Suomen EU -politiikassa on tullut pikkukamreerien aika laskea saldoja sinne sun tänne. Onko Suomi ”nettomaksaja”? Kysymys on hyvä, jos kamreeri osaa katsoa kaikki sarakkeet ja sen lisäksi ymmärtää talouden kokonaisuuden. Mutta julkisessa poliittisessa keskustelussa katsellaan nenänvartta pitkin ensimmäisiin eteen tuleviin lukuihin.
Arvostamani ekonomisti Peter J. Boldt kritisoi jo 1990-luvulla sitä, että EU-jäsenyyden hintaa arvioidaan valtion budjetista eikä kansantalouden kokonaisuudesta. Jos jäsenyyden hinta budjetissa näkyy siirtoina EU:lle, niin tyystin unhoon jää vapaan kaupan ja avartuvien vientimarkkinoiden positiivinen vaikutus Suomen kansantalouteen. Sen kasvun mahdollisuuksiin ja realisoitumiseen tuottoina.
Peppe laskeskeli, että jo parin prosentin kymmenyksen talouskasvun piristyminen kuittaa mennen tullen joidenkin satojen miljoonien menon valtion budjetissa. Ongelma vain on siinä, ettei näitä kaupan esteiden purkamisen ja uusien mahdollisuuksien hyötyjä laiteta kirjanpidossa EU-jäsenyyden tuloksi, vaan ne ovat ”koko kansantalouden saavutus”, josta pääosin hyötyvät yritykset, kotitaloudet ja valtiokin kasvaneena verotulona.
Voisi verrata tilannetta siihen, kun asiakas kapakkaillan jälkeen alkaa kinata tarjoilijan kanssa siitä, saiko vaihtorahat oikein sen sijaan, että tarkistaisi, onko lasku oikein laskettu.
EU:n talousvyyhti on sekalainen joukko talouden sidonnaisuuksia ja tuotantosuhteita. Englanti jo koki sen, miten vaikea on loikata ulos. Vaikutukset tulevat näkymään vasta viiveellä, mutta pahimmat mokat voi toki vierittää koronan syyksi.
Suomessa on Sixten Korkman nyttemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että laskemme EU-jäsenyyden ”hintaa” hyvin suppeasta näkökulmasta.
Hevosmarkkinoilla on voittajia ja häviäjiä, mutta jos kelvottomankin kaakin ostanut isäntä osaa pistää luuskansa töihin, niin se tuottaa. Ja kauppa saattaa muodostua kannattavaksi.
Olennaista taloudessa on dynamiikka eikä hetkellinen arvonmääritys. Itsensä kipeäksi asuntolainojen korkoja ja lyhennyksiä maksanut nuori asunnon ostaja ymmärtää tehneensä hyvät kaupat vasta vuosien päästä, kun asumiskulut alkavat ensi kerran elämässä olla kohtuullisella tasolla.
Liike-elämässä syklit eivät ole yhtä pitkät, mutta idea on sama. Jos meno syntyy investoinnista, joka tuottaa – ainakin kannattaa –, niin se on perusteltu.
Suomen osallistuminen EU:n elvytysrahastoon on erittäin perusteltu. Viennistä riippuvaisena ja erityisesti tuotannollisiin investointeihin osallistuvana taloutena Suomi ei voi katsoa sivusta, jos Euroopan talousvyyhdin eräät osat alkavat pahasti yskiä. Viiveellä se yskä vain pahenee ja tulee Suomeen. Ja sitä emme suo.
Siksi on hyvä jakaa taakkaa niin, että kokonaisuuden kaikki osat selviävät yskästään. Kohtuullisesti. Vaurioitta ei pääse kukaan.
Helppoheikkien puheet Italian velan maksajiksi antautumisesta täytyy laittaa omaan kategoriaansa. Sillä ei ole talouden kanssa mitään tekemistä. Sillä hölinällä ostetaan kansalta halpoja ääniä.
Jari-Pekka Jyrkänne
Las Palmas
uutiskirje 
