Kuudes Kritiikin päivä etsi näkymiä maailman nykymenoon
– Kulttuurijournalismi on Suomessa aika olematonta. Sitä löytää, kun oikein kaivaa. Kulttuurikirjoittaminen on ajastaan jäljessä, yhteiskunnallinen ote loistaa poissaolollaan. Esimerkiksi tv-ohjelmiin ei uskalleta laittaa mitään terävämpää, kun pelätään katu-uskottavuuden kärsivän. Uteliaisuus ja vaivannäkö puuttuvat. Itsestäänselvyyksien sijaan on haettava uusia reittejä.
Tähän tapaan dramaturgi-kirjailija Outi Nyytäjä opasti Kritiikin päivään osallistuneita kriitikkoja lauantaina Ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Kyseessä oli Suomen arvostelijain liiton kuudes Kritiikin Päivä.
– Kulttuurikirjoittajan ei kannata yrittää olla mukava, vaan asiallinen ja argumentoiva. Taustatietojen on oltava kunnossa. Squashia ei voi pelata ilman seinää, eikä kulttuurijournalismia kirjoittaa ilman yhteiskunnallista heijastuspintaa, pohti Nyytäjä.
– On osattava kirjoittaa viihdyttävästi, jutusta on muodostuttava attraktio, vetovoima. Kun lukijalle muodostuu tunne, että tätä juttua ei voi olla lukematta eikä seuraavaa lehden numeroa jättää ostamatta, ollaan oikeilla kulttuurikirjoittamisen vesillä. Esimerkiksi Pekka Tarkan Joel Lehtosen elämäkerta on loistava tietoteos sekä erittäin viihdyttävä. Se on taitoa, ei kaupallisuutta.
– Sanonta ajan hermolla olemisesta ei tarkoita sen enempää kuin hermoja repivä hammassärky. Aikalainen on se, joka elää ajassa ja katsoo sekä eteen- että taaksepäin. On mentävä aikansa ilmiöiden taakse katsomaan, mitä ne pitävät sisällään. Tapahtumille on haettava tausta, mihin yhteyteen ne liittyvät.
Toisenlainen kuva
Afganistanista
Outi Nyytäjä esitteli ranskalaista kulttuurilehteä XXI:tä, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa yli 40 000 kappaleen painoksena. Käytännössä se viedään käsistä. Lehti on muotitietoinen ja viihdyttävä, mutta ei sisällä yhtään mainosta.
Uusimmassa numerossaan lehti esitteli muun muassa afganistanilaisen Tarzanin ja Janen. Siellä on tehty uusintaversio kyseisestä elokuvasta. Tällaisia uutistaustoja suuret uutistoimistot eivät meille kerro, koska kyseisestä maasta halutaan luoda aivan toisenlainen kuva.
Afganistanissa ja Pakistanissa tehdään paljon elokuvia, ja useat elokuvista ovat hyvin seksistisiä ja eroottisia!
– Kulttuurijournalistin on löydettävä sellainen maailma, josta suuret uutistoimistot eivät meille kerro. Esimerkiksi Ranskan presidentti Sarkozysta on tullut uusi Euroopan keisari. Ministereiden sijasta hän käyttää asiantuntijoita ja neuvonantajia politiikkansa veturina.
Kulttuurijournalistin on myös seurattava muotia, joka kertoo, miten pitää olla ja käyttäytyä. Milanon muotimessuilla tuli ilmi, että vaatimattomuus ja nöyryys ovat ajan henki. Pröystäily ja rikkauden osoitus eivät ole enää muodissa. Pitää muistaa, että mikään ei mene kaupaksi, minkä etukäteen lasketaan menevän kaupaksi.
Suomessa ilmestyy runsaat 200 sanomalehteä ja noin 3 400 aikakauslehteä. Mutta niissä ei juurikaan käsitellä kulttuuripolitiikkaa saati korkean ja matalan kulttuurin yhdistämistä. Nyytäjän mukaan Suomesta puuttuu taito yhdistää älykkyys, herkkyys ja kroisuus. Se on eurooppalaisen kabaree-perinteen ominaisuus, johon meillä ei ole totuttu.
– Vain erehtymättömän tyylitajun omaava voi käyttää huonoa tyylitajua hyväkseen, Nyytäjä kiteytti.
Ympäristöhuoli
ja tosiasiat
Ympäristöpolitiikan professori Yrjö Haila kysyi, miten arvioimme ympäristöhuolta ja ympäristötuhon profetioita. Miten kulttuurimme yhä ahtaammaksi käyvät olot voidaan laajentaa niin, että ympäristöllemme haitalliset toimet voidaan lopettaa?
– Arvostelu tarvitsee perustelun. Huoli ei ole riittävä ilmaisu, koska huoli kuvaa vain uhkaa, joka ei vielä ole todellisuutta. Miten voimme kokemusperäisesti arvioida ympäristöhuolemme syitä. Mihin saakka kritiikin kykymme ulottuu?
Haila korosti, että kriittisen kyvyn edellytys on autonomia, koska oleva ei ole sellaista kuin sen pitäisi olla. Minkälainen maailman sitten pitäisi olla? Yhteisössä kiertävä ajattelu ja puhe kiinnittyi ensimmäisen kerran ympäröivään maailmaan antiikin Kreikassa luku- ja kirjoitustaidon ansiosta.
– Silloin ymmärrettiin, ettei maailmalla ole maailman takaisia takeita. Syntyi ihmisen hybris, halu vaikuttaa luonnon ehtoihin. Arviointi on aina vastakkainasettelua. Kreikassa se sai muotonsa empiriasta, kuten Hippokrateen lääketieteestä ja tragedian esittämästä maailman- ja elämäntulkinnasta. Heräsi kysymys, mitä on se, mitä täällä tapahtuu.
Viihtyisä asuminen
säästää energiaa
Nykyisen modernin yhteiskunnan edistysusko on Hailan mukaan kaitselmususkon perillinen. Hyvinvointilupaus on siitä konkreettisin esimerkki.
Kritiikin tehtävä on korostaa ympäristöstä huolenpidon, vuorovaikutuksen ja vaalimisen merkitystä. Ettei kävisi niin kuin Liisalle ihmemaassa, että jokaisen on juostava niin kovaa kuin jaksaa pysyäkseen edes paikallaan.
Kuvataitelija ja kuvataiteen tohtori Jan-Erik Andersson kertoi kokeilevan taiteen tekemisestään sekä Turkuun rakenteilla olevasta kissankellon muotoisesta talostaan, joka on herättänyt varsinkin arkkitehtien mielenkiinnon.
– Kun rakentaa talon, jossa koko perhe viihtyy, koska koko perhe on osallistunut sen suunnittelemiseen, ei tunne tarvetta sieltä kovin usein poistuakaan. Silloinhan vasta energiaa säästetään.
Andersson kertoi myös kokeilevan taiteensa saamasta arvostelusta. Paras oli arvio, jossa moitittiin Anderssonin töitä niin huonoiksi, että niiden arvo oli siinä, että muiden taiteilijoiden työt alkavat näyttää Anderssonin töiden rinnalla näyttävän hyviltä.
– Liikun lapsi- ja aikuisestetiikan välillä. Nähtävästi siksi työni herättävät kriitikoissa ristiriitaisia ajatuksia. Tosin olen itsekin kriitikko, Andersson totesi.
uutiskirje 
