Koronaepidemian ensimmäisen aallon mentyä julkisuudessa on löytynyt tilaa myös muille kuin epidemianhoitoon liittyville teemoille. Kriisiin oleellisesti liittyvissä kysymyksissäkin, kuten talouspolitiikassa, on alettu katsoa kuluvaa vuotta pidemmälle.
Sytykkeen tulevien vuosien talouspolitiikan pohdintaan antoi VM:n ja TEM:n tilaama ekonomistiraportti. Vesa Vihriälän johtaman työryhmän tuotokseen tullaan varmasti viittaamaan lähitulevaisuudessa useasti.
Ekonomistit esittävät talouspoliittiseksi linjaksi elvytyksen ja sopeutuksen yhdistelmää. Välittömien kriisiratkaisujen jälkeen epidemian hellittäessä julkisen talouden alijäämää pitää heidän mukaansa kasvattaa, jotta talous ei jää junnaamaan tyhjäkäynnille. Kun elvytyksen seurauksena taloustilanne seuraavina vuosina normalisoituu, on aika ripeiden ja pysyväisluonteisten sopeutustoimien.
Koska Vihriälän työryhmän hahmottelema linja toiminee pohjaesityksenä tuleville politiikkavalinnoille, kannattaa tarkastella lähemmin sen perusoletuksia. Tarkastelu paljastaa, ettei kyseinen linja välttämättä johda luvattuihin tuloksiin. Elvytys-sopeutus-mallin taustalaskelmat eivät nimittäin huomioi sopeutuksen pidemmän ajan kasvuvaikutuksia.
Tämä nähdään raportissa esitetyistä skenaariolaskelmista, jotka on tuottanut työryhmälle valtiovarainministeriö.
Riippumatta siitä, kuinka syvälle talous tänä vuonna sukeltaa, elvytetäänkö vai ei ja sopeutetaanko julkista taloutta tämän jälkeen vai ei, Suomen talous näyttää kasvavan 2020-luvun lopulla aina samaa tahtia. Vaikka eri skenaariot johtavat erilaisiin julkisen talouden alijäämiin vuosikymmenen lopussa, kasvuun nämä erot eivät enää vaikuta.
Arkijärjellä ajateltuna tulos saattaa tuntua yllättävältä. Usein ajatellaan, että julkisen alijäämän koolla on vaikutusta talouskasvuun. Jos valtio jonain vuonna leikkaa menojaan merkittävästi tai kiristää verotusta, perusodotus lienee se, että talouskasvu hidastuu. Ylipäätään tilanne, jossa julkinen valta maksaa nettomääräisesti kotitalouksille ja yrityksille ajatellaan paremmaksi, kuin sellainen, jossa yritykset ja kotitaloudet joutuvat nettomaksajan rooliin. Mitä suurempi on julkisen talouden alijäämä, sitä paremmaksi yritysten ja kotitalouksien taseet kehittyvät.
Työryhmän skenaariolaskelmissa edelliset näkemykset huomioidaan siten, että sopeutustoimet vaikuttavat negatiivisesti kasvuun toimeenpanovuonna. Tämän jälkeen kasvuvaikutus kuitenkin poistuu, vaikka julkiset alijäämät supistuvat pysyvästi.
Tulos johtunee skenaariolaskelman oletuksesta, jonka mukaan julkisten alijäämien koolla ei ole kasvun kannalta väliä ”pitkällä aikavälillä”. Tämä on tyypillinen talousteoreettisen mallinnuksen oletus. Talouden nähdään päätyvän jonkin ajan päästä aina trendikasvu-uralle, jolloin julkiset alijäämät ja kokonaiskysyntä eivät enää vaikuta talouskasvuun. Kasvun määrittävät puhtaasti niin sanotut tarjontapuolen tekijät.
Nyt pitkä aikaväli saavutetaan laskelmissa vuonna 2027. Päätöksentekijän kannalta on kuitenkin vaarallista ajatella, että todellisuudessa kyseisenä vuonna ja sen jälkeen julkisen alijäämän koolla ei olisi mitään vaikutusta kasvuun.
Yleensä mallinnuksissa lähivuodet ovat ”lyhyen aikavälin” eli tasapainottumisen aikaa, jolloin kysyntä ja alijäämät vaikuttavat myös kasvuun. Jos siis samat laskelmat tehtäisiin vuonna 2026, erikokoiset alijäämät tuottaisivat todennäköisesti eri kasvuasteen vuodelle 2027.
Ennen kuin talouspolitiikkaa lähdetään tekemään Vihriälän raportin pohjalta, onkin syytä pohtia tarkemmin sopeutuksen pidemmän ajan kasvuvaikutuksia. Varsinkin, jos vahvaa talouskasvua yhä pidetään talouspolitiikan keskeisenä tavoitteena.
Kirjoittaja on Suomen sosiaali ja terveys ry:n SOSTEn pääekonomisti.
uutiskirje 
