Helsingin hengessä 1970-luvulta asti Itämerestä on puhuttu rauhan merenä. Virallisella taholla tuo henki huipentui Helsingin ETY-kokouksessa 1975. Tuonaikainen vasemmistonuoriso muistaa Henrik Otto Donnerin ja Jukka Parkkisen mahtipontisen laulun Itämeri, rauhan meri, jonka Agit Prop esitti.
Nyt on nähty suuria sotalaivoja Itämerellä ja kuultu Baltiaan sijoitettavista Nato-joukoista. Tämä on virittänyt alueelle sotilaallisen vastakkainasettelun poliittisia aaltoja, vaikkei mitään konfliktia olekaan vielä syntynyt. Lievää mutta selvää sotilaallisen varustautumisen henkeä on silti ilmassa.
Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro sanoo, että rauhan merestä kaikki hyötyisivät. Itämeri on sekä balteille että Venäjälle mutta myös Suomelle ja Puolalle elintärkeä kauppaväylä. Kangaspuron mielestä nyt pitäisi ottaa joka puolella järki käteen. Varustautumisen eskalaation logiikka pitäisi saada poikki nyt, kun se on poliittisin keinoin vielä mahdollista.
Baltiaa ei voida auttaa muuten kuin vetämällä Suomi ja Ruotsi mukaan.
Sotilaallisten demonstraatioiden vaihe
Lokakuun lopulla Venäjä toi Itämerelle Välimeren ja Tanskan salmien kautta näyttävästi isot Bujan M -luokan korvetit Zeleni Dolin ja Serpuhovin. Ne on varustettu pitkän kantaman ohjuksilla, jotka voidaan varustaa ydinkärjillä. Ohjuksissa yltäisi Itämereltä aina Pariisiin, Lontooseen tai Islantiin saakka. Ohjuskorvetteja ennen on kuultu päätöksistä, joilla Baltian maihin ja Puolaan sijoitetaan pysyvästi vaihtuvia Nato-joukkoja. Aiemmin on jo tehty sijoituspäätöksiä ohjustentorjuntajärjestelmistä Itämeren itärannan Nato-maihin.
Itämerelle tuoduista Venäjän risteilijöistä Kangaspuro huomauttaa, että maa siirsi ne vain omasta satamastaan toiseen. Mustaltamereltä ne tuotiin nyt näytöstyyliin Kaliningradiin.
– Itämeren piirissä on nyt meneillään sotilaallisen demonstraation vaihe puolin ja toisin. Sotalaivoja on siirretty. On nähty sotilaslentokoneiden trafiikin lisääntymistä ja myös ilmatilan loukkauksia sekä venäläisiltä että jonkun verran länsikoneilta. Myös sotalaivojen ja -koneiden kissa–hiiri-leikkiä on nähty.
Kangaspuro kuitenkin rauhoittelee, etteivät nämä laivat eivätkä Nato-joukkojen Baltiaan sijoittamiset varsinaisesti alueen sotilaallista tasapainoa muuta.
– Mutta ne tuottavat tällaisen hiipivän näyttämisen ja kumulatiivisen vastareaktioiden sarjan. Se pitäisi nyt saada poikki.
Sotavoimattoman Viron ongelma
Itämeren sotilaspoliittisesti kohonneen jännitteen syynä on itse asiassa Baltian Nato-maiden, etenkin Viron sotilaallinen turvattomuuden tunne. Ongelma tiivistyy sotavoimattomaan Viroon, joka vaatii Natolta konkreettisesti joukkoja ja rautaa rajoilleen.
Virollahan on pieni määrä sotajoukkoja, mutta Kangaspuro sanoo, ettei muutamaa tuhatta miestä voi armeijaksi sanoa. Sotalaivasto ja ilmavoimat puuttuvat Virolta. Ei niitä ole muillakaan Baltian mailla. Naton sotakoneet valvovat Baltian ilmatilaa.
