Olemme viime viikolla saaneet todistaa erittäin surullista näytelmää. Eurovaalien kehnoon tulokseen vedoten Martti Korhonen joutui eroamaan vasemmistoliiton johdosta.
On faktaa, että vaalit menivät penkin alle. Tästä huolimatta kysymys on vain hetkestä, joka niin sanotusti katkaisi kamelin selän.
Tätä hetkeä odotti vesi kielellä joukko henkilöitä, joille joukkuepeli ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat täysin outoja termejä. On moraalitonta, että henkilöt, jotka eivät tikkua laittaneet ristiin näidenkään vaalien alla, ovat ensimmäisenä vaatimassa puheenjohtajan eroa.
Martti Korhonen teki raskaan henkilökohtaisen päätöksen ja erosi vetovastuusta. Vaikka tämä ratkaisu on hänelle raskas, sitä se on erityisesti puolueelle.
Toisaalta, nyt sitten saadaan se paljon peräänkuulutettu radikaali punavihreä puolue, joka ei paljoa vastuuta kanna, eikä sitä edes halua.
Vasemmistoliiton viime vuodet ovat olleet monelta osin hyvin surullisia. Ensin syötiin hengiltä Claes Andersson, sitten Suvi-Anne Siimes ja nyt radikalismin alttarille vietiin teloitettavaksi Martti Korhonen. Ei käy kateeksi seuraavaa puheenjohtajaa. Vedonlyöntitoimistot varmaan jo laskevat kertoimia sille, kauanko hän toimii puolueen johdossa.
Puolueen työvaliokunta päätyi tähän eroon. On aika erikoista, että vastuun kantaa yksin puheenjohtaja. Mitä tekee muu johto, kuten varapuheenjohtajat ja puoluehallitus?
Mikään ei ole niin helppoa, kuin painaa pää pensaaseen ja kiistää tosiasiat.
Nyt on helppo jatkaa puheita siitä, että tehdään analyysi vaalitappion syistä. Seuraavaksi puhutaan siitä, että nuoria ja naisia tulee saada lisää toimintaan mukaan ja tietenkin puolueosastojen toimintaa tulee aktivoida.
Toverit, onko nämä fraasit kuultu ehkä joskus aiemminkin? Uutena mukavana lisämausteena on mukana vaatimus radikalisoitumisesta.
Suomen seitsemänneksi suurin puolue saa rauhassa puuhastella, todellisiin päätöksentekopöytiin ei tarvitse paljoa mennä.
uutiskirje 
