Olisin voinut ohittaa Saara Särmän läskikolumnin (11.1.). Mutta kun korkeasti koulutettu feministi taas pauhaa aiheesta tunteella tyypilliseen populistiseen tyyliin, suivautti. Sitten tuli mieleen, että koulutetulta ihmiseltä – etenkin Kansan Uutisiin kirjoittavalta – voi ja pitää vaatia rationaalista ajattelua ja edes kohtuullista itsekriittisyyttä.
Särmän perusoletus on, että maailma koostuu meistä läskeistä ja niistä, jotka halveksivat ja jatkuvasti soimaavat meitä. Kuitenkin tilastollisesti suurin osa suomalaisista on ylipainoisia, kolme neljäsosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista. Solvaajat ovat joko hyvin pieni vähemmistö tai sitten yhdet läskit solvaavat toisia.
Särmä kuitenkin esittää oman ryhmänsä kärsivänä vähemmistönä.
Tästä seuraa virheellinen oletus, että läskiys olisi jotenkin verrattavissa todellisiin vähemmistöihin, jotka eivät ole tulosta henkilökohtaisesta valinnasta, ja että näin ollen läskillä olisi samankaltaiset oikeudet ”olla oma itsensä”.
Epäterveellinen elämäntapa on kuitenkin verrattavissa vain toisiin samanlaisiin kuten tupakoiminen, alkoholin tai muiden huumeiden käyttö tai liikunnan karttaminen. Vain prosentin murto-osalla on geenimuunnelma, joka aiheuttaa rasvan kerääntymistä kalorimäärästä riippumatta.
Läski on siis seurausta kaikesta siitä, mitä suuhun pannaan. Entä miksi roikkua somessa, jos siitä tulee vain vihaiseksi? Jo 1600-luvulla kävi eräs Don Quijoteksi mainittu ritari turhaa taistoa tuulimyllyjä vastaan.
Särmän esittämä kuva on väärä. Läski on hänen itsensä pakkomielle.
Ja: miksi käyttää itsestä muiden halventavaa nimittelyä? Ymmärrän, että siinä uskotaan, että termin haltuunotto voimaannuttaa jotenkin. Epäilen. Minusta noin huono omakuva on lähinnä surullista. Eikä puhe muuta faktoja.
Katja Hirvasaho
Savukoski
uutiskirje 
