EU-vaalien alla tv:ssä pyöri mainos, jossa ehdokas Eeva-Riitta Siitonen leipoi hiekkakakkuja ja toisti lastenlorua ”Tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku”. Loru sanoo lyhyesti ja ytimekkäästi sen, millaista väkeä EU-maat, niiden joukossa Suomi, rajojensa sisälle haluavat.
Mustavalkoinen hyvän ja pahan kakun raja noudattaa melko pitkälti ihonväriä.
Romania on EU:n jäsen ja sen kansalaiset ovat myös EU-kansalaisia, joilla on oikeus oleskella missä hyvänsä EU-maassa. Tai pitäisi olla. Mutta kun he kerjäävät, mikä on monissa muissa kulttuureissa kuin tässä meidän länsimaisessa hyväksytty ja kunniallinen ammatti, heistä tulee järjestysvallan toimien kohteita. He ovat piikki meidän hyvinvoivien lihassa. Kun tuntuu yhtä väärältä antaa lantti pyytäjälle kuin olla antamatta, asialle pannaan poliisit.
Työperäiset maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Kun tavaratuotanto siirtyy voiton maksimoinnin logiikkaa seuraten sinne, missä työvoima- ja muut kustannukset ovat alhaiset, niin jäljelle jäävän, ikääntyvän väestön hoivaamiseen tarvitaan entistä suuremmat työvoimareservit.
Tähän hoivatyöhön rekrytoidaan muun muassa sairaanhoitajia Filippiineiltä. Kun Neuvostoliitossa valtio antoi kansalaisilleen ilmaisen perus- ja ammattikoulutuksen, se katsoi sillä perusteella saaneensa rajoittamattoman hallintaoikeuden työvoimaan ja jokaisen kansalaisen liikkumiseen.
Tämän vuoksi se katsoi oikeudekseen myös kieltää maastamuuton ja samanaikaisesti käyttää maastakarkoitusta rangaistuskeinona. Se ei mitenkään mahdu meidän oikeustajuumme. Mutta riippumatta siitä, miten lasten koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltokustannukset ovat Filippiineillä jakaantuneet vanhempien ja julkisen vallan kesken, suomalainen sosiaalihuolto saa valmiiksi koulutetuista sairaanhoitajista vastikkeettoman hyödyn.
Globalisaatio ei kaada mitään rajoja. Ne vain siirtyvät valtioiden välistä valtioiden sisälle. Länsiafrikkalainen Senegal on myynyt rannikkonsa kalastusoikeuksia espanjalaisille troolareille, joiden kanssa rannikon kalastajat eivät pysty kilpailemaan. Kala kuuluu senegalilaisten peruselintarvikkeisiin, mutta nykyisin sitä ei enää heille riitä. Kalastajan viimeinen, epätoivoinen keino hankkia perheelleen elanto on lähteä veneellään kohti Kanariansaaria mukanaan kohtalotovereita niin paljon kuin vene kantaa. Hyödyn korjaavat kalastustroolarien omistajat, kustannukset menevät Espanjan valtion piikkiin. Saarilla lomailevat EU-maiden kansalaiset ja senegalilaiset venepakolaiset ovat tämän kahtia jakautuneet maailman ääripäitä.
Kun Pinochetin hallinto joutui 1970-luvun Chilessä vaikeuksiin taloussaarron vuoksi se valuuuttapulassaan myi Chilen aluevesien kalastusoikeuksia Japanille. Mutta saalis ei päätynyt edes hyväosaisten japanilaisten ruokapöytiin. Japanilaisten uivat tehtaat jalostivat saaliit lemmikkieläinruoaksi globaaleille markkinoille. Kun katselee omassa lähikaupassaan lemmieläinsäilykkeisiin uhrattuja hyllymetriä, voi vai arvailla, kuinka mahtavia summia tässä ylellisyysbisneksessä liikkuu.
Kolonialismi kehittää koko ajan uusia muotoja. Saharaan suunniteltu jättiläismäinen aurinkopaneelien verkosto rakennetaan tyydyttämään Euroopan ja ehkä joidenkin Pohjois-Afrikan maiden energiantarvetta. Mutta Saharan eteläpuoliset mustan Afrikan maat eivät ole pääsemässä jaolle.
Mutta jotain on muuttunut. Turun katukuvasta ovat hävinneet kaupat, joka myyvät ”siirtomaatavaroita – kolonialvaror”.
uutiskirje 
