Kun EU-maiden päämiehet kokoontuvat torstaina keväiseen huippukokoukseensa, listalla on jälleen Lissabonin strategia. Sen tärkeyttä korostetaan taas, vaikka vuoden 2000 unelma on romuttumassa hyvää vauhtia.
Maaliskuussa vuonna 2000 EU-valtioiden päämiehet asettivat Lissabonissa suuren ja suuruudenhullun tavoitteen: Euroopan unionista piti tehdä vuoteen 2010 mennessä ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”.
Tarkoitus oli parantaa EU:n asemaa kansainvälisessä kilpailussa, mutta myös virittää vanhat jäsenmaat sellaiseen menoon, että unionin laajentuminen vuonna 2004 ei aiheuttaisi niissä liian suuria ongelmia.
Talous kasvoi
kituliaasti
Suurta päämäärää täsmennettiin monin erillistavoittein. Niiden toteutuminen oli kaukana jo ennen talouskriisiä ja nyt kriisi uhkaa viedä loputkin laihoista tuloksista mennessään.
Tavoitteiden toteuttaminen olisi edellyttänyt kolmen prosentin talouskasvua vuosittain. Kun siihen ei vuosikymmenen alkuvuosina päästy, strategiaa rustattiin vielä enemmän kasvuun ja kilpailukykyyn suuntautuvaksi, sosiaaliset tavoitteet jäivät sivuun.
Vanhoissa jäsenmaissa kasvuluvut ovat keskimäärin pysytelleet koko ajan tavoitteen alapuolella, uusissa jäsenmaissa se on ollut selvästi nopeampaa. Mutta nyt niistäkin monissa velkavetoinen talous putoaa kovaa vauhtia.
Erään arvion mukaan talouden pitäisi kasvaa keskimäärin parikymmentä prosenttia ensi vuonna, jotta kolmen prosentin tavoite saavutettaisiin. Nollatuloskin voi nykyoloissa olla hyvä saavutus.
Tutkimus- ja kehitysmenojen osuus kansantuotteesta piti nostaa yli kolmen prosentin. Suomi ja Ruotsi ylittivät rajan jo vuonna 2000, muut eivät ole päässeet sen yli vieläkään.
Huonoja töitä
tullut lisää
Työllisyysaste piti nostaa 70 prosenttiin. Vuoteen 2007 mennessä Tanska, Hollanti ja Ruotsi olivat menneet jo selvästi rajan yli. Suomi, Itävalta ja Britannia kolkuttelivat rajaa.
Työttömyys laskikin kaikissa maissa. Työllisyys parani lähinnä naisten ja vanhempien ihmisten parantuneen työllisyyden ansiosta. Iso osa työllisyyden kasvusta on kuitenkin tullut määräaikaisista ja osa-aikaisista työpaikoista. Jostain syystä EU:n tilastovirasto Eurostat ei enää vuosikymmenen puolivälin jälkeen ole työelämätutkimuksissaan kysynyt sitä, kuinka moni tekee sellaisia vastentahtoisesti.
Miesten ja naisten työllisyyseroja piti kaventaa. Suomessa ja Ruotsissa ero ei ole suuri, mutta keskimäärin EU:ssa ero on 14 edelleen prosenttiyksikköä.
Tuloerot
ovat kasvaneet
Nuorisotyöttömyys on edelleen korkea. Ilman ammattikoulutusta jäävien osuutta ei ole saatu putoamaan kuin nimeksi.
Nyt talouskriisi on vähentämässä työpaikkojen määrää ja myös työttömyys on kääntynyt nousuun.
Tavoite oli myös vähentää köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Maiden väliset tuloerot ovatkin kaventuneet, mutta maiden sisällä ne ovat kasvaneet. Köyhyysriski on pysynyt entisen suuruisena.
Vaikka joissakin uusissa jäsenmaissa reaalipalkat ovat kasvaneet hurjasti, keskimäärin ne ovat nousseet alle kaksi prosenttia vuodessa. Espanjassa ja Saksassa reaalipalkat nousivat alle prosentin seitsemässä vuodessa.
Tuottavuuskehityskään ei ole ollut kovin suurta, mutta koska palkat ovat nousseet vielä hitaammin, palkkojen osuus kansantulosta on laskenut pari prosenttiyksikköä.
Huono palkkakehitys kostautuu nyt. Kansalaisten ostovoima ei esimerkiksi Saksassa riitä pitämään talouden pyöriä pyörimässä, vaan nykykriisistä toipumisessa lasketaan edelleen viennin varaan.
uutiskirje 