Sana joulu tulee muinaisgermaanista sanasta ”jul”, joka tarkoittaa talvipäivänseisauksen juhlaa. Sitä vietettiin vuoden pimeimpänä päivänä kasvavan auringon kunniaksi. Myöhemmin kirkko omi juhlan Jeesuksen syntymäjuhlaksi, kuten monet muutkin niin sanotut pakanalliset tavat.
Suomalaisten pakanuuden aikaisista joulutavoista ei ole kirjallista tietoa, mutta todennäköisesti se on ollut samanlainen kuin muuallakin pohjolassa ja pohjoisen Saksan germaanisilla heimoilla. Tähän viittaa myös Mikael Agricolan maininta keväisistä Ukon vakoista, joka oli juomisineen ja seksileikkeineen samaa sukua kuin muinaisten germaanien keväiset hedelmällisyysjuhlat.
Kuinka sitten joulua vietettiin? Ruotsalainen kirjailija ja historioitsija Frans G. Bengtsson julkaisi vuonna 1941 kirjan Orm Punainen, jossa hän kuvaa joulun viettoa Tanskan ensimmäisen kristityn kuninkaan Harald Sinihampaan ( kuoli 986 jkr.) kartanolla. Kirjan päähenkilö Orm on fiktiota, mutta kaikella muulla on historiallinen perusta.
Kaukalot olivat kukkuroillaan verimakkaroita.
Harald Sinihampaan jouluvietto on täysin pakanallista, kristinuskon vaikutus on läsnä, mutta vanhat tavat ovat kunniassa.
Joulutavoissa on selvä yhteys Odinin pitoihin Valhallassa, jossa taisteluissa kaatuneet sankarit söivät, joivat ja taistelivat koko päivän. Seuraavana aamuna he heräsivät uudelleen kuolleista ja pidot alkoivat taas. Näin jatkui ikuisuuksista ikuisuuteen.
Jano oli jo kova
Kirjan yhdeksäs luku alkaa otsikolla ”Miten joulua juotiin kuningas Harald Sinihampaan hovissa”. Juominen kuvaakin hyvin joulunviettoa.
Harald Sinihampaan hovi sijaitsi Jellingissä, jonne kokoontui mahtimiehiä ympäri valtakuntaa. Kaikkiaan joulunviettäjiä oli satoja, jotka saapuivat paikalla maitse tai uljailla lohikäärmepursilla. Juhliin tulo oli välttämätöntä maan ylimyksille ja kuninkaan perillisille, koska suurissa syömingeissä luunpala saattoi tarttua kurkkuun ja Tanska tarvitsi uuden kuninkaan.
Joulunvietto aloitettiin saunalla, jonka jälkeen väki marssi juhlatupaan. Juhlatupa oli rakennettu niin suureksi, että siihen mahtui 720 miestä. Paikalla oli vain miehiä, sillä suurissa juomingeissa naisten läsnäolo olisi voinut aiheuttaa suurta levottomuutta. Jo nytkin oli vaikeata pitää juominkirauhaa yllä, saati sitten, jos paikalla olisi ollut naisia, joille näyttää uljautta.
Suurtuvan keskellä oli kuninkaan pöytä, johon mahtui kolmekymmentä korkea-arvoisinta vierasta. Muiden pöydät oli asetettu kummallekin puolella tuvan poikki.
Juhlavietto aloitettiin uuden uskonnon tapaan rukouksella, jonka jälkeen juotiin kolme maljaa; Kristuksen kunniaksi, kuningas Haraldin onneksi ja auringon paluuksi. Myös isien uskonnon kannattajat joivat Kristuksen maljan, koska jano oli jo kova.
Verimakkaran ylistys
Sitten alkoi syöminen. Kuninkaalla oli tapana teurastaa neljäkymmentäkahdeksan tammenterhoilla hyväksi syötettyä sikaa. Siitä riitti kaikille läskiä, vaikka sika oli tuohon aikaan arvokkaampi eläin kun lammas tai härkä.
Juhlavieraat katselivat vesi kielessä palvelijoiden saapuessa juhlatupaan.
”Keittiöväki tuli sisään kaksittain, pitkänä jonona, suuret höyryävät kattilat välissään; toiset kantoivat kaukaloita, jotka olivat kukkuroillaan verimakkaraa. Keittiörenkejä, suuret haarukkavartaat käsissä, seurasi jäljessä; ja sitten kun kattilat olisi asetettu pöytien viereen, he pistivät vartaat liemeen ja keihästivät sieltä suuria kappaleita, jotka pantiin vieraitten eteen vuoronsa jälkeen, niin ettei mitään vääryyttä voinut tapahtua; ja jokaiselle pantiin runsas kyynerän mitta verimakkaraa, tahi enemmän, jos joku halusi.
Varrasleipiä ja paistettuja nauriita oli savivadeissa pöydillä ja pöytien päässä oli olutkorvoja, niin että sarvet ja haarikat aina voitiin täyttää.”
Cordoban kalifikunnassa asunut Orm ihmetteli, että oli niin monta vuotta jaksanut elää sianlihattomassa maassa. Kun verimakkara tuli kohdalle, häneltä tirahtivat kyyneleet silmistä.
Läski vaati veronsa
Joulupidot kestivät kuusi päivää. Kun sianliha loppui, syötiin härkää ja lammasta, mutta aina riitti olutta. Syömisen ja juomisen kera kuunneltiin runonlaulajia, kerrottiin todellisista tai muinaisista taisteluista. Ja kun olutta juotiin, niin myös riideltiin. Miestappoja kuningas ei sallinut, mutta kaksintaistelut olivat toinen juttu. Häviäjän päätön ruumis oli oiva uhri nousevalle auringolle, ainakin isien uskonnon kannattajien mielestä.
Kuuden juhlapäivän jälkeen oli sitten aika nuolla haavoja ja levätä. Juhlien raskaudessa oli tuoreita varoittavia esimerkkejä. Harald Sinihampaan isä vanha kuningas Gorm oli viljalti joululäskiä syötyään maannut kaksi päivää sanattomana ja sitten kuollut.
Liikaa tämä muisto ei vieraita kuitenkaan häirinnyt, sillä kaikki tiesivät, että joulun aikaan vanhat miehet usein kuolivat äkkiä vuoteeseen tai juomapenkille. Joulun juominen tanskalaisten kuninkaan luona oli kuitenkin suuri kunnia, joka lisäsi arvonantoa kaikiksi ajoiksi.
Noista ajoista meille on säilynyt sian kunnioitus. Joulukinkku on edelleen pohjolan ruokapöydän kuningas. Juomistavat ovat ehkä siistiytyneet, mutta tämä voi johtua siitä, että olutta voi juoda muulloinkin kuin jouluna.
uutiskirje 
