Pakotin itseni katsomaan YLE:n nenäpäivälähetystä perjantaina. Tuli äklö olo. Kesken jäi ohjelman seuraaminen,
Jokin Holle Holopaisen ja Setä Samulin punapukuinen välimuoto sönkkäsi ja höösäsi niin, ettei varmasti naurattanut. Kaikesta kuulsi läpi pakkohauskanpito.
YLE oli pistänyt arsenaalinsa liikkeelle hyvän asian puolesta.
Oli näytettävä, että mikään muu tuutti ei vastaavaan pysty. Ja kertyihän rahaa kiitettävästi muun muassa Afrikan naisten pakkoympärileikkauksista luopumiseksi.
YLE:ssä varmaan ajateltiin, että päämäärä pyhittää keinot. Muuhun päätelmään, kun on vaikea päätyä. Huono hauskanpito vakavalla asialla on kuitenkin rasittavampaa kuin hauskanpito yleensä.
Hyvä teko on sinänsä hyvä teko, ja sen tekijä saa teostaan hyvän mielen. Hyväntekijä tietää tekevänsä oikein.
Eikö se riitä? Tämä näytti unohtuneen tai ainakin jääneen taka-alalle Yleisradion tempauksessa. Hyvään tekoon kohdistuvasta hienotunteisesta suhtautumisesta oli aika vaikea löytää merkkejä.
Ei silti, etteikö punaisen nenän vetäminen klyyvarin päälle vaadi vetäjältä kansalaisrohkeutta. Nenän pitäminen vaikkapa työpaikalla saa kyllä muilta hyväksyntää ja sen mukanaan tuomaa oikeutettua mielihyvää.
Nenään sonnustautuminen edellyttää punanokan kantajalta tiedostamista, minkä asian takana hän on.
Vai edellyttääkö? Pelleksi ryhtyminen voi olla joillekin pelkästään luontaista.Hyväntekeväisyys kiinnittää huomion epäkohtiin. Kun hauskanpito on päällimmäisenä, ikävät ja traagiset asiat väistyvät kuitenkin helposti sivuun.
Uskon, että Suomen maa kantaa päällään muitakin minunlaisiani tosikkoja, joita nenätempaus ei miellyttänyt.
Moni kokee vähemmän hienostuneen, amerikkalaismallisen pintahössötyksen epämiellyttävänä, eikä tarvitse olla edes juntti. Se vain on vierasta. Ei mahdu meikäläiseen mentaliteettiin.
uutiskirje 
