Sataa vettä. Musta asvaltti kiiltää märkänä. Ilta ei ole pimeä. Se on paljon mustempi.
Tumma moottoripyörä lipuu ohi Helsingin Tapanilassa. Vaikutelma on tässä synkkyydessä melkein aavemainen, sillä moottoripyörä on täysin äänetön. Cagiva Frecciassa ei nimittäin ole polttomoottoria ollenkaan. Pyörä on Jussi Savolan rakentama. Se toimii sähköllä ja on muutoskatsastettu ja täysin katulaillinen. Kesällä Savola ajeli sillä työmatkojaan.
Nyt kun on kylmää ja kosteaa, Cagiva talvehtii motoristikerho Kraftwolf MC:n tallissa Tapanilassa.
Kaikki mikä liikkuu omalla moottorilla, on hauskaa.
Sähkötoimisia moottoripyöriä katuliikenteessä on Suomessa vain tämä yksi. Se, että on edes yksi johtuu tietoliikennetekniikan diplomi-insinööri Savolan halusta kokeilla.
Miksi rakensit tämän pyörän?
– Siksi kun sellaista ei vielä ollut. Siksi kun se on siinä. Siksi koska niin voi tehdä. Siksi, koska halusin kokeilla, että voiko niin tehdä. Siksi, koska halusin venytellä sormiani.
Alun perin Jussi tosin aikoi lappeenrantalaisen kaverinsa Ilmari Laakkosen kanssa rakentaa sähkökäyttöisen mönkijän, mutta sopivan rikkonaista aihiota ei löytynyt. Sen sijaan löytyi kaksi loppuun ajettua 1990-luvun alun italialaista Cagiva Frecciaa, joten projekti sai uuden suunnan.
– Kun tietää, mitä pitkin maailmaa on tehty, niin on se hyvä, että meillä Suomessa on edes tämä yksi. Meinaan siellä on tehty älyttömän hyvän näköisiä, nopeita ja tehokkaita pyöriä, jotka ovat teknisesti loistavia, sanoo Jussi.
Maksiminopeus yhdeksänkymppiä
Jussi Savolan Cagiva Frecciassa on bensatankin kohdalla laturi ja bensamoottorin kaasutinta vastaava kontrolleri, joka anniskelee akuista energiaa tasavirtamoottorille. Neljä 12 voltin akkua on kytketty sarjaan ja sarjoja on rinnan neljä. Käyttöjännite on 48 volttia.
Ihanteellisella kesäkelillä hissuksiin ajaen ajomatkaa riittäisi 90 kilometriä yhdellä latauksella. Savola ei kuitenkaan mielellään ylitä viittäkymmentä kilometriä seka-ajoa, johon sisältyy sekä maantietä että kaupunkiajoa. Todellisessa elämässä ulkona on kylmä ja Savolalla kiire. Tulee ajettua reippaammin, jopa pyörän maksiminopeutta 90 kilometriä tunnissa. Akkujen tehokin purkautuu silloin nopeammin, ja akut kuluvat, jos ne ajaa tyhjäksi.
Konsulttina työskentelevän Jussi Savolan työmatka on nyt 15 kilometriä suuntaansa. Töistä pääsee siis vielä takaisinkin hänen ajoperiaatteillaan. Sitten on tehtävä melkein kuusi tuntia tehtävä lataus, joka onnistuu töpselistä.
Savolan mukaan tällä hetkellä olisi jo saatavilla kahdesta kolmeen kertaa tehokkaampia litiumakkuja, joilla ajaisi sata kilometriä tai vähän yli yhdellä latauksella.
– Tästä Lahteen ja takaisin olisi ihan eri asia kuin tästä keskustaan ja takaisin, mutta hintakin olisi sitten oleellisesti kalliimpi.
Tämän pyörän rakentamisessa Jussi Savola kiittää Akkupojat Oy:n osaamista.
Rakentajan näkökulmasta pyörää voi tuskin koskaan kutsua valmiiksi, vaikka se toimii ja on rekisterissä.
