Mitä lähemmäksi jokin asia ihmistä tulee, sitä paremmin hän sen myös ymmärtää. Tämä pätee ilmeisesti meistä jokaiseen. Suomessa on noin 1,2 miljoonaa yksineläjää. Neljä kymmenestä 75 vuotta täyttäneistä suomalaisesta kärsii yksinäisyydestä jatkuvasti tai toisinaan. Yksinäisyys liittyy usein leskeyteen, omaan kokemukseen terveydentilasta ynnä muuhun.
Yksinäisyys saa ikäihmisen useimmin kantamaan huolta esimerkiksi lasten ja lastenlasten pärjäämisestä. Ikäihmiset voivat tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka he asuvat palvelutaloissa tai laitoksissa ja heillä on muita ihmisiä ympärillään. Tämä on hyvin ikävä tilanne.
On myös ikäihmisiä, jotka ovat jo nuoruudessaan valinneet yksinäisyyden tien. Vanhempana voi olla suurtakin yksinäisyyden tunnetta voi aiheuttaa se, että puuttuu kumppani ja tämän myötä paljon muuta.
Nykymaailmassa nuoruuden ihannointi suorastaan käy päälle kaikkialla. Väärin ja surullista tässä on tietysti se, että vastapainoisesti vanhukset unohdetaan ja heitä jopa kartetaan joukkotiedotusvälineissä.
On kuin olisimme myyneet kauniin käsityksen siitä, että ikäihmisiä olisi syytä kunnioittaa. Heitä ei välttämättä arvosteta nuorempien keskuudessa, vaikka jokaisen pitäisi ymmärtää se, että vanhuus jokaisella heistäkin edessään väistämättä on.
Toisaalta nyky-yhteiskunta muuttuu valtavaa vauhtia, joten varsinkin teknisen kehityksen seuraaminen ja osaaminen on vaikeampaa. Ne ikäihmiset, jotka seuraavat aikaansa, pärjäävät jatkossakin, mikä on kyllä paljolti kiinni myös heidän tahdostaan ja halustaan oppia.
Aktiivisuus ja osallistuminen on yksi avaintekijöistä yksinäisen ikäihmisen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Onnellisen vanhuuden eräs tärkeä edellytys on se, että ihminen voi jakaa asioita jonkun toisen kanssa. Tässä ensisijaisia ovat monesti lapset.
Omaishoidon tilan maassamme on täysin rähmällään eli se toimii miten toimii. Paljon enemmän painoa ja tukea pitäisi lisätä kotona asuvien ikäihmisten hyvinvointiin. Vaikka kokonaisuus on moninainen, silti tulevaisuuden painopiste olisi asetettava selkeästi kotona asuvien tukemiseen. Tämä on melkein poikkeuksetta myös ikäihmisen oma tahto.
Suuresti pelkään tulevaisuudelta kyllä sitä, että kotihoidosta jossain vaiheessa yritetään luopua ja ahtaa ikäihmiset suuriin laitoksiin. Syyksi mainitaan aina säästöt, vaikka asia niin monessa on juuri päinvastainen.
En tietystikään unohda laitoksissa asuvien ikäihmisten toiveita. Tämä tarkoittaakin sitä, että valtion on satsattava enemmän heihin, jotka tämän yhteiskunnan ovat rakentaneet. Yksi asia jota ei pidä unohtaa on se, että ihminen on niin vanha kuin itse tuntee olevansa.
Hyvinvointivaltio Suomi on alkanut yskiä ja jos syyttää rahapulaa, ei voi olla varma sanomastaan. Näyttää siltä, että palvelut joilla saa tulosta nopeasti, yksityistetään, koskien myös vanhuspalvelua. Palvelukodeista tulee siis bisneksiä, joilta kunta ostaa palvelut.
Mutta he, jotka ovat hankalia hoidettavia, jäävät kuntien suoraan hoitoon, onhan kunnilla joka tapauksessa velvollisuus hoitaa sairaat, vammaiset ja kaikki muut tukea tarvitsevat. Ja ei unohdeta, että kaikki yritykset tekevät työtään voiton tavoittelu mielessä.