Venäjän pelko ajoi Baltian ja muutkin Itä-Euroopan maat Neuvostoliiton sortumisen myötä Naton syliin. Kangaspuro sanoo, että sotilaallisen vasteen odottaminen Natolta on näissä maissa pohjaton.
Kangaspuro ymmärtää virolaisten riemua vakituisesti Baltiaan sijoitettavista määräajoin vaihdettavista Nato-joukoista.
– Sehän on sitä mitä virolaiset ovat halunneet. Virolaiset ja baltit liittyivät Natoon, että saisivat Nato-joukoista turvallisuuden tunteen. Mutta sitä ei aluksi syntynyt.
– Nykyinen vaihe kertoo siitä, mitä on sotilaalliseen turvallisuuteen ja sotilasliittoon nojaavan turvallisuuden logiikka. Sitä pitää saada koko ajan lisää, eikä rautaa oikeastaan ole koskaan riittävästi. Eihän tämäkään luvattu riitä. Nyt Virossa keskustellaan, että heidän pitäisi päästä julkilausutusti ydinasesateenvarjon suojiin.
– Vaatimus päästä ydinasesateenvarjon suojiin tarkoittaa sitä, että hyökkäys Tallinnaan aloittaisi periaatteessa ydinsodan. Niin karmealta kuin se kuulostaakin, niin virolaisten kannalta se on hirveän loogista.
Suomi mukaan Viron puolustukseen
Eräs keskeinen syy siihen, miksi Suomi ei halunnut liittyä Natoon 1990-luvulla eikä 2000-luvullakaan, oli ettei maa halunnut ottaa Nato-vastuuta sotilaallisesti kyvyttömien Viron ja muiden Baltian maiden puolustamisesta – etenkään Venäjää vastaan. Sama syy painoi myös Ruotsin Nato-kielteisen kannan vaakakupissa.
Kangaspuron näkemyksen mukaan Suomi ja Ruotsi on nyt kuitenkin saatu mutkan kautta osallisiksi Nato-perustaiseen Baltian puolustamisen sotilasstrategiaan. Se on tehty mahdolliseksi maiden kaksi vuotta sitten solmimilla isäntämaasopimuksilla ja tänä vuonna allekirjoitetuilla kahdenvälisillä sotilasyhteistyösopimuksilla Yhdysvaltain kanssa.
Nämä sopimukset tarkoittavat teknisiä valmiuspuitteita sille, että Suomen ja Ruotsin niin salliessa, esimerkiksi niiden lentokenttiä voidaan käyttää Viron sotilaallisessa puolustamisessa.
Kangaspuro tähdentää, että sotilasyhteistyösopimuksissa ei ole tärkeintä yhteisten harjoitusten järjestäminen.
– Merkittävintä yhteistyösopimuksissa on yhteinen valmistautuminen sotilaallisiin uhkiin, jatkuvan sotilaallisen yhteistyön tiivistämisen perspektiivi ja sotilaallisen avun antamisen ja vastaanottamisen perspektiivi.
– Isäntämaasopimuksella Suomi on valmis pitkälle menevään yhteistyöhön. Sen perusteella meidän velvollisuuksiin kuuluu tarjota infrastruktuurimme Naton minkä tahansa joukkojen käyttöön, myös operaatioihin maamme rajojen ulkopuolelle.
Kangaspuron mukaan nyt on luotu valmis sotilaspoliittinen rakenne, selkeät suunnittelu- ja harjoittelupuitteet, että voimme vastaanottaa vieraita joukkoja.
– Lähinnä on varmaankin ajateltu sitä, että jos Venäjän ja esimerkiksi Baltian maiden välille syntyy sotilaallinen konflikti, niin baltteja ei voida auttaa mitenkään muuten kuin vetämällä Suomi ja Ruotsi mukaan. Se tapahtuu meidän alueita käyttämällä ja täältä käsin operoimalla Venäjää vastaan. Se vetää silloin auttamattomasti meidät mukaan sotaan.