– Ulkonäkö on yksi asia. Onhan se kiva, että pyörä näyttää hyvältä, Savola suunnittelee.
Pyörän sisälläkin on vielä viimeisteltävää, mutta käytännössä se on valmis.
Joten on vain loogista, että talven aikana Jussi hajottaa sen palasiksi ja kokoaa sitten uudestaan.
Yksilö paranee ja kehittyy
Pyörän rakentaminen alkoi noin vuosi sitten, mutta rakentaminen ei kestänyt vuotta.
– Itse asiassa suuri osa aikaa on juotu kaljaa ja puhuttu paskaa, Savola vähättelee.
Vakavoituen hän painottaa, että romuttamoon matkalla olleelle pyörälle on tehty jotain olennaista:
– Pyörä oli jo menossa hylkyyn, mutta nyt tämä vaan paranee, mitä enemmän vuodet vierii. Tulee paremmat akut, parempi moottori, parempi kontrolleri. Eikä tarvitse tehdä mitään dramaattista. Edetään askel kerrallaan siihen, mihin rahat riittävät.
Jussin pyörällä ajaa nyt 50 kilometriä yhdellä latauksella. Hän leikittelee ajatuksella, että 15 vuoden kuluttua sama pyörä kulkee kahtasataa ja yhdellä latauksella 300 kilometriä.
– Tätä yksilöä voi virittää. Ei niin, että seuraavat ajoneuvosukupolvet ovat aina parempia, vaan tämä yksilö kehittyy.
Jussi Savola on tietoliikennetekniikan diplomi-insinööri eikä omien sanojensa mukaan ymmärrä ajoneuvotekniikasta sinänsä mitään.
– Joutuu pelaamaan hyvällä arvauksella ja yleissivistyksellä.
Aina se ei riitä. Yhden moottorin hän on käräyttänyt. Ja esimerkiksi hitsaustyöt on tehnyt ne osaava kaveri.
Kaikki pärisevä kiinnostaa
Jussi Savola toivoo menettävänsä asemansa Suomen ainoan sähkömoottoripyörän omistajana jo hyvinkin pian. Lappeenrannan Ilmari-kaverin pyörä valmistuu ennen pitkää. Lisäksi on olemassa tehokas sporttipyörä, mutta Jussi ei tiedä, onko sitä tarkoitus panna kilpiin.
Muitakin on tulossa.
Kovin suurien joukkojen harrastus tämä ei silti ole, Savola myöntää, muttei ihmettele asiaa. Hänestä sähkökäyttöisen moottoripyörän rakentamisessa ei nimittäin ole mitään järkeäkään.
– Tuo on huonompi kuin vastaava bensavehje joka suhteessa. Bensa on suhteellisen halpaa ja saatavuus hyvä.
– Kilometrikustannukset näyttävät pieniltä, kun katsoo vain polttoaineen hintaa, mutta akut eivät kestä montaa vuotta ja niiden uusiminen on kallista. Lisäksi vakuutus- ja muut kulut ovat aivan samat kuin bensakäyttöisissä laitteissa.
– Ei ole yhtään järkiperäistä syytä tehdä samoin kuin minä.
Onko tässä taustalla kierrätysideologia?
– Ei kovin tärkeässä roolissa, mutta toki hieman. Itse asiassa minulla on Tampereen suunnalla tuttuja, jotka ovat perustaneet löyhän yhteenliittymän. Sillä on motto: kaikki, mikä pärisee, on kiinnostavaa. Tätä voi laajentaa pikkuisen siihenkin suuntaan. Kaikki mikä liikkuu omalla moottorilla, on hauskaa.
Mutta jos joku laittaa rahaa ja vaivaa polttoainetta säästävien sähköisten menopelien kehittämiseen, niin sekin on Savolasta hienoa. Omaan pyöräänsä hän on laittanut rahaa alle 3 500 euroa.
Jussi Savola on dokumentoinut kaiken sähkömoottoripyörästä ja sen rakentamisesta internetiin:
hogsden.dyndns.org/mediawiki/
jussi savolanmoottoripyörät
lehti 