Sellutehtaiden yhteyteen rakennettavissa biojalostamoissa voidaan tulevaisuudessa tuottaa puhdasta kaasumaista polttoainetta.kiinteästä biomassasta.
Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian professori Jukka Konttinen totesi keskiviikkona pitämässään virkaanastujaisesitelmässä, että biomassaa voidaan hyödyntää kaasutuksen avulla esimerkiksi sähkön, lämmön, kemikaalien ja nestemäisten biopolttoaineiden tuotannossa.
Toistaiseksi biomassan ja -jätteen kaasutuslaitoksia on olemassa enimmäkseen pienimuotoisina hajautetun energiantuotannon mittakaavassa. Suuremmat, teolliset sovellukset vaativat Konttisen mukaan vielä demonstrointia ja monitieteellistä tutkimusta.
– Biojalostamo sellutehtaan yhteydessä on suomalaisen metsäteollisuuden tärkeimpiä kehityskohteita, Konttinen linjasi.
Ei varsinaisesti
uusi keksintö
Sinänsä biojalostamossa ei ole kyse uusista keksinnöistä. Vetykaasun (H2) tai niinsanotun synteesikaasun, eli hiilimonoksidin (CO) ja vedyn seoksen valmistaminen kaasutuksella on tunnettu jo toisesta maailmansodasta lähtien.
Suomalainen sovellus kaasutuksesta oli sotienaikainen häkäpönttö, jossa tuotettua hiilimonoksidipitoista (häkä) puukaasua käytettiin turvaamaan autojen ja erilaisten muidenkin polttomoottoreiden polttoaineensaanti.
Ilmastonmuutoksen ja öljyn hiilidioksidipäästöjen myötä kaasutuksen imago on parantunut. Puusta tai muusta biomassasta jalostettu kaasumainen polttoaine on maakaasuun verrattavaa korkealaatuista polttoainetta, jota voidaan käyttää yhtä hyvin lämmitykseen kuin sähköntuotantoonkin.
Kaasua voidaan tuottaa puuhakkeen lisäksi myös monenlaisesta muustakin kasviperäisestä kuivasta biomassasta, kuten sahajauhopelleteistä ja oljista.
Kemijärven sellutehtaan työpaikkojen puolesta kamppaillut Massaliike esitti viime vuonna sellutehtaan muuttamista biojalostamoksi. Massaliikkeen mukaan erilaisia biopohjaisia kemikaaleja olisi ollut mahdollista valmistaa selluntuotannon ohessa. Toisena, sellutehtaasta irrallisena vaihtoehtona massaliike esitti laitosta, joka olisi hyödyntänyt Lapin läänissä kasvavaa, muuta kuin sellutehtaalle kelpaavaa metsäbiomassaa.