Aseteknologia ei ole irrallinen saareke muusta yhteiskunnasta. Tekoälyn sovellukset otetaan asevoimien käyttöön nopeasti, vaikka ne olisi luotu siviilipuolen tuotekehityksen tuloksina. Ilman kuljettajaa kulkevan auton teknologia ei eroa ratkaisevasti tappajaroboteista eli autonomisista asejärjestelmistä.
Tappajarobotit on ohjelmoitu toimimaan itsenäisesti taistelukentällä. Kone ilman inhimillistä harkintaa valitsee, kenet se tuhoaa ja kenet jätetään rauhaan. Robotit eivät epäröi eivätkä pelkää; niiden ohjelmat laskevat, mitä pitää tehdä. Ne toimivat läpi vuorokauden ja tunnistavat kohteen myös yöllä.
Tekoälyn lisäksi nanoteknologian kehitys johtaa aseteknologiassa mullistukseen. Aseet käyvät todella pienikokoisiksi; tappajarobotit voivat tulevaisuudessa olla ampiaisen kokoisia. Kuitenkin ne voivat kantaa mukanaan kemiallisia ja biologisia aineita.
Päätäntävaltaa ei pidä koskaan antaa koneille.
Tappajarobotit ovat teollisen läpimurron kynnyksellä. Vaikein tekninen ongelma on riittävän tarkka kohteen tunnistaminen. Miten erottaa vihollinen omista sotilaista? Robotti voi toimia liian herkästi, epätarkasti tai ylimitoitetusti. Tämän takia kehitteillä olevia tappajarobotteja ohjaa vielä ihminen.
Ilmatila on roboteille ihanteellinen ympäristö, koska ne eivät liikkuessaan kohtaa esteitä kuten maan pinnalla. Miehittämättömät lennokit tarjoavat halvan ilma-aseen. Lennokkeja voidaan ohjata kaukaa taistelukentältä. Teknologia kehittyy nopeasti, ja lennokit saavat yhä enemmän autonomisen asejärjestelmän ominaisuuksia.
Lennokeilla pyritään vähentämään omien joukkojen miestappioita ja asevarustelun kustannuksia. Niitä voidaan käyttää alueilla, joihin on hankala lähettää sotilaita ja joiden luonnonolosuhteet paikalliset asukkaat tuntevat paremmin kuin ulkomaalaiset sotilaat. Teknologian tarkkuus mahdollistaa kohteiden täsmällisen tuhoamisen vuoristossa tai viidakossa paremmin kuin raskailla pommikoneilla.
Lennokkeja käytetään peloteaseena. Niiden pörrääminen korkealla taivaalla aiheuttaa pelkoja ja kauhua alueen väestön keskuudessa. Koska ne iskevät ja mihin?
Yhdysvallat tappaa kauko-ohjatuilla lennokeilla valikoidusti vihollisiksi luokiteltuja muiden maiden ja jopa oman maansa kansalaisia. Päätökset tehdään salassa, joten kohteista ja uhrien lukumäärästä on vaikea saada tietoja. Uhreja arvioidaan kuitenkin olevan jo tuhansia. Näistä suuri osa on siviilejä, vaikka Yhdysvallat väittää pystyvänsä niin tarkkaan toimintaan, että siviiliuhrit jäävät vähäisiksi.
Toiminta rikkoo kansainvälisiä ja Yhdysvaltojen omia lakeja. Itse asiassa kuka tahansa voi joutua murhayrityksen kohteeksi, jos Yhdysvaltojen presidentti niin salaisesti päättää. Näiltä kuolemaantuomituilta viedään mahdollisuus oikeudenkäyntiin ja siinä puolustautumiseen. Presidentti Donald Trump on kiirehtinyt purkamaan nekin rajoitukset, joita hänen edeltäjänsä asetti lennokkien käytölle.
Lennokkien käytön lisääntyessä, ne joutuvat yhä helpommin rikollisten ja terroristien käsiin. Terroristeille on ollut ongelma, ettei heillä ole ollut ilma-asetta vaan ilmatilan hallinta on ollut valtioiden käsissä.
Lennokkisodankäynti on herättänyt keskustelua sen juridisesta oikeutuksesta. Kun lennokit muuttuvat autonomisiksi aseiksi ongelmat vain kasvavat. Kuka on esimerkiksi vastuussa, jos tappajarobotti syyllistyy sotarikokseen? Teknistä laitetta ei voi haastaa oikeuteen. Laitteen valmistajan voi, mutta valmistaja voi olla vastuussa vain, jos laitteessa on valmistusvikoja.
Emme ole vielä niin pitkällä, että tekoäly saisi tajunnan, ottaisi vallan ja alistaisi ihmiset palvelijoikseen niin kuin tieteiskirjallisuudessa on ennakoitu. Olemme kuitenkin niin pitkällä, että ohjelman vikaantuessa tappajarobotti voi lähteä omille teilleen eikä ihminen voi enää vaikuttaa sen toimintaan.
Vastuu sotarikoksista on viime kädessä aseiden käyttäjällä. Koko sillä komentoketjulla, jonka toiminta on johtanut tappajarobotin lähettämiseen matkaan ja sille annettuihin käskyihin. Vastuu ei katoa, vaikka käskyn jälkeen robotti toimisi täysin itsenäisesti. Vastuu on myös insinööreillä, jotka kehittävät tappajarobotteja. He joutuvat miettimään, miten rakentaa ohjelmat ja säännöt, joiden mukaan robotti toimii. Tullaan vanhojen moraalifilosofisten kysymysten äärelle. Millaisten ehtojen vallitessa on oikein tappaa ja koska ei? Kenet saa tappaa ja kenet ei?
Taistelutilanteissa sotilaat joutuvat tekemään tällaisia ratkaisuja. Erikoisjoukkojen sotilaat on koulutettu tappamaan, mutta silti he kärsivät helposti jälkikäteen mielenterveyden ongelmista. Tappajarobotti ei tunne syyllisyyttä, mutta ne pitäisi ainakin rakentaa lamaantumaan, jos niiden ohjelmat havaitsevat, että kohde oli väärä tai tulivoima ylimitoitettu.
Nämä moraalipohdinnat näyttävät, kuinka tärkeää on säilyttää aseissa inhimillinen ohjaus ja vastuu. Päätäntävaltaa ei pidä koskaan antaa koneille, olivat niiden toimintaohjelmat kuinka monimutkaisia ja yksityiskohtaisia tahansa.
Tekoälyä tullaan ennen pitkää käyttämään hyvin erilaisissa aseissa. Ei ole kysymys yksittäisistä laitteista vaan läpäisevästä teknologiasta. Tämä tekee tappajaroboteista aseistariisunnan kannalta keskeisen, mutta hankalasti säädeltävän kohteen. Niitä on huomattavasti vaikeampi kieltää kuin esimerkiksi maamiinoja tai sirpalepommeja.
Päämääränä täytyy silti olla tappajarobottien käytön täydellinen kieltäminen. Kansainvälinen kampanja ”Pysäyttäkää tappajarobotit” ( Campaign to stop Killer Robots) on siten erittäin ajankohtainen ja tärkeä.
Kirjoittaja on professori, ympäristöneuvos (eläkkeellä).
uutiskirje 