Seison viidennen kerroksen kivisellä parvekkeella, tähyilen kattojen yli ja kuulostelen askeleita, sillä en ole varma, saako tässä paperossia lainkaan polttaa. Huoneeni ovi on niin lähellä, että hätätapauksessa ehdin onneksi piiloon.
Näköala on kellonajasta riippumatta melkein sama. Mustanpuhuvat pilvet peittävät Pietarin taivaan ja vain yhtenä aamuna huomaan pohjoisessa haalean kajastuksen. Kohta valonsäteet kuitenkin sammuvat ja pilvistä alkaa viskoa vettä.
Pietari-Paavalin katedraalin huippu häämöttää Nevan takana, mutta jos sitä ei lasketa, rakennuksia tai paremminkin niiden kattoja on edessäni kolme: tavaratalo DLT, kalustetehtailija Meltzerin talo ja Pyhän Marian suomalainen kirkko.
Alkutalven Pietarissa on vaikea tietää, kimmeltävätkö köynnökset ja välkkyvätkö valot joulun vai uudenvuoden kunniaksi.
Loistelias DLT edustaa ilmavaa modernismia ja pursuilee kansainvälisiä huippumerkkejä, joihin minulla ei ole ikinä varaa. Kävin siellä kerran, mutta myyjätkin olivat niin ylettömän hienoja, että hiivin silmät ummessa peilien ohi.
DLT:n julkisivussa hehkuu öin ja päivin kaksipäinen kotka. Hiukan kurkottelemalla erotan myös viisisakaraisen tähden, joka keikkuu tornin kärjessä.
Vaikka DLT on lyhenne nimestä Dom Leningradskoi Torgovli – Leningradin Kauppatalo – punatähdestä ei ole kyse, sillä jo vuonna 1908, kun DLT ”kaartin kauppana” avattiin, kotka ja tähti olivat omilla paikoillaan.
Joskus 1800-luvun puolivälissä tapahtui niin, että räätäli Johan Petter Lidvall käänsi selkänsä Norlannille ja lähti etsimään tulevaisuutta idästä. Siivot ruotsalaiset olivat Pietarissa haluttua väkeä, joten saloseudun kasvatti eteni hoviräätälin korkeaan asemaan.
Varsinaiseksi onnenpotkuksi osoittautui Aleksanteri II:n murha. Johan Petter ompeli – apulaistensa kanssa – hautajaisiin univormut ja livreet, ja kun Aleksanteri III nousi uudeksi keisariksi, kruunajaisiin tarvittiin taas valtava määrä priimaluokan vaatepartta.
Johan Petterin vaimo Ida Felschau oli isänsä puolelta tanskalainen, mutta hänen äitinsä Eva Laxström oli Hausjärven tyttöjä Hämeestä. Reippaiden suomalaisgeenien ansiosta Lidvallien lapsiluku kasvoi kuuteen.
Nuorimmat pojat jatkoivat isänsä hoviräätälöintiä ja hoitelivat myös Nikolai II:n kruunajaiset. Keisarilla oli virallisessa vaatekaapissaan kolmesataa asetakkia, satakunta ulkomaista univormua ja lähes sata siviilipukua.
Pojista vanhin, Fredrik Lidvall, hylkäsi jääräpäisesti neulan ja rihman ja opiskeli arkkitehdiksi. Eikä suotta: hänestä tuli Pietarin johtava modernisti, joka suunnitteli kymmeniä suuria kivitaloja ja uudisti siinä sivussa Pörssin ja hotelli Europeiskajan sisätilat.
Fredrik harjoitteli Eliel Saarisen toimistossa, joten kalustetehtailija Meltzerin talon kulmatorni, erkkerit ja harkotukset ovat hyvin lähellä suomalaista jugendia, mutta hotelli Astoriassa Iisakin kirkon aukiolla Fredrik ennakoi jo ankarailmeistä Stockmannia.
Uljaiden holvikaarien ja linnanpihojen jakama Tolstoin talo, Fredrikin rakennuksista muhkein, heijastuu kuin muinainen uni Fontankaan. Täällä on asunut tieteen ja taiteen merkkihenkilöitä ja täällä neuvostotelevisio kuvasi Sherlock Holmesia.