Vahinko lisää konfliktin vaaraa
Sopimusten tiukan analyysin jälkeen Kangaspuro sanoo, että turvallisuusstrateginen tilanne Itämerellä ei ole vielä oleellisesti pahentunut poliittisluontoisesta aseiden kalistelusta huolimatta. Sotakalustoa on edelleen Itämerellä huomattavasti vähemmän kuin kylmän sodan aikana.
Vahinko tai väärinymmärrys voi kuitenkin Kangaspuron mukaan käynnistää vakavankin konfliktin Itämerellä, kun sotilaallinen toimeliaisuus on lisääntynyt.
Merkittävän konfliktin uhkaa saattavat lisätä vähäisetkin Nato-joukot Baltiassa.
– Kuvitellaan tilanne, jossa jonkun Baltian maan ja Venäjän välillä syntyy rajakonflikti ja siellä onkin Yhdysvaltain sotilaita vastassa. Tällöin Yhdysvallat ei voi suurvaltana jättää siihen reagoimatta sotilaallisesti.
Kangaspuro ei puolustele Venäjän sotilastoimintaa esimerkiksi Ukrainassa tai Syyriassa. Silti hän sanoo ymmärtävänsä Venäjän puheenvuoroja, joissa se arvostelee Naton lisääntyneitä aktiviteetteja Itämeren alueella.
Merkittäviä Venäjän vastatoimia ei kuitenkaan ole vielä nähty.
Donald Trumpin valintaan Yhdysvaltain presidentiksi Kangaspuro suhtautuu viileän harkitsevasti. Hän ei usko Trumpin heikentävän kriittisistä puheistaan huolimatta Natoa. Siksi olennaista muutosta Yhdysvaltain Itämeren politiikkaan tuskin tulee.
Suomi ei voi laillisesti puolustaa muita
Eurooppa-asioihin keskittyvä Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Hanna Ojanen näkee ristiriidan voimassa olevan Suomen lain ja Euroopan unionia perussopimuksen kanssa.
EU:n Lissabonin perussopimus astui voimaan 2009. Siinä sovitaan muun ohella yhteisestä puolustuksesta. Jos johonkin jäsenmaahan hyökätään, muut ovat velvollisia auttamaan.
– EU:ssa ei siis ole yhtään puolueetonta maata. Vain yksi maa on irtisanoutunut puolustusyhteistyöstä. Se on Tanska. Kaikkia muita Lissabonin asiakirja koskee.
Ojanen kuitenkin sanoo, että Suomen laki ei edelleenkään anna mahdollisuutta, että Suomi puolustaisi ketään muuta. Puolustusvoimien tehtävänä on maanpuolustus, sotilaallinen kriisinhallinta ja viranomaisapu.
– Lakia ollaan muuttamassa, mutta se olisi periaatteessa pitänyt tehdä jo 2009, kun Lissabonin sopimus tuli voimaan.
Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen Ojanen näkee teknisenä puitesopimuksena. Se ei ole mikään vapaalippu Suomessa toimimiseen.
– Kaikki konkreettiset toimet pitää aina erikseen sopia.
Ojasen mukaan sopimuksen ideaan kuuluu myös se, että Suomi voi ottaa apua vastaan. Sopimus antaa puitteet avun saamiseen.
– Mutta koko ajanhan tilanne on se, että Suomi ei ole missään vaiheessa sitoutunut auttamaan ketään muuta. Se puoli on ihan kokonaan unohtunut sinne lainsäädäntömuutoksen pitkään prosessiin. Nyt on siis varmisteltu, että meitä kyllä sopii auttaa.
Ojanen arvioi, että EU:n puolustusyhteistyötä tullaan vielä kehittämään itsenäisesti irti Nato-kuvioista.
– Nyt kun Iso-Britannia lähtee EU:sta, niin monet näkevät, että puolustusyhteistyötä voidaan tiivistää Ranskan ja Saksan johdolla.
– Ranskahan on jokin aika sitten todennut, että sen ydinase on käytettävissä myös EU-maiden puolustamiseen.
Tähän asti EU:ssa on keskitytty diplomaattisiin ja taloudellisiin vaikutuskeinoihin sotilaallisten sijaan.
lehti 