Saako lukija nykypäivän kirjallisuuskritiikistä sitä mitä etsii, kysyttiin tiistai-iltana Jyväskylän Kirjailijatalolla järjestetyssä paneelikeskustelussa. Kuinka monta mutkaa kriitikolla on matkassa? Voivatko kriitikko ja taiteilija toimia ”valelääkäreinä?”
Usein keskustelu kritiikin sisällöstä kuihtuu jankkaamiseen siitä, miten Hesari on asiaa käsitellyt.
Kritiikin moniäänisyys on vaarassa kaventua mediatalojen fuusioiden myötä.
Nettikritiikin avoimuuden ja vapauden ongelmana nähtiin se, että netissä jokainen voi kirjoittaa mitä tahansa mistä tahansa.
Kuitenkin kritiikiltä odotetaan aapiskukon ominaisuuksia, että kukko munii jotain sellaista, johon voi luottaa.
Kenestä on kriitikoksi?
Millainen kriitikon koulutus, henkilökohtainen tausta pitäisi olla, jotta hänet koettaisiin päteväksi toisten töiden ja suoritusten arvioijaksi?
Pitääkö kriitikolla olla laaja yleissivistys vai riittääkö pelkkä oman alaansa liittyvä asiantuntemus?
Mitä eroa sitten on esittelyllä, markkinoinnilla ja kritiikillä? Onko se sama kuin kovan lääketieteen ja kansanparannuksen välinen kuilu?
Kriitikolta edellytettiin asiaansa sitoutumista ja paneutumista, intohimoa kohteeseensa. Hänen on kyettävä viestittämään vinkkejä ja ehdotuksia, sekä luomaan tulkintoja teoksista ilman että ne olisivat pelkkiä menovinkkejä vastaanottajalle. Vastuuntuntoinen tulkinta on olennaisinta.
Kokemusten vertailu on tärkeä osa kritiikkiä.
Kriitikon palkkioilla ei elä
Kriitikon on oltava myös hyvä, vetävä kirjoittaja. Sivistysanoja kannattaa säästellä, vaikka niiden avulla säästääkin usein paljon palstatilaa.
Toisaalta kukaan ei Suomessa voi elää pelkästään kriitikon palkkioilla. Siksi houkutus tehdä nopeasti ohuista kirjoista arvioita on suurempi kuin paneutua tiiliskiviin.
Tärkeintä kirjallisuuskriitikon on kuitenkin muistaa, ettei mikä tahansa kansien väliin laitettu paperipinkka ole kirja. Kirja on aina ajattelun tuote.
Kulttuurilehdistä ja netistäkin
Paneelissa todettiin myös, että päivälehtikritiikki ei välttämättä tarjoa parasta mahdollista näköalaa kirjallisuuskritiikkiin. Erilaisista kulttuurilehdistä ja netistä saattaa löytyä huomattavasti perusteellisimpia esityksiä.
Tärkeintä on kuitenkin se, mistä lähtökohdista kirjallisuuskritiikki kirjoitetaan. Millä kriteereillä se lukijoille suunnataan. Kritiikki suunnataan aina myös teosten tekijöille.
Paneelin osallistuivat SARV:n puheenjohtaja Siskotuulikki Toijonen, Suomen maakuntakirjailijoiden puheenjohtaja Kari Tahvanainen, kirjailija-kriitikko Teppo Kulmala, runoilija-kriitikko Kristian Blomberg sekä Kritiikin Uutisten päätoimittaja Aleksis Salusjärvi.
uutiskirje 
