Elokuvassa Painajaiskuja (Nightmare Alley, 1947) herrasväki ja rahvas menevät tasapuolisesti halpaan, kun Suuri Stanton esittelee ajatustenlukijan taitojaan.
Mies on mentalisti, tavallista etevämpi ja kunnianhimoisempi huijari, joka etenee pitkälle tivoli- ja vähän muullakin urallaan. Tyrone Powerin romanttisen sankarin imago istuu yllättävän luontevasti rooliin, jossa hahmon pyrkyriys saa piirteitä, jotka helposti tuovat mieleen psykopaattisen narsistin. Moista hirviötä ei tyypistä kuitenkaan tarkemmassa syynissä löydy.
Power tavoittaa hahmon sisäisen ristiriitaisuuden, jossa on vakuuttavuutta ja vetovoimaa. Naisilla on tärkeä osa huijaristaran uralla. Tivolista tulevat Zeena (Joan Blondell) ja Molly (Coleen Gray), kyyninen neiti Ritter puolestaan antaa vähemmän mairittelevan kuvan psykologin toimenkuvasta – kaikin puolin mieleen jäävä roolityö Helen Walkerilta.
Jules Furthmanin käsikirjoittama ja Edmund Gouldingin ohjaama Hollywood-raina on kirjaimellisesti tummanpuhuva melodraama. Tarina koukkaa showbisneksen synkemmälle puolelle ja antaa samalla pientä vertailukohtaa nykytodellisuuteen eli siihen, miten härskien vippaskonstien, manipuloinnin ja valheen avulla voi edetä pitkälle.
Elokuvassa on omat tahattoman koomiset hetkensä, mutta ei mitenkään kielteisessä mielessä. Painajaiskuja on alusta loppuun otteessaan pitävä, viihdyttävä ja ajan mukavasti patinoima pieni film noir -kummajainen.
Tarinan kaaressa kohtalon kello tikittää armottomasti, naiset ovat vahvoja ja sankaripojat viinaan sortuvia valittajia. Parasta on Lee Garmesin hieno, taidokkaan hämyisä kameratyö. Se on tarkkojen rajausten, sävyjen ja vivahteiden mustavalkokuvissa oikeuksiinsa pääsevää juhlaa.
Painajaiskuja. Teema Fem sunnuntaina 23.7. klo 12.00.