Perushoitaja Hannele Hakola katsoo osaamisensa olevan hukkakäytössä
Tasan kaksi vuotta sitten vaalikeskusteluissa kaikki oli toisin. Eduskuntavaaleihin valmistautuvat puolueet vannoivat, että tällä vaalikaudella laitetaan häpeälliseen tilaan ajautunut vanhustenhoito kuntoon.
Hallitus vietti alkuviikolla puolivuotiskinkereitään. Tästä eteenpäin sen toiminnan sanelee paheneva talouskriisi. Vanhuspalveluiden etsikkoaika meni jo – jälkiä jättämättä.
En tiedä, mistä barometreista aina nykäistään ne kohdat, että asiakkaat ja henkilökunta ovat hyvin tyytyväisiä.
Kotona hoidettavien vanhusten peruspalveluita uhkaa syöksykierre. Raskas työ, huono palkka ja alan liiankin huono imago ovat johtaneet Helsingin kaupungin kotipalvelun krooniseen työvoimapulaan. Moni koulutettu hoitaja käy mieluummin töissä kaupan kassalla. Kaikkine lisineen siellä tienaa paremmin kuin lähihoitajan 1 830 euron lähtöpalkalla.
Helsingin kaupungin kotihoitoyksikön eteläisellä alueella työtä tekevä perushoitaja Hannele Hakola on näitä arjen asiantuntijoita, jotka raskaan työnsä ja vastuunsa ohella jaksavat huolehtia peruspalveluiden tulevaisuudesta.
Huoli kumpuaa suoraan omasta työstä. Hakola on työskennellyt kymmenen vuotta Vironniemen lähipalvelualueella, jossa vakanssien ollessa täynnä on 25 hoitajaa ja tällä hetkellä 103 asiakasta. Työtä olisi tarjolla kolmelle vakituiselle ja kolmelle sijaiselle vaikka heti.
Koko ajan kasvavaa asiakaskuntaa hoidetaan isolla vajauksella ja se, mihin ei itse enää pystytä, paikataan kalliilla ostopalveluilla yksityisiltä yrityksiltä.
Monipuolinen ja
vaativa työ
Ala ei kerta kaikkiaan kiinnosta uusia ihmisiä, Hannele Hakola sanoo. Miksi ei?
– Itse olen funtsinut, että totta kai huonosta palkasta puhutaan paljon ja ihan aiheellisesti. Siinä mielessä en ihmettele, etteivät nuoret hakeudu alalle, koska tässä on mielettömästi duunia, peruspalkka on huono ja vuorotyön korvaukset pieniä.
Silti Hannele Hakola pitää työstään ja hän sanoo, että kotihoito on paljon imagoaan parempaa työtä. Sitä hän haluaisi painottaa myös hoitoalan koulutuksessa. Kotihoito on usein vaativampaa kuin esimerkiksi perushoitajan osastotyöskentely. Siinä tarvitaan monipuolista ammattitaitoa ja kykyä tehdä itsenäisiä ratkaisuja nopeastikin muuttuvissa tilanteissa asiakkaan kotona. Tiimin tuki on puhelinsoiton päässä.
– Työ ei ole pelkkää vaipanvaihtoa ja ruuan lämmitystä, vaan on oltava valmiudet ainakin myös sairaanhoitoon, esimerkiksi haavojen hoitamiseen, pistosten antamiseen ja katetrointiin. Hoidon tarpeen arviointi tulee joka päivä eteen asiakaskäynneillä.
Hannele Hakolaa työssä miellyttää itsenäisyys, vastuullisuus, monipuolisuus ja mahdollisuus kehittyä omassa työssään.
– Tässä työssä on haasteita! Kotihoidossa tehdään yhteistyötä omaisten, lääkärien, moniammatillisen tiimin ja kolmannen sektorin kanssa. Siellä myös järjestellään paljon sosiaalipuolen asioita.
Yhdistäminen johti
palvelujen karsimiseen
Kun Hannele Hakola kertoo tarkemmin työstään, sana ”ennen” toistuu toistumistaan. Kotihoidon tehtäväkuva kapeni laman jälkeisinä lihavina vuosina. Enää aikaa riittää vain välttämättömimpään. Työvoimapulan takia kaikesta suunnitellusta ei aina voi pitää kiinni. Ja sairaaloista kotiutetaan yhä huonokuntoisempia potilaita.
