Hallituksen uudessa budjettiesityksessä todetaan, että se sisältää toimenpidekokonaisuuden, jonka tavoitteena on nopeasti ja tehokkaasti tukea työllisyyttä ja työllistymistä. Yksi toimenpiteistä on lisätä kuntouttavaa työtoimintaa poistamalla vuoden 2010 alusta aktivointisuunnitelman laadintaan ja työtoimintaan osallistuvan velvoittavuuden ikäraja.
Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden alusta kaikille pitkäaikaistyöttömille on laadittava lain termejä käyttäen suunnitelma työllistymisedellytysten ja elämänhallinnan parantamiseksi. Kuntien on puolestaan järjestettävä toiminnat, joilla suunnitelmat voidaan toteuttaa.
Tähän asti nämä velvoitteet ovat koskeneet alle 25-vuotiaita. Budjettiesityksen mukaan muutos lisää valtion menoja 2,1 miljoonalla eurolla ja kuntaliiton arvion mukaan kuntien menoja 180 miljoonalla eurolla.
Kuvaavaa viime vuosien keskustelulle on se, että hallitus, työvoimaviranomaiset ja työtä tekevät kunnon veronmaksajat kantavat paljon huolta työllisyydestä ja työllistymisestä. Työttömien asemalla ei tunnu olevan niin väliä, koska koko työttömyysongelma pian poistuu, kun maahan syntyy uusia työpaikkoja ja työttömät aktivoidaan, koulutetaan ja kuntoutetaan niitä hakemaan.
Keskustelua kuunnellessa syntyy kuva, että ongelmana ovat yhteiskunnalle kalliiksi tulevat työttömät itse. Yhteiskunnan kannattaa hallituksen mielestä surutta maksaa 182 miljoonaa siitä, että näille onnettomille reppanoille opetetaan ansioluettelon ja työhakemuksen laatimista ja että heidät pakotetaan joko maalaamaan hassunkurisia eläinkuvioita kunnan työaseman myymälässä myytäviin ovenpidikkeisiin tai siivoamaan koirien jätöksiä puistoista.
Jonkun mielestä 182 miljoonaa euroa voi olla paljon rahaa. Jos pitkäaikaistyöttömiä on noin 55 000 niin aktivointi- ja elämänhallintasuunnitelman laatiminen ja vesivärien ostaminen tai puistonlakaisuluudan hankinta maksaa henkeä kohden kuitenkin vain 3 300 euroa.
Lehtitiedon (HS 1.9.) mukaan on pääteltävissä, että Mäntsälän kunnan myönteisten kokemusten perusteella voi toivoa, että joka kymmenes tällä rahalla tuettava palaa normaaleille työmarkkinoille, ainakin joksikin aikaa. Hallitus voi siis hyvinkin saada 3 000 eurolla yhden työttömän töihin.
On selvää, että kolmensadantuhannen työttömän joukossa on monenlaista väkeä. Mutta vaikka kymmenettuhannet tarvitsisivat muutakin apua kuin työtä tai rahaa, niin ainakin kahdellesadalletuhannelle sekä koulutuksensa ja kokemuksensa että elämänhallintansa ja elintapojensa puolesta työhön ja sen hakuun täysimääräisesti pystyvälle ihmiselle työttömyys ja sen mukanaan tuoma köyhyys ovat todellinen ongelma.
Olisi korkea aika, että hallitus ja ennen kaikkea työvoimaviranomaiset lakkaisivat nöyryyttämästä näitä ihmisiä kohtelemalla heitä kuin pieniä idiootteja, vaatimalla lapsellisten lomakkeittensa jatkuvaa täyttämistä ja asettamalla heitä perustuslain vastaisesti matkustuskieltoihin.
Mielekäs uusi tapa ratkoa työttömyysongelmaa olisi ensiksi selvittää, jääkö tässä maassa nykyisin jotain järkevää työtä tekemättä. Jatkuvat lomauttamiset ja irtisanomiset viittaavat siihen, että työvoimaa on edelleen työpaikoilla paljon enemmän kuin työtä. Hyödytöntä työtä ei tietenkään kannatakaan jatkaa vaan yhteiskunnan on tultava toimeen sillä, mitä se tarpeellista ja kannattavaa työtä tekemällä pystyy itselleen tuottamaan.
