Koko päättyneen vuoden saimme lähes viikoittain kuulla ja nähdä kotimaisen ja kansainvälisen tiedeyhteisön huolestuneita uutisia luonnon monimuotoisuuden (LUMO) häviämisen kiihtymisestä. Tämä katsotaan maailmanlaajuisesti suurimmaksi elonkehän elinkelpoisuutta uhkaavaksi tekijäksi ilmastonmuutoksen ohella.
Lajiston taantumisen ja häviämisen vauhti on maailmanlaajuisesti ennennäkemätön. Sen katsotaan vaikuttavan jo ihmisten terveyteen. LUMOn säilyminen on perusteltua nostaa ykköstavoitteeksi ilmastonmuutoksen torjunnan rinnalle.
Viime vuosikymmenellä nähtiin huomattava LUMOn suojelutarpeen kasvu. Vuonna 2010 ympäristöministeriö esitti kymmenen prosentin pinta-alan suojelua lajiston säilymiseksi. YK:n biodiversiteettisopimuksessa vuonna 2017 suojellun pinta-alan tarve määriteltiin jo 17 prosentiksi. Viime vuonna europarlamentti päätti 30 prosentin luontotyyppien suojelusta ja 30 prosentin ennallistamisesta, jotta lajikato saadaan pysähtymään.
Suomen ympäristökeskuksen uutena pääjohtajana aloittava Leif Schulman käyttää luonnon monimuotoisuuden häviämisestä kuvaavaa ilmaisua luontokato. Se avaa asian ymmärrettäväksi ja velvoittaa meitä toimimaan luontokadon taittamiseksi.
Luontokadon ja lajien uhanalaistumisen syyt löytyvät metsien ja maankäytön talousvetoisesta kulttuurista. Maankäytön lainsäädännön kapea-alaisuus luonnon huomioon ottamisessa johtaa lajiston taantumiseen.
Esimerkiksi kaavoituksessa luonnosta huomioidaan vain arvokkaita luontokohteita ja uhanalaiset ja rauhoitetut lajit. Tämä menettely johtaa usein näiden kohteiden eristymiseen ja elinympäristöjen pirstoutumiseen. Liian pienillä saarekkeilla eilisen yleisestä lajista tulee huomisen uhanalainen – ja ylihuomisen hävinnyt laji. Tästä on lukuisia esimerkkejä.
Maankäyttöön tarvitaan toimintakulttuurin muutos, jossa jokainen toimenpide suunnitellaan luonto edellä. Tiedämme, että jokaisella eliölajilla on tärkeä merkitys elonkehän kudelmassa. Tähän nähden maankäytön suunnittelu pitää aloittaa luonnon säilymisen ehdoista. Yhtenäiset ja luonnontilaiset kasvi- ja metsäpeitteiset alueet on tarpeen rajata maankäytön ulkopuolelle.
Ihmisen muokkaamaa luontoa on mahdollista palauttaa luonnontilaisen kaltaiseksi. Tulokset tästä ovat rohkaisevia. Ennallistaminen aloitettiin 1990-luvun lopulla täyttämällä ojia valtion maiden soilla. 20 vuoden jälkeen ojitusten hävittämä lajisto on palautumassa. Karpalo, muurain, soiden sammalet, perhoset ja muu lajisto elpyvät, kun pohjavesi nousee niiden elinympäristössä luontaiselle tasolleen.
Suomi oli sitoutunut kansainväliseen sopimukseen LUMOn häviämisen pysäyttämisestä vuoteen 2020 mennessä. Siinä epäonnistuttiin, koska kahden edellisen vuosikymmenen hallitukset laiminlöivät vastuunsa LUMOsta. Nykyisen hallituksen myöntämä sadan miljoonan euron määräraha luonnolle on lupaava alku vastuun kantamiseen.
Meillä on vielä mahdollisuus pelastaa luonnon antama elämän elinehtojen luominen ja ylläpitäminen. Tämä ei voi enää odottaa. Valtio ja kunnat ovat tässä avainasemassa.
Kirjoittaja on nokialainen eräopas ja luontokartoittaja.
uutiskirje 