Niihin palveluihin, joita oli ennen, muttei enää, kuuluu muun muassa kaupassa käynti. Kauppapalvelu on ulkoistettu ja kilpailutetaan vuosittain. Vielä muutama vuosi sitten kotiavustaja kävi kaupassa ja laittoi vanhuksen luona kotiruokaa. Nyt ateriapalvelu tuo muovipurkissa mikrossa lämmitettävän aterian. Ja aterian hinnan määrittelee aina palvelun tuottava yritys niin kuin kaikissa ulkoistetuissa palveluissa.
Siivoaminen on jäänyt pois. Kerran kahdessa viikossa olisi kyllä mahdollisuus ylläpitävään imurointiin, mutta siihenkään ei Hakolan muistin mukaan ole ollut aikoihin mahdollisuutta. Pienituloisille tarjotaan kerran kuukaudessa parinkymmenen euron siivousseteliä ostopalvelua varten.
Paljon puhuttu vanhusten ulkoiluttaminen taas on ulkoistettu vapaaehtoisjärjestöille.
Erikoisosaaminen
hukkakäytössä
Se, mitä asiakkaille vielä on tarjolla, on enimmäkseen peseytymisapua, lääkkeiden antamista valvotusti ja sen varmistamista, että vanhus saa ateriansa syötyä. Eli sellaiset minimiperustoimet, joilla juuri ja juuri selviää.
– Vanhukset haluaisivat enemmän siivousta ja apua asioilla ja kävelyllä käymiseen, mitä myöskään ei tehdä enää. Vihoviimeinen on sitten se suihkuapu. Loput he joutuvat hankkimaan ostopalveluina. Ja kun kaikki palvelut ulkoistetaan, niin lopulta ne maksavat asiakkaalle enemmän puhumattakaan henkilömäärästä, joka vanhuksen luona käy päivittäin. Jokaisen tarpeen täyttää eri ihminen, Hannele Hakola korostaa.
Tämä kunnallisen palvelun suurkarsinta on tulosta nelivuotisesta yhdistämiskokeilusta, jossa kotihoito ja kotisairaanhoito pantiin yhteen ja jossa kaikki eri ammattiosaajat tekevät kaikkea. Se taas johti tehtävien karsintaan, ajan puutteeseen ja erikoisosaamisen hukkakäyttöön, Hannele Hakola väittää.
– Minulla olisi enemmän sairaanhoidollista osaamista kuin mitä pystyn tänä päivänä hyödyntämään. Ja näin on monella muullakin hoitajalla.
Miksi tällainen kokeilu tehtiin?
– Puhuttiin, että tarkoitus on parantaa laatua ja palvelua. Mutta eiköhän siellä yritetty rahaakin säästää.
Viime vuoden lopussa päättyneen kokeilun yhteenvedon mukaan yhdistyminen on onnistunut hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.
– En tiedä, mistä barometreista aina nykäistään ne kohdat, että asiakkaat ja henkilökunta ovat hyvin tyytyväisiä, koska kentällä ilmapiiri on toinen, Hakola puuskahtaa.
Hänen mukaansa asiakkaat toivovat usein vanhaa palvelua takaisin. Mutta vanhat ihmiset eivät halua kyselyissä moittia, vaan ovat kiitollisia kaikesta saamastaan avusta.
– Kun asiakkaiden kanssa kuitenkin juttelee, niin he luottavat meihin. Usein vanhukset ottavat mieluummin kaupungin hoidon. He luottavat, että me teemme tätä työtä enemmän sydämellä. Kaupungin työntekijöiden ammattitaitoon ja moraaliin luotetaan edelleen.
Yksinäisyyttä
ei ehdi hoitaa
Kokeilu loppui viime vuoden lopussa. Koska se oli niin suuri menestys, kotipalveluiden yhdistäminen jäi pysyväksi käytännöksi.
Hannele Hakolan mielestä kokeilu huononsi palvelun laatua.
– Siitä on tullut sellaista, että ovesta sisään, toimenpide suoritetaan mahdollisimman tehokkaasti ja sivukorvalla kuunnellaan. Aikaa istua alas ja oikein keskustella ei ole.
Moni vanhus kuitenkin kaipaa enimmäkseen myös seuraa.
– Vanhusten alkoholinkäyttö on myös lisääntynyt. Suurin osa vanhuksista juo yksinäisyyteen ja se olisi estettävissä aika helpoilla toimenpiteillä, jos meillä olisi aikaa istua ja jutella enemmän. Me tunnemme kuitenkin heidät aika hyvin. Voi olla, että käymme 15 vuotta saman vanhuksen luona. Kyllä siinä tulee tutuksi.
