Kun rajalla täytettävän terveystietolomakkeen oikeaan yläreunaan kirjattiin F niin kuin ”futbol” alkoi fiilis pikku hiljaa kohota bussin katon läpi. Edellisenä päivänä samaa reittiä matkustaneilta olimme kuulleet tiedustelutietoja, joten emme yllättyneet lukuisista matkustusasiakirjojen syynäämisistä saati koronatestistä. Testi tosin etenkin verrattuna Suomesta tuttuun nenä-sielunäytteeseen oli lähinnä hellä hipaisu vanupuikolla ensin sieraimesta, sitten posken sisäpinnalta. Mielikuva ylhäältäpäin ohjatusta näytelmästä ja protokollan minimivaatimusten täyttämisestä oli vahva.
Pohdin viime kolumnissani Pietarin-kisoihin lähdön moraalista oikeutusta. Kaikesta pyörittelystä huolimatta päätin kuitenkin ottaa riskin ja hypätä aamuvarhaisella Suomen Maajoukkueen Kannattajien ryhmäbussiin. En ollut ainoa: vaikka varsin moni oli matkansa perunut tai päätynyt ajamaan Pietariin omalla autolla, suhasi Suomen ja Venäjän välillä kuitenkin kokonaista 29 SMJK-väkeä kuljettanutta bussia. Pelkästään jo yksi taksimatka bussipysäkiltä hotellille Pietarissa SMJK:n tehohessu Jussi Hartikaisen kanssa paljasti säädön määrän, sillä herran puhelin pirisi taukoamatta.
Pietarissa yllätti se, miten vähän kisat näkyivät aivan ydinkeskustan ulkopuolella. Siinä, missä Kööpenhaminassa punaisiin pukeutuneita ”roliganeja” oli kuulemma pyörinyt kylillä pilvin pimein, eivät paikalliset tuntuneet kisoista innostuvan ainakaan kannatusvermeiden kantamiseen asti. Suomalaisia ja ruotsalaisia – myös länsinaapurimme pelasi Pietarissa kaksi ottelua – pelipaitoja bongasi kyllä varsin helposti jopa hiljaisemmalla Koivusaarella (eli Petrogradskin saarella), jossa majoituin. Lisäksi meikäläiset faniporukat tunnistaa usein kaukaa lajityypillisestä ääntelystä, mistä ”Oi Suomi on” lienee tunnetuin variantti.
Itsekin olen monta kertaa tällä palstalla kirjoittanut venäläisestä huligaanikulttuurista ja väkivaltaisista, äärioikeistolaisista ultrista, joista on usein ollut riesaa muualla pelatuissa arvokisoissa. Ainakaan ennen Belgia-ottelua en ollut kuullut, että suomifaneille olisi ollut paikallisista mitään harmia – ennemminkin päinvastoin. Monet ovat kertoneet hyvinkin sydämellisistä ja viihdyttävistä kohtaamisista natiivien futisihmisten kanssa, eikä ainakaan omiin korviini ole kantautunut tietoja mistään veljellistä poikapainia hurjemmasta meiningistä.
Hämmentävä episodi sen sijaan sattui Venäjä-ottelun jälkeen Suomen kannattajien tapaamispaikaksi sovitussa baarissa. Paikalle pärähti ”aivan sattumalta” tusina venäläisfania laulamaan – mukanaan paikallisen televisiokanavan toimittaja. Kanavan verkkosivuille päätyikin sitten vekkulia videomateriaalia kovaäänisestä kilpalaulannasta, jossa suomalaiset veivät toki nimiinsä jo pelkästään väkimäärän vuoksi. Samaa baaria käyttivät kohtaamispaikkanaan myös ruotsalaisfanit, joiden hippoihin toki eksyivät myös suomalaiset kuokkimaan.
Pohjoismainen yhteistyö oli muutenkin Pietarissa voimissaan. Ottelut, joissa isäntämaa ei pelannut, eivät paikallisia juuri kiinnostaneet, joten niihin sai lippuja helposti. Monet suomalaiset suuntasivatkin keltapaitojen matsiin, ruotsalaiset taas kannustivat innokkaasti myös meitä niin stadionilla kuin sen ulkopuolella.
Toivon kaikesta sydämestäni, ettei seuraavaa Huuhkajien kisapaikkaa tarvitse odottaa sukupolvia vaan vakiinnutamme paikkamme maanosan eliitissä. Sen verran hienoa puuhaa oman joukkueen kannustaminen paikan päällä on, ja omistautuneet Huuhkajien fanit, jos ketkä, moisen ansaitsevat. Ja itse asiassa jo ensi kesänä pääsevät halukkaat pöllöjä kannustamaan Helmarien pelatessa EM-kisoissa Englannissa. Toivottavasti myös koronapandemia on silloin vain kurja muisto.
Kisoista huolimatta palloa potkitaan myös Suomessa, ja viikon vakiorivillä on tuhti kattaus Veikkausliigaa, miesten Ykköstä ja Kakkosta. Vakioveikkauksen peliaika päättyy poikkeuksellisesti vasta keskiviikkona 30.6. kello 18.28.
Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 1(X), 1, 1(X), 2(X), 2, 1(X), 1(X), 2, 2(X), 1, 1, 1.