkostolta, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ltä ja Suomen Hippos ry:ltä.
Hippoksen lisäksi SOSTE on hyväksynyt yhteisymmärryspöytäkirjan.
Sisäministeriö odottaa järjestöjen lausuntoja 24. elokuuta mennessä.
Jos yksimielisyyteen päästään, perustetaan integrointiyhtiö, joka laatii osakkuussopimuksen ja ajaa nykyiset yhtiöt yhteen.
Veikkauksen tuista valtaosa on mennyt urheilulle ja sitten kulttuurille ja tieteelle. RAY:n tuilla on turvattu sosiaali- ja terveysjärjestöjen erilaisia pilottihankkeita. Fintoton tuet ovat menneet hevosurheilulle ja muun muassa suomenhevosen kasvatukseen.