Horisontti
Vuosikymmenen alussa toteutetun fantastisen yliopistouudistuksen tulokset paljastuvat karmaisevalla tavalla. Korkealle kurkottavien tavoitteiden saavuttamisen sijaan jäljelle näyttää jäävän vain yt-neuvottelujen jälkeen savuavia raunioita.
Henkilöstöstä kilpailun sijaan yliopistot näyttävät ryhtyneen kilpasille siitä, mikä vähentää henkilöstöään eniten ja mikä pystyy parhaiten polkemaan työntekijöiden oikeuksia. Tätä kirjoitettaessa Helsingin yliopisto ilmoitti irtisanovansa 570 henkilöä ja vähentävänsä henkilöstöä kaikkiaan 980 hengellä vuoden 2017 loppuun mennessä.
Vuoden 2010 alussa toteutetun yliopistouudistuksen tavoitteet olivat erittäin kovat. Kokonaisuudistuksen piti kasvattaa kansakunnan kilpailukykyä, lisätä hyvinvointia sekä vahvistaa kulttuuria, luovuutta ja sivistystä.
Koskaan ei Suomessa ole ollut koulutukseen, sivistykseen ja tutkimukseen näin vihamielisesti suhtautuvaa hallitusta.
Tämän saavuttamiseksi toteutettiin yliopistojen yksityistäminen. Tämä oli viisasten kivi, jonka turvin yliopistot astuisivat Suomessa uudelle aikakaudelle.
Tosin ei muistettu sitä, että suurin osa suomalaisista yliopistoista oli aiemmin yksityisiä. Ne jouduttiin valtiollistamaan 1970- ja 1980-luvuilla rahoitusongelmien vuoksi.
Yliopistojen rehtoreiden näkemyksen mukaan yksi tärkeimmistä yliopistolain tuomista hyödyistä oli se, että ne saivat itsenäisen työnantaja-aseman ja siten voivat vaikuttaa henkilöstöpolitiikkaansa.
Tätä hehkutettiin kovasti myös hallituksen esityksessä Yliopistolaiksi, jossa ”tuetaan yliopistojen mahdollisuuksia entistä parempaan henkilöstöpolitiikkaan (––) mikä antaisi yliopistoille nykyistä paremmat edellytykset kannustavan ja palkitsevan henkilöstöpolitiikan harjoittamiseen (––) parantaa yliopistojen kilpailukykyä niin kotimaista kuin ulkomaista osaavaa henkilöstöä rekrytoidessaan (––) mahdollistaisi nykyistä paremmin yliopistotoiminnan huomioimisen henkilöstöpolitiikassa.”
Yliopistojen henkilöstön kannalta yliopistojen lähihistoria on karmaiseva. Valtion yliopistojen aikaan valtionhallinnon tuottavuusohjelma vaikeutti niiden toimintaa, mutta sen henkilöstövaikutusten mittakaava oli aivan eri mihin yksityiset yliopistot ovat itsensä ajaneet.
Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi raportissaan tuottavuusohjelman käynnistyneen 2003 tuottavuuden parantamisena, mutta vuonna 2005 tavoitteeksi tuli pelkästään henkilöstön vähentäminen.
Yliopistojen henkilötyövuosimäärä lisääntyi 2,3 prosenttia tuottavuusohjelman aikana vuosina 2005–2009. Tilanne kehittynyt päinvastaiseen suuntaan yksityisten yliopistojen kilpaillessa keskenään entistä paremmalla henkilöstöpolitiikalla. Henkilötyövuosien määrä on vuodesta 2009 lähtien vähentynyt 2,3 prosenttia vuoteen 2015 tultaessa.
Ja lisää vähennyksiä on tulossa kaiken aikaa.
Valtion pahan henkilöstöpolitiikan ikeen alla oltaessa henkilöstön määrä siis lisääntyi, mutta yliopistojen saatua mahdollisuutensa oman henkilöpolitiikkansa luomiseen tahti muuttui.
Havaintoa ei voi pitää kovinkaan ihmeellisenä. Henkilöstön päähän potkiminen aloitettiin jo ennen uuteen yliopistomaailmaan astumista. Yliopistojen toistuvan irtisanomisiin johtaneen yt-kierteen aloitti Lappeenrannan teknillinen yliopisto jo vuonna 2008.
Tämän jälkeen yt-ilmoituksia on tullut jo useimmista yliopistoista. Kyseenalaisen kunnian yt-neuvottelujen veturina on saanut Tampereen teknillinen yliopisto, joka ilmoitti tammikuussa 2016 käynnistävänsä jo kahdeksannet irtisanomisiin tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut.
Myös Itä-Suomen yliopisto on kunnostautunut tällä saralla. Parhaillaan käynnissä ovat jo kuudennet yt-neuvottelut.
Valtiovalta näyttää kuitenkin haluavan palkita Tampereen teknillisen yliopiston aktiivisista toimistaan yt-saralla. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittäin 18.1. lähettänyt Tampereen korkeakouluille pyynnön nimetä edustajansa Tampere3-yliopistokonsernia valmisteleviin ryhmiin.
Saatekirjelmän perusteella Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyisivät ja Tampereen ammattikorkeakoulu siirtyisi uuden yliopiston omistukseen. Ministeriön pyynnössä on huomion arvoista, että valmistelua tehdään nimenomaan säätiöyliopiston pohjalta.
Säätiöyliopiston ylimmässä hallinnossahan ei ole mukana turhia henkilöstön edustajia ”haittaamassa” virtaviivaisen toiminnan suunnittelua ja toteutusta.
Lienee täydellistä sattumaa, että ministeriön pyyntö on päivätty samalle päivälle, jolloin Tampereen teknillinen yliopisto ilmoitti viimeisimpien koko henkilöstöä koskevien yt-neuvottelujen alkamisesta. Organisaation strategisen johtamisen kannalta huono henkilöstöpolitiikka näyttää kuitenkin kannattavan.
Suomessa on vannottu pitkään korkean osaamisen nimiin. Yliopistojen on nähty olevan keskeinen tekijä osaamisen tuottamisessa. Vaikuttaa siltä, että näin ei kuitenkaan enää ole. Ei liene yhtään liioiteltua sanoa, että koskaan ei Suomessa ole ollut koulutukseen, sivistykseen ja tutkimukseen näin vihamielisesti suhtautuvaa hallitusta.
Hallituksen ministerien letkautukset ”kaiken maailman dosenteista” tai ”professoreiden kolmesta syystä olla professori” osoittavat selvästi miten näihin asioihin suhtaudutaan.
Hallituksen alentuva suhtautuminen yliopistoihin, yliopistorahoituksen merkittävät leikkaukset sekä yliopistojen toistuvat irtisanomisneuvottelut vaikuttavat kaikki yliopistolaisten työilmapiiriin. Yliopistolaisten aikahorisontti on selvästi kaventunut. Usein toistettu kysymys on, milloin seuraavat yt:t alkavat.
Henkilöstön tunnelmia kuvastaa hyvin se, että kysyttäessä suosittelisitko yliopistouraa, onpa kyse sitten opetus-, tutkimus- tai asiantuntijaurasta, vain harva enää kannustaisi uusia ihmisiä hakeutumaan yliopistoihin.
Tämä on kehityskulku, johon Suomella ei ole varaa.
Kirjoittaja on yhteiskunta-politiikan yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa.