Yhdysvalloissa demokraattien Joe Biden korosti Delawaren Wilmingtonissa pitämässään puheessa maan yhtenäisyyttä. Biden julistettiin eilen yhdysvaltalaismedioissa presidentinvaalien voittajaksi.
Suomen aikaa aamuyöllä pitämässään voittopuheessaan Biden sanoi, että hän aikoo olla kaikkien yhdysvaltalaisten presidentti. Hän sanoi, etteivät hänen vastustajansa ole vihollisia, vaan ennen kaikkea yhdysvaltalaisia.
– On aika hylätä tyly retoriikka, laskea lämpötilaa, nähdä toisemme uudelleen, kuunnella toisiamme uudelleen.
– Tulen tekemään yhtä kovasti töitä niiden puolesta, jotka eivät äänestäneet minua, kuin niiden puolesta, jotka äänestivät.
Biden sanoi, että hänen kampanjansa tarkoitus on ollut edustaa Yhdysvaltoja sen koko moninaisuudessa. Hän kiitti erityisesti mustaa väestöä tuesta.
Ennen Bidenia puhui Kamala Harris, josta on tulossa Yhdysvaltain ensimmäinen naisvarapresidentti. Samalla hän on ensimmäinen musta ja ensimmäinen eteläaasialainen tehtävässä, kirjoittaa CNN.
Harris korosti puheessaan muun muassa demokratian tärkeyttä.
– Kongressiedustaja John Lewis kirjoitti ennen kuolemaansa: demokratia ei ole tila, se on teko. Hän tarkoitti sillä, että Amerikan demokratia ei ole taattu, se on ainoastaan yhtä vahva kuin halumme taistella sen puolesta, Harris sanoi.
Harris nosti puheessaan esiin edesmenneen intialaisen äitinsä, joka muutti Yhdysvaltoihin 19-vuotiaana.
– Hän uskoi syvästi Amerikkaan, jossa tällainen hetki on mahdollinen, Harris sanoi viitaten valintaansa.
Donald Trump pysyy kannassaan vaalivoitosta
Maan istuva presidentti Donald Trump uskoo yhä voittaneensa vaalit. Hän kertoo saaneensa enemmän ääniä kuin kukaan istuva presidentti aiemmin. Trump kertoi kantansa Twitterissä ennen Bidenin puhetta.
Presidentti pysyy kannassaan siitä, että vaaleissa olisi tapahtunut vilppiä. Vilpille ei kuitenkaan ole esitetty riippumattomia todisteita. Trump mainitsi jälleen postiäänestyksen. Eri osavaltioissa on ollut erilaisia sääntöjä ja linjauksia postiäänestyksen hoitamiseen.
Trump on useaan otteeseen väittänyt, että vaalitarkkailijoita olisi estetty pääsemästä ääntenlaskentatiloihin. Asiaa on viety eteenpäin myös oikeusteitse. New York Times kirjoittaa, ettei väitteille ole löydetty perustaa. Lehden mukaan presidentin asianajajat ovat ennemminkin pyytäneet Nevadassa ja Pennsylvaniassa, että tarkkailijat pääsisivät lähemmäksi ääntenlaskijoita.
BBC:n mukaan Valkoisen talon edustajan lausunnossa sanotaan, että presidentti tulee hyväksymään vapaiden ja reilujen vaalien tuloksen.
Yhdysvaltalaismediat ovat perustaneet voittajajulistuksensa osavaltioiden ääntenlaskennasta saatuihin tietoihin. Monissa osavaltioissa kamppailu on ollut tiukka, minkä takia joissakin osavaltioissa odotettiin lauantaihin asti voittajan ennustamista.
Uutistoimisto AP kertoo, että esimerkiksi Pennsylvania julistettiin mediassa Bidenille, kun selvisi, että Bidenin johto osavaltiossa on pysymässä yli 0,5 prosenttiyksikön rajan. Osavaltiossa tehdään automaattisesti uudelleenlaskenta, jos ero on alle kyseisen luvun. Pennsylvanian äänet ratkaisivat kisan Bidenille.
NBC:n vaalikartasta näkee, että ennustetta ei vielä sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaa ollut annettu muun muassa Arizonasta ja Georgiasta. Sen mukaan Bidenilla on kasassa 279 valitsijaa ja Trumpilla 214. Voittoon tarvitaan 270 valitsijaa.
CNN kirjoittaa, että seuraavaksi osavaltiot vahvistavat tuloksensa tiistaista alkaen.
Niinistö: Yhdysvallat palaa pöytiin
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Bidenin valintaa Yhdysvaltojen presidentiksi voi kuvailla maan paluuna pöytiin. Toivomme näkevämme paluun varsinkin Pariisin pöytään eli Pariisin ilmastosopimukseen, hän sanoi aamupäivällä.
– Luulen, että Yhdysvallat palaa järjestäytyneen kansainvälisen yhteistyön piiriin YK:sta ja Natosta lähtien. Paluuta transatlanttisten suhteiden kulta-aikaan kuitenkin tullaan tuskin näkemään.
Niinistö ei usko, että Bidenin vaalivoitto aiheuttaisi merkittävää muutosta Suomen ja Yhdysvaltojen väleihin. Suomen merkitys Itämeren turvallisuustilanteen, arktisen alueen ja Venäjä-tuntemuksen tiimoilta on yhä kiinnostuksen kohde Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltojen ja Venäjän suhde on Niinistön mukaan vaikeasti määriteltävissä.
– En usko, että presidentin vaihtumisesta seuraa suuria muutoksia. Toivottavasti asevalvontaneuvottelut jatkuisivat, että auki olisi edes yksi pää, josta yritettäisiin keskustella ja rakentaa rauhaa.
USA:n presidentin vaihtuminen tuskin vaikuttaa Ukrainan tilanteeseen, Niinistö arvioi.
– Euroopassa toteamme koko ajan, että Minskin sopimuksen täyttäminen on edellytys sanktioiden poistamiselle, ja Yhdysvallat luultavasti samassa lukinnassa. En usko, että löytyy yhtäkkistä suurta ratkaisua.