– Kun tuloerot kääntyivät 1990-luvun laman jälkeen nousuun, sanottiin, että se on ohimenevää, kertoo erikoistutkija Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuslaitoksesta.
2000-luvulla Suomi onkin ollut tuloerojen kasvun kärkimaita, itse asiassa ykkönen OECD-maiden joukossa.
Tulonjaon eriytyminen on kuitenkin laajalti hyväksytty taloudellisena välttämättömyytenä ja talouskasvun merkkinä – ja jopa sen ehtona.
Onpa kasvavia tuloeroja pidetty kelpo kannustimena köyhimmille kansanosille.
Suoniemen ja Eläketurvakeskuksen ekonomistin Juha Rantalan tuore tutkimus kertoo, että väite tuloerojen kasvun ohimenevyydestä on – epätieteellisin termein – pötyä.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten mahdollisuudet nousta tuloluokasta toiseen ovat heikentyneet 2000-luvulle tultaessa, samalla kun suomalaisten elinkaarituloerot ovat kasvaneet.
– Havaitsimme, että tuloliikkuvuus, joka kertoo siitä, miten ihmisten tulot liikkuvat vuodesta toiseen, on vähentynyt, ja pysyvät tuloerot ovat kasvaneet, Suoniemi kertoo.
Hän pitää tilannetta huolestuttavana sosiaalisen liikkuvuuden kannalta. Hän ja Rantala toteavat tutkimuksessaan, että korkea tuloliikkuvuus on hyvin toimivan kansantalouden merkki.
Sen vastakohta on yhteiskunta, jossa tulojakauma jähmettyy. Ja Suomi on jähmettymässä.
Enemmän tuloeroista perjantaina 13.8. ilmestyneessä Viikkolehdessä.
uutiskirje 
