– Yksi kolmasosa kalliorikon esiintymispaikoista on hävinnyt viimeisten sadan vuoden aikana, sanoo vanhempi tutkija Juha Pykälä Suomen ympäristökeskuksesta.
Kalliorikosta ei ole enää viime vuosina tehty havaintoja Nurmijärveltä ja Hattulasta. Tiedossa olevia kasvupaikkoja lajilla on jäljellä vain lähes 40, Lohjalla, Karjalohjalla ja Kemiönsaarella. Yksittäisesti sitä on tavattu Turun lähellä Kaarinassa sekä Salossa.
Pykäkän mukaan kalliorikko kuuluu uhanalaisryhmityksen toiseksi vaarantuneisimpaan ryhmään, jossa maassamme on noin 50 kasvilajia. Kalliorikko suosii laakeita kallioita ja kalliojyrkänteiden koloja. Lähes poikkeuksetta se vaatii kalkkipitoisen kasvualustan.
Kalliorikon kasvualueilla esiintyy tavallisesti myös muita harvinaisia kasvilajeja. Lajin uhkatekijöinä ovat rakentaminen ja kasvupaikkojen umpeenkasvu. Mäntyjen istutus esimerkiksi estää Pykälän mukaan kalliorikon kasvua, koska laji vaatii paljon valoa.
Metsäpalojen estäminen ja rehevöittävä typpilaskeuma ovat kalliorikolle epäsuotuisia, koska avonaiset kallioalueet metsittyvät tai heinittyvät umpeen.
Esiintymät mahdollista palauttaa
– Kalliorikon siemenet elävät pitkään, kymmeniä tai jopa sata vuotta, Pykälä kertoo.
Tämä mahdollistaa vanhojen esiintymisalueiden palauttamisen kasville suotuisiksi. Maaperän siemenvarastoa voidaan hyödyntää harventamalla puustoa, poistamalla kariketta ja raivaamalla aukkoja kasvipeitteeseen.
Merkittävä osa kalliorikon esiintymisalueista on suojeltu. Ympäristökeskuksen mukaan lajin uhanalaistumisen pysäyttämisen kannalta on tärkeää myös suojelualueiden ulkopuolisten kasvupaikkojen turvaaminen.
Hiljakkoin julkaistuun kalliorikon suojeluohjelmaan on koottu lajin suojelun kannalta tarpeellisia tietoja sen kasvupaikoista, elinympäristövaatimuksista ja hoitotoimista.
Kalliorikko on Pykälän mukaan tyypillisesti vuoristojen kasvi Euroopassa myös Turkissa ja Balkanilla. Pohjois-Amerikassa kasvaa sen lähisukulainen, mutta todennäköisesti se ei ole samaa lajia.