Tiistaina kuolleen sanoittajamestari Vexi Salmen mukana päättyi kokonainen aikakausi. Jotenkin näin sen muotoili Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine tv-uutisissa.
Ja näinhän se on. Salmi oli last man standing siitä joukosta, joka kuvitti sanoin ja sävelin kansakunnan mielenmaiseman silloin, kun sen vielä pystyi tekemään yksittäisillä lauluilla.
Edellinen siitä joukosta kuollut oli tangolaulaja Reijo Taipale. Toivo Kärki, Unto Mononen, Juha Vainio, Olavi Virta, Laila Kinnunen ja Tapio Rautavaara menivät jo kauan sitten.
Miehinen joukko. Ensin kansa taisteli – miehet kertoivat, sitten kansa herkistyi miesten sanoin ja sävelin.
Haikeaksi vetää, sillä Salmen kuolema vie mielen menneeseen aikaan. Ei välttämättä parempaan, mutta erilaiseen.
Silloin Suomessa oli kaksi suomenkielistä radiokanavaa ja yksi valtakunnallinen tv-kanava. Niissä Salmi ensin Irwin Goodmanin Emil von Retee -aisaparina suoritti eräänlaisen kulttuurivallankumouksen ennen kuin 1960-luvun radikaalit tekivät omansa. Kuten Salmi muisteli Ylen tiistaisen muisto-ohjelman yhdessä haastattelupätkässä, he jatkoivat Reino Helismaan rillumarei-perinnettä, mutta siirsivät sen maalta kaupunkiin.
Niistä kahdesta radiokanavasta toinen oli omistettu hartausohjelmille, klassiselle musiikille, esitelmille ja muulle vakavalle. Toisesta, sen nimi oli Rinnakkaisohjelma, tuli myös iskelmää ja vuosien kuluessa yhä enemmän rokkiakin. Ainakin omissa muistikuvissani ihanan sekaisin ilman latistavia soittolistoja.
Kun 1970-luvun puolella halusi kuulla Hurriganesia, oli pakko sietää iskelmiäkin, ja silloin ei voinut välttyä yli 3 000 levytettyä laulua sanoittaneen Vexi Salmenkaan tuotannolta. Silloin se ärsytti. Vasta myöhemmin tajusin, miten onnekas olin, kun altistuin kaikenlaiselle musiikille laidasta laitaan. Nykyisillä radiokanavilla niin ei voi käydä.
Suomalainen iskelmä syntyi vuonna 1929, kun Georg Malmstén levytti R. R. Ryynäsen sanoittaman laulun Särkynyt onni. Noihin kahteen sanaan tiivistyy myös Salmen ja muiden suursanoittajien kultakauden laulujen idea. Onnen voi saavuttaa, mutta ei säilyttää. Usein se on oma syy ja sitä seuraa itkunsekainen katumus, mutta liian myöhään.
Vexi Salmi vei tämän äärirajoille parodisessa laulussa Elämän valttikortit, jolle kävi niin kuin useimmille iskelmäparodioille: kansa otti sen omakseen ja tosissaan. Tuli hitti.
Malmstén on nykyään koko lailla unohdettu. Hän oli lempinimensä Molli-Jori vastaisesti duurimies. Ruotsalaishenkinen kepeys ei iske suomalaiseen mielenmaisemaan. Mitä raskaampaa, sitä parempaa.
Vexi Salmi ei silti ollut yhden tunteen mies. Rilluttelu ja syvälliset ajatukset kulkivat käsi kädessä. Sama mies kirjoitti Irwinin lukuisten hittien lisäksi laulut Mahtava peräsin ja pulleat purjeet ja Maailma on kaunis.
Ja mies vei aina riimejä eivätkä riimit miestä, kuten Jukka Virtanen määritteli sen, mikä erottaa todellisen lauluntekijän muista.
Lukuisten muistokirjoitusten perusteella hän kai eli niin kuin opetti:
”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus ja mielen vapaus.”
uutiskirje 
