Frantisek Starek, 56, kuuluu niihin toisinajattelijoihin, jotka samettikumous yllätti vankilassa. Presidentti Vaclav Havelin armahduksen jälkeen hän siirtyi heti uuteen salaiseen palveluun BIS:iin, jossa hän kohosi poliisieverstin arvoon.
Starek käytännössä yhtyy 1989 kumottujen kommunistivanhusten väitteisiin, että heidät kaatoi puolueen nuori siipi Moskovan Mihail Gorbatšovin ja KGB:n sekä Tshekin oman Valtion turvallisuuden StB:n konstein.
Samaan suuntaan puhuu professori Oskar Krejci, 61, joka toimi silloisen kommunistihallituksen ja toisinajattelijoiden välisten neuvottelujen petaajana ja ”yhteysupseerina”.
Kumouspäiviksi julkaistussa haastattelukirjassa Videno desati (Kymmenen näkemänä) Krejci tosin muistuttaa, että suuri yleisö tuskin koskaan saa tietää, mitä todella tapahtui. Omia taustatietojaan hän ei ilmaise, ei ainakaan niin kauan kun ”demokraattinen” media käyttää vihjeetkin henkilöiden ja perheiden skandalisoimiseen ja vainoamiseen.
Krejci tähdentää, että Tshekkoslovakian kohtaloksi oli marraskuun puoliväliin 1989 mennessä valmisteltu epälukuinen määrä käsikirjoituksia. Starekin mielestä marraskuu oli sitten näiden kaikkien kaoottinen sekasotku.
Poliisiagentti ”kuoli” käskystä
Tshekkoslovakian niin sanotun samettikumouksen kirjataan alkaneen 17.11. illalla Prahan Narodni-kadulla järjestetystä opiskelijamielenosoituksen pamputuksesta.
Sen huipentumana Prahassa alkoi levitä tieto yhden opiskelijan jääneen kuolleena kadulle. Nyt tiedetään jo varmasti, että tämä ”ylioppilas Martin Smid” oli itse asiassa StB:n luutnantti Ludvik Zifcak, joka oli ryhmänsä kanssa salanimisinä jo hyvissä ajoin soluttautunut toisinajattelijoihin.
Zifcak väittää ”Riippumattomien ylioppilaiden seuransa” tehneen jopa ensi-aloitteen mielenosoituksen järjestämiseksi. He myös ohjasivat kulkueen Narodni-kadun ansaan. Tehtävänsä mukaan Zifcak jäi kadulle makaamaan ”kuolleena”, kunnes sotilasambulanssi nouti hänet.
Zifcak kertoo ryhmäänsä kuuluneen tytön vieneen kuolinsanoman toisinajattelijoiden tärkeimmälle lehtimiehelle Petr Uhlille, jonka sanaan lännessä luotettiin.
Läntisten radioasemien hälyuutinen ylioppilaan kuolemasta oli se tippa, joka sai maljan vuotamaan yli. Teatterit julistivat lakkoja, väki alkoi kerääntyä kaduille. StB:n upseeri Zifcak toteaa suorittaneensa tehtävän, tämä oli tarkoituskin, nyt piti suunnittelijoiden ryhtyä toimiin.
Lopputulos meni kuitenkin kokonaan toisin.
Kahden linjan juhlaa
Näinä päivinä Prahassa kumousmuistelut etenevät karkeasti luonnehtien kahta linjaa.
Näkyvimpänä esiintyy entinen toisinajattelija, sittemmin liki 13 vuotta presidenttinä (1989–2003) pysytellyt Vaclav Havel kumppaneineen ja edelleen hänelle uskollisine valtamedioineen.
Jo kuukausien ajan median erilaiset poliittisen valistuksen sarjat ovat ”kaataneet kommunismia” yhä uudelleen, päivästä toiseen. Ohjelmien dramaattiset tunnukset toistuvat vähintään kerran kaikissa uutislähetyksissä.
Lauantaiksi Havel oli järjestänyt samettikumouksen 20-vuotisjuhlat oman säätiönsä isännöimään Prahan risteykseen eli Pyhän Annan kirkkoon.
Havelilaiset huipentavat kommunismin kaatamisen tiistaina, kun yksityinen mainosfirma yhdessä Tshekin julkisen tv:n kanssa esittää ”suoran lähetyksen menneisyydestä”. Iltapäivällä on määrä toistaa opiskelijakulkue, joka kuitenkin nyt päättyy Narodni-kadulla rock-konserttiin.
Tapahtuman suojelijoina ovat Havel sekä muun muassa Yhdysvaltain lähetystö ja parlamentin maaliskuussa kaataman oikeistohallituksen johtajat Mirek Topolanek, Aleksandr Vondra ja ruhtinas Karel Schwarzenberg.