Nykyisin talo nähdään osana ahmatovilaista Pietaria ja ihailijat etsivät jälkiä huippupatologi Vladimir Garšinista, joka oli Ahmatovan sulhanen, ja Jevgeni Reinistä, joka kuului Joseph Brodskyn ja kahden muun 1960-luvun runoilijan ohella ”Ahmatovan orpoihin”.
Venäjän keisarikunnasta tuli loppuvaiheissa yhtä nationalistinen kuin Stalinin ja Putinin vuosina. Pitkään kielivähemmistöt saivat kuitenkin elää kuin herran kukkarossa ja rakentaa Pietarin parhaisiin kortteleihin omat kirkkonsa.
Nevski prospektin eteläistä laitaa hallitsee oikeauskoisten Kazanin katedraali, mutta kadun toisella puolella seisovat melkein rinnakkain Hollantilainen kirkko, saksalainen Petrikirche, Pyhän Katariinan roomalaiskatolinen kirkko ja Pyhän Katariinan armenialainen kirkko.
Kun Nevskiltä poiketaan Pienelle Tallikadulle, vastaan tulee kolmas Pyhän Katariinan kirkko. Ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset hoitivat täällä luterilaista sieluaan, ja kivenheiton päässä Suurella Tallikadulla on sitten suomenkielisten Pyhä Maria.
Mahtavat kirkot eivät ole edes koko totuus, sillä niitä ympäröivät seurakuntien laajat rakennuskompleksit, asuintalot, liiketalot ja koulut. Petrischule, Modest
Musorgskin, Edith Södergranin ja Daniil Harmsin opinsauna, jää Petrikirchen taakse, mutta Nevskin kohinaan on silti vain muutama harppaus.
Petrikirchestä tehtiin neuvostoaikana uimahalli, ja edelleen sen lehterien tilalla levittäytyvät kilpakatsomon penkit. Roomalaiskatolisessa kirkossa säilytettiin moottoripyöriä, suomalaisessa kulkukoiria ja mosaiikkien kirjomassa Verikirkossa – joka ei tähän tarinaan oikeastaan liity – siemenperunoita. Kazanin katedraali häväistiin uskonnon rikosten museolla.
Alkutalven Pietarissa on vaikea tietää, kimmeltävätkö köynnökset ja välkkyvätkö valot joulun vai uudenvuoden kunniaksi. Ja jos aiheena on joulu, valmistaudutaanko täällä läntiseen vai ehkä itäiseen, vasta tammikuussa koittavaan juhlaan?
Uusivuosi sai neuvostoaikana valtaisan merkityksen, sillä muita vanhoja juhlia kansalaisten ei ollut lupa viettää. Kun joulu kiellettiin uskonnollisen luonteensa takia, kuusi ja lahjakääröt siirtyivät uudenvuoden ohjelmistoon.
Pakkasukkoa ei tarvinnut keksimällä keksiä. Monet slaavilaiset kansat tunsivat personoidun pakkasherran, joka paukutti nurkkia, puhkui kylmää viimaa ja uhosi pahaa tahtoa. Ikävästä luonteesta huolimatta pakkasukko muistutti riittävästi joulupukkia ja sujahti kivutta uuteen rooliinsa.
Venäläisestä pakkasukosta tuli myös vientituote. Tšekkoslovakiassa lahjat jakoi perinteisesti Jeesus-lapsi, joten vuonna 1952 pääministeri Antonín Zápotocký piti kuuluisan joulupuheen, jossa hän väitti, että seimen piltti oli nyt ikääntynyt, kasvattanut parran ja muuttunut pakkasukoksi.
”O Tannenbaum, o Tannenbaum”, saksalaiset ovat vuosisatoja hoilanneet, mutta DDR:ssä uudenvuoden kuusta kutsuttiin venäläiseen tapaan jolkaksi. Jolki-palki on lievä manaus ja suosittu pikaravintolaketju, mutta suomeksi ”kuusia ja keppejä” on miltei mahdoton kääntää. Vai ajaisiko ”Suksi kuuseen!” saman asian?
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