Sydämellään työtä tekevälle palvelun laadun heikkeneminen on raskas paikka. Pitkässä hoitosuhteessa syntyy melkoisia tunnesiteitä asiakkaaseen. Ainainen kiire painaa mieltä.
– Tämä koetaan meillä suureksi ongelmaksi. Ammattitaitoinen hoitaja kärsii siitä, ettei pysty antamaan kaikkea osaamistaan kiireen takia, vaan joutuu alittamaan riman liian alhaalta.
Hannele Hakola uskoo, että palveluiden ulkoistamisessa jopa vapaaehtoisjärjestöille luotetaan ihmisten hyväntahtoisuuteen. Ei tule tepsimään, hän väittää:
– Hoidettavien vanhusten määrä lisääntyy niin valtavasti, ettei vapaaehtoisia ihmisiä riitä siihen. On kunnan vastuulla huolehtia toimivasta julkisesta vanhustenhoidosta. Ei naapureiden ja omaisten.
”Ihmettelen, miten
porukka jaksaa”
Tässä jutussa on puhuttu enimmäkseen kotihoidon ongelmista. Hannele Hakolasta uhkaa syntyä väärä mielikuva valittavasta vasemmistolaisesta. Sitä hän ei ole. Kahville matkalla töistä kotiin on istunut energiseltä ja määrätietoiselta vaikuttava sanavalmis ja paljon hymyilevä nainen. Hänellä on paljon sanottavaa nimenomaan siitä, miten alaa voisi kehittää paremmaksi sekä työntekijöille että asiakkaille.
Hannele Hakola, Vasemmistoliiton Helsingin piiritoimikunnan jäsen ja puoluetta sosiaalilautakunnan lapsi- ja perhejaostossa edustava nainen nauraa, kun muistutan nuoren kokoomuspoliitikko Henna Virkkusen sanoneen vasemmistolaisten olevan katkeria.
– Miksi olisin katkera? Jos puhutaan vanhustenhoidosta, niin kunnallisella tasolla se on menossa huonompaan suuntaan ja pahaltahan se näyttää. Mutta sikäli en ole huolissani, että tätä työtä tekevät vanhat hoitajat ja alalle hakeutuneet nuoret ovat aivan käsittämättömän motivoituneita. Kyllä henkilökunta pitää vanhuksista hyvää huolta.
– Henkilöstöä tulisi kuunnella enemmän. He ovat niitä asiantuntijoita, jotka kohtaavat vanhuksen todelliset tarpeet päivittäin.
– Ihmettelen joka päivä, kuinka tämä porukka jaksaa. He hoitavat asioita, jotka eivät edes kuuluisi heidän toimenkuvaansa, mutta joita eivät inhimillisistä syistä voi olla tekemättäkään. He tekevät työtä sydämellään ja pitävät huolen, että vanhuksella on kaikki hyvin.
”Asioihin täytyy
pystyä vaikuttamaan”
Hannele Hakola on kahden lapsen yksinhuoltaja, mutta virtaa riittää raskaan työn lisäksi vielä politiikkaankin. Siinä hän on tuore kasvo, omien sanojensa mukaan vasta opettelija, mutta ehti ehdolle viime syksyn kunnallisvaaleihin.
– On yritettävä vaikuttaa asioihin, hän sanoo.
Pakko syntyi siitä, kun riittävän moni asia meni huonosti.
Toinen Hannele Hakolan tyttäristä on kehitysvammainen ja hänen hoitomaksunsa yhdestä viikonlopusta kuukaudessa tilapäisperhehoidossa nousi kertaheitolla nelinkertaiseksi ylimpään maksuluokkaan. Tämä ilman, että perushoitajan palkalla elävän yksinhuoltajaperheen tuloissa tapahtui mitään muutosta.
Samaan aikaan työssä pinna kiristyi, kun hän huomasi, että pelkästään maksuperusteiden muutoksella myös monen vanhuksen asiakasmaksut nousivat kohtuuttomasti ilman, että palvelun laatu parani.
– Nämä kaikki muutokset koskivat julkisia palveluita, joiden varassa elämäni on itse asiassa aika paljon. Kiristykset siellä tuntuvat elämässäni joka osa-alueella. Huomasin, että ei voi jäädä vain toteamaan tilanteen huononemista. On pakko nousta ylös, reagoitava ja yritettävä itse tehdä jotain asioille.
uutiskirje 