Samassa hengessä Havelin luottamusministeri, vihreä ihmisoikeusministeri Michael Kocab ilmoitti tuovansa hallitukseen senaatissa hyväksytyn esityksen Tshekin kommunistipuolueen kieltämiseksi.
Edelleen puolihämärää
Toinen muistelulinja on keskittynyt 20 vuoden takaisten tapahtumien ja kumouksen seurausten erittelyyn.
Presidentti Vaclav Klausin kirja ”Missä huomispäivä alkaa” julkistetaan tiistaina Vallankumous-kadun päässä Tasavallan aukioilla. Klaus toistaa kirjassa teesinsä jonka mukaan kommunismia ei voitettu voittamalla, se murtui itsestään.
Piruilevaan tyyliinsä Klaus erittelee ilmiötä ”havlismus” (havelismi), jonka nimissä rakennellaan tarpeettomia ideologioita ja myyttejä. Lauantain juhlassa Klaus kuitenkin myönsi, että hänkin liittää vuoden 1989 tapahtumiin yhden nimen, Havelin.
Klausin teesi saa tukea myös kriittisen, Tshekin arvostetuimman verkkolehden Britske listyn päätoimittajalta Jan Culikilta, joka Yhdysvalloista kertoo slaavimaailman tutkimiseen keskittyneiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden tuoreista julkaisuista.
Myös niissä toistuu ajatus, jonka mukaan Itä-Euroopan toisinajattelijoiden ”myyräntyö” ja rohkeus oli kiistatonta, mutta se ei olennaisesti vaikuttanut vuoden 1989 tapahtumiin. Ratkaisevaa sittenkin oli se, että Neuvostoliiton kommunistipuolueen johto ja KGB itse halusivat muutoksen tilanteeseen.
Kiista sanoista jatkuu
Jo vuosien ajan Tshekin osavaltion pääministeri vuoden 1989 jälkeen Petr Pithart, nykyisin senaatin varapuhemies, pitää nimitystä ”vuoden 1989 vallankumous” (revoluutio, tshekiksi revoluce) ylisanailuna.
Pithartin mukaan riittää mainiosti tshekin oma, pehmeämpi sana prevrat eli kumous, vallanvaihto.
Pithart on toistuvasti kuvaillut, kuinka toisinajattelijat valvoivat öitä rakennellen kumouksen etenemismalleja ja vaihtoehtoja. Tosineuvottelujen ensikosketus löi heidät ällikällä: kommunistit pyysivät heiltä heti kättelyssä ministerilistaa.
Hallituksen ja toisinajattelijoiden yhteyksiä rakennellut silloisten pääministerien erityisavustaja Krejci toisti jälleen, että toisinajattelijoille piti suorastaan tyrkyttää valtaa.
Kuppiloissa samettivallankumous on usein ristitty sanaksi ”hadrova” (revoluce, prevrat), suomeksi rättikumous.
Mikä ja kenen kommunismi?
Tällä hetkellä Tshekin kommunistit muistuttavat omissa teksteissään 20 vuoden käytäntöjen ja reaalikapitalismin kriisin osoittavan vuoden 1989 kumousoikeiston pettäneen kansalaiset lupauksillaan.
Heidän mielestään ei ole mitään syytä antautua oikeiston kielenkäyttöön, jossa agitprop-tyyliin käytetään kommunismi-sanaa väärin. Koska ”kommunismia” ei ole valtiona tai yhteiskuntana ollut missään, miten se olisi voitu ”kaataa”?
Aatehistorian yhtenä ilmiönä tai poliittisena liikkeenä sen sijaan kommunismi elää erilaisina muunnelmina.
Uskottavat historioitsijat puhuvat sen tai tämän kommunistipuolueen hallinnon ajasta, mahdollisesti diktatuurista tai – kulloisenkin konkreettisen ajankohdan tilanteen mukaisesti – vanhan tai edellisen hallinnon ajasta. Joku ehdottaa termiä neuvostomallinen sosialismi, kolmas puhuu byrokraattisesta komentotaloudesta, jne.
Kommunistipuolueisiin kriittisesti suhtautunut, Tshekissä pisimpään kommunistivankiloissa istunut Petr Uhl sanoi viikonvaihteen keskustelussa ärtyneenä, että hänellä aukeaa puukko taskussa, kun joku käyttää älyllisesti laiskana tai huolimattomasti sanaa kommunistinen.
Uhlia vaivaa jopa termi kommunistinen hallinto: ”Tai kommunistinen tiedustelupalvelu – miksi tällaiset ihmiset eivät samalla puhu esimerkiksi syntyneensä kommunistisella synnytyslaitoksella?”