Hyvinvointivaltion tuhoajat osa 2
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.11.2001
Suomen 1990-luvun alun lamassa oli kyse talouspoliittisen päätöksenteon epäonnistumisesta, sanoi Suomen Akatemian kolmivuotisen lamaprojektin koordinaattori Jaakko Kiander torstaina projektin päätteeksi.
Yli 100 tutkijaa yli 20 projektissa työllistänyt tutkimushanke haki vastausta kysymykseen, oliko Suomen poikkeuksellinen kriisi vain huonoa onnea vai oliko taustalla rakenteellisia syitä, jotka tekivät romahduksesta väistämättömän. Lisäksi selvitettiin sitä, missä määrin laman vauriot jäivät pysyviksi.
Projektin yhteenvedon suorittanut Kiander sanoi, että useimmissa eri maiden 1990-luvun talouskriiseissä taustatekijöinä olivat rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkaminen, kiinteän valuuttakurssin politiikka ja valuutan yliarvostus.
Muissa maissa ei kuitenkaan koettu niin syvää kriisiä kuin Suomessa.
– Jos Suomen kriisin ei voi katsoa olleen välttämätön seuraus rahamarkkinoiden vapauttamisesta, on pääteltävä kyseessä olleen talouspoliittisen päätöksenteon epäonnistuminen, Kiander sanoi.
Idänkauppa
ei selitä
Laman aikana keskeistä selitystä haettiin idänkaupan romahduksesta. Jaakko Kianderin mukaan sen jälkeinen häiriö oli sittenkin vähäinen, noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja ohimenevä. Jo vuoden 1992 alusta Suomen viennin kehitys oli maailman kärkeä.
Laman syvyys ja kesto johtuivatkin Kianderin mukaan pitkälti siitä, että odottamattoman korkeiden korkojen aikaansaama varallisuuden arvon lasku johti jyrkkään säästämisen kasvuun ja kulutuksen ja investointien supistumiseen. Se oli myrkkyä työllisyydelle.
Myös valuutan yliarvostuksella ja kireällä rahapolitiikalla oli tärkeä merkitys lamadynamiikalle. Kun markan kellutuksen jälkeen korkotaso kääntyi laskuun, muuttui talouden tilanne nopeasti.
Lamaa selitettiin sen päällä ollessa Suomen talouden ja yhteiskunnan rakenteellisilla heikkouksilla. Että taustalla olisi ollut yritysten tehottomuus ja kilpailun puute, korkeat verot, suuri julkinen sektori, ylimitoitettu sosiaaliturva tai jäykät työmarkkinat.
Tällaisen rakenneselityksen kyseenalaistaa kuitenkin se, että talous toipui niin nopeasti lamasta 1990-luvun jälkipuoliskolla, Kiander huomautti.
Työttömyyttä
lisättiin turhaan
Jaakko Kiander nimesi sarjan päätöksiä, jotka jälkikäteen voidaan nimetä virheiksi. Tällaisia olivat säästöpankkilainsäädännön liberalisointi 1980-luvun alussa, pankkivalvonnan heikot valtuudet, luottomarkkinoiden vapauttaminen sääntelystä samalla kun talletuspuolen sääntelyä jatkettiin, vakaan markan linjan vieminen liian pitkälle, talouskasvua jarruttava ja työllisyyttä heikentävä finanssipolitiikka lamavuosina ja työttömyyden hoidon laiminlyönti.
– Keskeisin virhe tehtiin siinä, että työttömyyden annettiin vapaasti kasvaa vuosina 1991-93. Myöhempi kokemus osoitti, että työttömyyttä on helppo kasvattaa mutta vaikeata alentaa. Siksi työttömyyden käyttäminen makrotalouden epätasapainojen korjaajana on lähes aina ja kaikkialla osoittautunut vakavaksi virheeksi, Kiander latasi.
Vuosina 1991-93 lamapolitiikasta vastasi Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus, joka valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) suulla läksytti kansaa elämisestä yli varojensa.
Kiander korosti, ettei työttömyyttä lisänneellä kireällä raha- ja finanssipolitiikalla saavutettu juuri mitään myönteisiä tuloksia.
– Julkisten menojen säästöistä huolimatta budjettialijäämät ja julkinen velka kasvoivat, koska työttömäksi jääneet lakkasivat maksamasta veroja ja tulivat oikeutetuiksi tulonsiirtoihin.
Jaakko Kianderista on mielenkiintoista, joskin suomalaisen talouspolitiikan perinteen mukaista, ettei talouspolitiikka laman aikana kiinnittänyt juuri mitään huomiota kansalaisten elintasoon tai työllisyyteen.
– Yksityisen kysynnän supistuminen ei laman alkuvaiheessa aiheuttanut huolta, koska sitä pidettiin tavoiteltavana.
Eliitistä työttömyys
vaikutti positiivisesti
Tutkija Anu Kantola Helsingin yliopistosta korosti, että nimenomaan poliittinen eliitti kielsi laman olleen seurausta poliittisista ratkaisuista. Se haki selitystä kansalaisten moraalisen selkärangan pettämisestä 1980-luvulla.
Kantola on tutkinut lamaprojektissa eliitin puhetta vuonna 1995 tehdyistä päättäjien haastatteluista. Hänen mukaansa eliitin suhde politiikkaan ja erityisesti eduskuntaan ja vaaleihin on pääosin kielteinen.
Jos muistellaan tiedotusilmastoa laman aikana, niin tapahtumia tulkitsivat pääosin Ahon hallituksen keskeiset ministerit, korkeat virkamiehet erityisesti valtiovarainministeriöstä, työmarkkinajärjestöjen johtajat sekä ekonomistit, joiden joukossa oli sekä elvytyksen että hallituksen peruslinjan kannattajia. Kaikkien voidaan katsoa kuuluvan ”eliittiin”.
Anu Kantola näki eliitin asettuneen ”yhteisen järjen nimissä” kannattamaan julkisen sektorin karsimista. Se näki työttömyyden positiivisessa valossa tehokkuuden lisääjänä. Samalla päättäjät siirtyivät uuteen ajatteluun, jossa hyvinvointiajattelun ja tasa-arvon ajatukset korvasi yhteiskunnassa markkinoiden ylläpitämä kuri.
Projekti antoi lisävaloa sille, miksi laman kaltainen raju muutos ja sen aiheuttamat poliittiset toimet voitiin viedä läpi ilman merkittävää poliittista taistelua tai vastarintaa:
– Eliitti löytää yhtenäisen linjan, jossa laman ongelmat, kuten leikkaukset ja työttömyys, eivät nouse tärkeiksi ongelmiksi eivätkä näin jäsenny poliittisessa järjestelmässä julkisiksi ongelmiksi. Puoluepoliittiset erot ja intressit korvautuvat yhteisen edun nimissä esitetyllä ohjauspuheella. Tätä ohjauspuhetta höystetään moralistisella tuomiolla, joka kohdistuu kulutusjuhlaan langenneeseen yhteiskuntaan, Anu Kantola sanoi.
uutiskirje 
