Punk on liikettä

Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.3. 2008.

Elokuva Punk – Tauti joka ei tapa TV2 keskiviikkona 21.7. kello 22.50

Jouko Aaltosen edellinen elokuva Kenen joukoissa seisot oli yllättävä yleisömenestys. 1970-luvun alkupuolen nuorisosta ja ajan (puolue)poliittisesta musiikista kertonut elokuva sai pitkälti yli 10 000 katsojaa, mikä on vähäisellä kopiomäärällä levitetylle dokumentille loistotulos.

Maaliskuussa 2008 sai ensi-iltansa Punk – Tauti joka ei tapa. Se esitetään keskiviikkona 21.7. TV2:n Dokumenttiprojektissa.

Elokuva alkaa muutama vuosi siitä, mihin edellinen päättyi ja tulee nykyaikaan. Punk ei olekaan kuollut.

Punk-rokin tulosta Suomeen on kulunut 30 vuotta. Ensimmäiset bändit ehtivät levytysstudioon jo vuonna 1977, ja ihan ensimmäinen niistä oli Briard, jonka toisen johtohahmon Pete Malmin hautajaisista Jouko Aaltosen elokuva alkaa. Briardin kitaristi Andy McCoy kuiskaa haudalla ”mikä biisi” ennen kuin saattojoukko laulaa virren.

Tarina kahdesta nuoruudesta

Kenen joukoissa seisot oli Jouko Aaltosen mukaan elokuva nuoruudesta. Punk – Tauti joka ei tapa on elokuva kahdesta nuoruudesta. Siinä puhuvat tunnetuimmat 1977-polven punkkarit Pelle Miljoonan yhtyeistä sekä Eppu Normaalista.

Ja sitten siinä puhuu tämän päivän punkkari Seve, 16 vuotta. Näin elokuva kertoo nimenomaan tämän päivän nuorista, ei historiasta, ei keski-ikäisistä eikä kolmikymppisten parisuhdekipuilusta kuten suomalainen elokuva normaalisti.

Agit Propin ja varhaisen Pelle Miljoonan välillä oli selvä linkki, vaikka toinen vannoi puolueen ja toinen anarkian nimiin. Ensimmäisiä punk-keikkoja järjestivät samat ihmiset, jotka olivat vähän aiemmin olleet järjestämässä agitproppia.

– Majoitus oli aina jonkun tyypin himassa. Aamulla kun heräsi, niin ikkunalla oli Spede-patsas, Pelle Miljoona nauraa.

Jouko Aaltosen mukaan yhteistä oli myös yhteiskunnallisuus ja laajassa mielessä poliittisuus. Mutta toisin kuin poliittinen laululiike, punk ei ollut missään tapauksessa puoluepoliittista, vaan spontaani liike, joka syntyi jengistä itsestään.

Ja tämä olikin ratkaiseva ero:

– Poliittinen laululiike oli osa poliittista liikettä ja aika hyvin organisoitu. Sillä oli oikeastaan aika tarkka ruutu puoluehierarkiassa.

– Punk oli siksi niin raikas, että se oli spontaani kansanliike, niin kuin työväenliikekin joskus historian hämärissä on ollut. Punk toteutti ihmisten spontaania halua ja tarvetta reagoida ympäröivään maailmaan.

”Hardcore kuin oopperaa”

Nyky-punk on paljon nopeampaa ja vihaisempaa kuin alkuperäinen.

Hardcore on vähän outoa aluetta, myöntää punk-pioneeri Pelle Miljoona, jota Seve luonnehtiikin poppariksi.

Nyt jo yli viisikymppinen Jouko Aaltonen taas kertoo löytäneensä HC-punkista ihan uuden, kiehtovan maailman. Hän kertoo, että siihen pätee sama kuin oopperaankin. Mitä enemmän siihen tutustuu, sitä hienommalta se tuntuu.

– HC:ssä on paljon energiaa ja voimaa. Mutta lajityypin säännöt pitää oppia, että ymmärtää ja näkee yhteyksiä.

– Eihän oopperassakaan saa sanoista selvää, vaan pitää lukea libretto. Kun kuuntelet HC:tä, niin sinun pitää avata levykannen läystäke ja lukea, mitä siellä sanotaan. Ja sitten kun luet, niin se on ahaa, täällähän on painavaa tekstiä ja aika usein aika hyvää lyriikkaa, Aaltonen neuvoo.

HC haluaa pysyä alakulttuurina

Punk ei kuitenkaan ole pelkkää musiikkia, vaan myös yhteiskunnallinen liike, Jouko Aaltonen painottaa. Se on elämäntapa.

– HC on alakulttuuria. Silloin kun Pelle oli tuomassa punkia Suomeen, siitä tuli mainstreamia, koko sukupolven juttu. HC:lle leimallista on, että se on näiden kundien ja mimmien oma juttu eikä se pyrikään julkisuuteen. Siellä on loistavia bändejä, jotka pyrkivät aktiivisesti välttämään julkisuutta. Tämän alakulttuurin sisällä on kukoistava, rikas, luova ja anarkistinenkin meininki. Ja se on minusta kiinnostavaa, Jouko Aaltonen kertoo.

Uuden Unabomber-bändinsä myötä Pelle Miljoonakin on palannut juurilleen. Välillä aika kauas punkista etääntynyt mies rokkaa uusimalla levyllään vuoden 1977 hengessä.

– Tästä ajasta eivät laulunaiheet lopu. Eikä minulla ollut oikeastaan mitään henkilökohtaista tilitettävää kenellekään eikä itsellenikään. Ja halusin tehdä jotain rytinää, Pelle selittää ympyrän sulkeutumista.