Tiukkapotkuinen jännitysdraama alkaa häijyillä näkymillä. Ne liittyvät koko maailman tuntemiin kuviin meksikolaisten huumekartellien murhatehtailusta ja siihen liittyvästä viestinnästä silvotuilla ruumiilla.
Elokuvan nimi viittaa tämän päivän Meksikoon ja se tarkoittaa palkkamurhaajaa. Toimenkuva saa tapahtumissa varsin hätkähdyttävän selvityksen. Asiaan kuuluvat hyvinkin yllättävät juonikuvion käänteet.
Alun pöyristyttävä ruumislöytö aiheuttaa vatsanväänteitä operaatiota johtavan FBI-agentin ja hänen ryhmänsä jäsenten keskuudessa. Joukon johtaja kutsutaan eri piirejä edustavien valtionhallinnon tyyppien puheille. Tulokas otetaan mukaan Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla huumeiden vastaisen sodan nimissä suoritettavaan salaiseen hankkeeseen.
Kyseinen Emily Bluntin esittämä agentti on olemukseltaan hento ja sielukas nuori nainen. Hänen kaltaisensa on näinkin väkivaltaisissa miehisissä kehissä ensi tuntumalta epäuskottava. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on fiktiivinen elokuva. Tältä pohjalta tapahtumat puhuvat omaa järkkymätöntä selkokieltään.
Leffan perimmäinen sanoma liittyy tuttuun hokemaan, jonka mukaan sodassa (ja rakkaudessa) kaikki keinot ovat sallittuja. Juuri tuohon suhteutettuna naispäähenkilön hahmo myös motivoituu ja osoittautuu tarinan ytimen kannalta toimivaksi
Eli näin: Sicario on elokuva, jossa konnajahdin ohessa käydään ”hyvisten” kesken matsi idealismin ja kyynisen realismin välillä.
Huumekartellien ja Meksikon asevoimien käymä huumesota on jatkunut vuosia. Tämä fakta taustana Taylor Sheridanin käsikirjoitus on genren amerikkalaisissa puitteissa fiksu ja johdonmukainen.
Jännitys, toiminta ja yhteiskuntakriittisen draaman viritykset eettisten pähkinöiden pureskeluineen muotoutuvat jänteväksi ja tiivistunnelmaiseksi kokonaisuudeksi.
Ohjaaja Denis Villeneuve osoitti Vangituissa (Prisoners, 2013) taitonsa painostavatunnelmaisen jännityksen luojana. Villeneuven ohjauksessa tarina kulkee kyytiinsä naulitsevan laatujännärin kiskoilla. Toiminnallisuus on tehokkaimmillaan kirjaimellisesti hiiviskelevää ja vaanivaa, kaikkea muuta kuin rutinoitua räiskettä. Pelkistetyn kihelmöivässä yöllisessä partioretkijaksossa kuvaaja Roger Deakins näyttää jälleen kerran kyntensä valotaiturina.
Mitä itse asiaan eli huumeidenvastaiseen sotaan tulee, niin Sicariossa liikutaan tunnettujen faktojen pohjalta varsin yleisellä tasolla. Huumekaupan monipolvinen verkosto ja hierarkia paljastuvat tarinan etenemisen myötä.
Sicario rinnastuu osittain erinomaiseen Trafficiin (2000). Viime mainittu on kuitenkin oleellisesti monipuolisempi aiheen kartoitus, sillä leffa kattaa niin huumekauppaan, sen käyttöön kuin siitä syntyviin ongelmiinkin liittyvät puolet. Traffic antaa huumeiden täyttämästä Meksiko–Yhdysvallat-akselista realismillaan todistusvoimaisen kokonaiskuvan. Tässä suhteessa Sicario on rajatumpi teos.
Paljon koko Sicarion potista menee kemioiltaan mukavasti toisiaan täydentävän keskuskolmikon piikkiin. Emily Bluntin herkkä naisellisuus tarjoaa selkeän kontrastin kahdelle keskeiselle miesroolille. Josh Brolin on tositoiminnan virkamiehenä kuin rento ja mutkaton maalaispoika, joka nauttii metsästysretkistä. Niistä saadaan jykevästi kuvattua esimerkkiä parhaan Michael Mann -draivin hengessä.
Sicarion ja Trafficin välillä on linkki myös Benicio Del Toron kautta. Hänen esittämänsä synkeä ja arvoituksellinen tiiminvetäjä paljastaa varsinaiset korttinsa loppupuolen kohtaamisessa vastapuolen edustajan kanssa. Pelin henki mieleen jäävässä kohtauksessa on vanha tuttu: silmä silmästä.
SICARIO (Yhdysvallat 2015). Käsikirjoitus: Taylor Sheridan. Ohjaus: Denis Villeneuve. Kuvaus: Roger Deakins. Musiikki: Johann Johannsson. Pääosissa: Emily Blunt, John Brolin, Benicio Del Toro.
uutiskirje 