Menettelytavoista syntynyt erimielisyys on johtanut Jyväskylässä pitkäaikaisen kunnallispoliitikon Ilkka Pernun eroon Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnasta ja kaupunkirakennelautakunnasta.
Ilkka Pernu syyttää Vasemmistoliiton valtuustoryhmää pölhöpopulismista kahden kaava-asian valtuustokäsittelyssä. Molemmat asiat hyväksyttiin ilman eriäviä mielipiteinä Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan kokouksessa, jossa viisi kuudesta valtuutetusta oli paikalla. Seuraavan illan valtuustokokouksessa ryhmän valtuutetut kuitenkin esittivät kummankin kaavan hylkäämistä.
”Ei siihen tarvittu kuin yksi yö, kun valtuustoryhmän poliittisesta muistista deletoitiin koko aikaisempi järjestöväen kanssa käyty pohdinta ja yhteiset linjaukset ja lähdettiin täysin päinvastaisille linjoille. Tässä on sen asian ydin, jonka vuoksi katsoin ja edelleen katson tällaisen toiminnan pölhöpopulistiseksi”, Pernu toteaa vetäytymisilmoituksessaan.
Varavaltuutettu Pernun mielestä perusongelma on ammottava aukko kunnallisjärjestön valmistelun ja valtuustoryhmän työskentelyn välillä. Hän itse katsoo toimineensa lautakunnassa kunnallistoimikunnan ohjaamana.
”Viisi valtuutettua otti impulssinsa valtuustosalissa muualta kuin oman poliittisen ryhmänsä taustavalmistelusta, jossa he itse olivat mukana. Valtuutettu Matti Kankaan nykyinen käytäntö on olla osallistumatta kunnallisjärjestön niihin kokouksiin, joissa valtuustoasiat keskustellaan ja tulla kokouksiin omilla teeseillään ja aloitteillaan ilman yhteistä taustakeskustelua ja evästyksiä. Mihin tällaisessa hurlumheissa ylipäätänsä kunnallisjärjestöä tarvitaan? Tarvitaanko tähän vaalien välillä puolueitakaan?”, Pernu kysyy.
Pernu ilmoittaa eroavansa kaupunkirakennelautakunnan jäsenyydestä sekä Jyväskylän Vasemmiston kunnallistoimikunnasta. Vasemmistoliiton toisena varavaltuutettuna hän kuitenkin ilmoittaa jatkavansa valtuustokauden loppuun.
Tietokatkoksesta
syntyi lapsus
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Ritanen on pahoillaan asioiden saamasta käänteestä.
- Valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön välillä on selvästi ollut tietokatko ja epäselvyys yhteisten menettelytapasääntöjen tulkinnasta. Pahoittelen, että sellainen on päässyt syntymään. Kannan siitä vastuuta valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Pernu on Ritasen mukaan oikeassa siinä, että nimenomaan menettelytapa-asioissa tapahtui valtuustoryhmässä lapsus.
– Meidän olisi ehdottomasti pitänyt kertoa eriävä mielipiteemme jo kunnallistoimikunnan kokouksessa. Kyseisessä kokouksessa oli liian paljon asioita yhdellä kertaa käsiteltävänä, ja se edesauttoi tietokatkoksen syntymistä.
Ritasen mukaan ryhmän menettelytavat vaativat kirkastamista. Hän itse on valmis jättämään oman paikkansa ryhmän puheenjohtajana, jos väki niin haluaa.
- Muussa tapauksessa olen valmis jatkamaan toimessa ainakin nämä valtuustokauden kaksi ensimmäistä vuotta, jonka jälkeenhän sovimme, että tehtäviä mietitään ja tarvittaessa järjestellään uusiksi kahdelle jälkimmäiselle valtuustovuodelle.