Työajat ovat nousseet taas keskusteluun hollantilaisen Deloitte -tutkimusryhmän jätettyä EU-komissiolle raporttinsa, jonka mukaan vuosityöaika Suomessa on pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Tutkimuksen tilasi komission työllisyysosasto ja tutkimuksen oli tarkoitus arvioida EU:n työaikadirektiivin toimivuutta.
Komissio ilmoittikin joulun alla käynnistävänsä neuvottelut työaikadirektiivin tarkistamisesta. Suomessa nousi keskustelun (KU 28.12., Demari 29.12.) pintaan nousi työajan pituus. Kinattiin siitä, tehdäänkö Suomessa liikaa vai liian vähän työtunteja vuodessa.
SAK:n ekonomisti Erkki Laukkasen mukaan toki tästäkin on keskusteltava, mutta tutkimuksen pihvi oli kyllä toisaalla; EU:n työaikadirektiivin kehittämistarpeissa.
Laukkasen mukaan keskimääräisellä vuosityöajan pituudella arvioituna Suomi on EU-maiden keskikastia. EU:n vanhoissa jäsenmaissa työaika on tosin yleensä Suomea lyhyempi, mutta uusissa jäsenmaissa Suomea pitempi.
– Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Lisäarvoa työajan pituuteen tutkimus tuo vain sillä havainnolla, että vuoden 1990 jälkeen työajan lyhenemiskehitys on lähes pysähtynyt. Siitä, miksi näin on käynyt, olisi hyvä keskustella.
Toiveet ja todellisuus eivät kohtaa
Keskilukuihin perustuen keskustelu ei Laukkasen mielestä etene.
– Esimerkiksi Suomessa tyypillinen viikkotyöaika on edelleen 37 – 38 tunnin haarukassa, kuten oli myös vuonna 1990. Uutta on se, että keskimääräistä pitempää ja lyhyempää työaikaa tehdään nykyään huomattavasti enemmän kuin vuonna 1990. Ja suurelta osin näin tehdään työntekijän tahdon vastaisesti. Kun alle 30 tai yli 40 viikkotyötuntia tekeviltä kysytään, mitä tuntimäärää he haluaisivat tehdä, niin valtaosa haluaisi tehdä 35- 40 tuntia viikossa.
– Mutta tämä toive ei toteudu, koska työt on nykyään organisoitu siten, että toivottu ja todellinen viikkotyöaika eivät kohtaa. Ylipitkää viikkotyöaikaa tekevät ovat pakotettuja jatkamaan vanhaan malliin, kuten myös alipitkää viikkotyöaikaa tekevät. Ongelman nimi on rajoitettu työaika-autonomia. Niitä rajoitteita työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella on yritetty viime vuosina poistaa, mutta tuloksilla ei voi kehua.
Tutkimuksen mukaan EU:n työaikadirektiivin työterveyteen ja työhyvinvointiin liittyviä tavoitteita tunnetaan huonosti. Laukkasen mielestä se on outoa, sillä voimassa oleva direktiivi säädettiin jo 1993, lähes 20 vuotta sitten. Toinen outo piirre eurooppalaisessa työaikakeskustelussa on se, että nykyistä joustavampia ja pitempiä työaikoja on perusteltu tuottavuudella. Tutkijat eivät kuitenkaan ole tälläkään kertaa löytäneet mitään vahvempaa näyttöä näyttöä tuottavista työaikajärjestelyistä.
Maksimityöaika taas esille
Tämä asia liittyy myös EU:n työaikadirektiivin kiistanalaisimpaan asiaan: maksimiviikkotyöaikaan. EU:n työaikadirektiivissä 1993 se määriteltiin 48 tunniksi viikossa, mukaan lukien säännöllinen ylityö.
– Viisi vuotta sitten EU-komissio yritti nostaa sitä peräti 65 tuntiin viikossa. Perusteena käytettiin nimenomaan oletettuja tuottavuushyötyjä, joita tiukimmin propagoi Iso-Britannian työväenpuolue, Englannin ”vasemmisto”, muistuttaa Laukkanen.
Esitys kaatui EU-parlamentissa lopulta varsin selvin luvuin.
– Tämä kaikki on syytä palauttaa mieleen nyt, kun komissio on taas kerran liikkeelle lähtenyt. Taas kerran on odotettavissa vastakkainasettelu työterveyden ja tuottavuuden välillä. Se on taas kerran täysin turha ja keinotekoinen vastakkainasettelu, kuten Deloitten tutkimus selvästi kertoo.
– Työntekijäpuolen on nyt kuitenkin tehtävä itselleen selväksi, millaista työaikapolitiikkaa se käytännössä kannattaa ja miksi. Työntekijäpuolen aloitetta tässä asiassa on odotettu jo noin 15 vuotta. Enää sitä ei voi lykätä. Kiireestä on tullut myös Suomessa kroonisen oloinen ongelma. Se on selvä terveyshaitta ja vaarantaa myös työssä jaksamista koskevat tavoitteemme, sanoo Laukkanen.
lehti 