Jos täysipäiväistä kunnollisesti palkattua työtä ei riitä kaikille, on kaksi vaihtoehtoa elättää kansalaiset. Joko jaetaan työt tasapuolisesti kaikille niihin pystyville tai sitten vain osa saa tehdä ansiotyöt, mutta siitä ilosta heidän on suoritettava korvaus työtä vaille jääneiden toimeentuloon käytettäväksi.
Jos työstä luopuville maksettaisiin kohtuullisen toimeentulon takaava korvaus ilman mitään rangaistusluonteisia ja nöyryyttäviä anelumenettelyjä, työtä ilman elävien olisi helpompi sietää kohtalonsa, vaikka korvaus olisi suurin piirtein nykyistä luokkaa ja joka tapauksessa jäisi oleellisesti pienemmäksi kuin kohtuullinen minimipalkka täysipäiväisestä työstä. Olennaista on se, että nykyiset työttömyydestä syyllistävät menettelyt lopetettaisiin.
Työssä käyviltä ja kunnollista palkkaa saavilta on törkeää omahyväistä roskaa puhua moraalin puutteesta, jos työtön ei ole kiitollinen nykykäytännöistä. Kun tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu graafikko on raivoissaan siitä, että hän menettää 710 euron ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksensa, ellei hän ala neljä kertaa viikossa siivota kuusi tuntia päivässä 724 euron kuukausipalkalla, niin se raivo on täysin oikeutettua. Eikä raivo kohdistu siivoamiseen vaan siihen, että hänet pakotetaan osa-aikaiseen 8,50 euron tuntipalkkaiseen työhön, jolla hän ei tule toimeen, mutta jolla joku siivousfirman omistaja rikastuu.
Mikäli taas todettaisiin, että Suomessa jätetään tällä hetkellä tekemättä paljon sellaista työtä, joka lisäisi hyvinvointiamme enemmän kuin työn tekemisestä mahdollisesti syntyvät kustannukset olisivat, hallituksen pitäisi kiireesti ruveta järjestämään näitä töitä halukkaiden tehtäväksi kohtuullisin ehdoin. Yksi kohtuullisista ehdoista on se, että työstä pitää saada kohtuullinen palkka. Jos Suomen oloissa maan vauraus sekä keskitulot ja huipputulot huomioon ottaen kohtuullisena minimipalkkana täysiaikaisesta työstä pidettäisiin 60 prosenttia keskituloista, se tietäisi 1 600–1 700 euron palkkaa, jolla vähään tyytyvä jotenkin voisi elääkin.
Oletetaan kohtuullinen palkkavaatimus huomioon ottaen, että työntekijän palkkakustannukset olisivat yhteiskunnalle 2 000 euroa kuussa. Palkansaaja maksaisi suoraan tuloverona takaisin ehkä 20 prosenttia 1 650 euron palkastaan ja arvonlisäverona toiset 20 prosenttia kulutukseensa menevästä 1 000 eurosta. Veroina palautuisi suoraan siis 600 euroa.
Jos teetetyn työn tulos olisi edes puolet siitä maksetusta palkasta, yhteiskunta saisi tuloksen myymällä tai käyttäessään sen itse 800 euroa. Rahaa siis meni 2 000 euroa ja tuli hetkessä takaisin 1 355 euroa. Erotus 645 on suunnilleen se määrä, mikä nykyisin maksetaan työttömyyskorvauksena, asumistukena ja toimeentulotukena keskimäärin työttömälle ja, kun niitä ei enää tarvita, lopputulos on valtion menojen kannalta plus miinus nolla.
Veromme eivät siis kasvaisi mutta yhteiset varamme kyllä. Eikä yksikään hyvin koulutettu perusrehti suomalainen joutuisi enää kerran kuukaudessa kerjäämään jokapäiväistä elantoaan kirjoittamalla säälittävän typerästi laadittuun paperilappuun yhä uudestaan ja uudestaan: työtön, työtön, työtön.
uutiskirje 
