Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 4.11.2005
Suomessa kirjoitetaan valtavasti dekkareita, joista yllättävän moni ansaitsisi luonnehdinnan vuoden mielenkiintoisin. Mutta vain yksi voi olla Suomen omaperäisin dekkarihahmo, ja silloin valinta osuu uutismies Matti Röngän Viktor Kärppään.
On makuasia, ovatko inkeriläisen paluumuuttajan vaiheista kertovat kolme kirjaa dekkareita ollenkaan. Rikosten maailmaahan niissä sivutaan, mutta täysin epätavallisin asetelmin. Ei ole poliiseja, jotka selvittävät roistojen tekemiä rikoksia. Sen sijaan on paluumuuttaja Viktor Kärppä, joka ensimmäisissä kirjoissa järjestelee maanmiestensä asioita ja hoitaa bisneksiään laittomuuden rajamailla.
Syksyllä 2005 ilmestyneessä uusimmassa kirjassa Ystävät kaukana Viktor on jo melkein laillinen suomalainen yrittäjä eikä enää yhtä mukava ja avulias.
Matti Röngän omien sanojen perusteella Viktor Kärppä -kirjoja voisi kutsua myös ihmissuhdedekkareiksi. Ensimmäisessä kirjassa Tappajan näköinen mies (2002) esillä oli äiti-suhde, Hyvä veli, paha veli -kirjassa (2003) vuorossa oli mustasukkaisuutta ja uusimman teemana voisi olla veljeys ja ystävyys.
Matti Röngän mielestä kirjoista voisi käyttää myös luonnehdintaa veijariromaani. Tietyllä tavalla. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi Arto Paasilinnalla.
– Mutta ei itseäni ole hirveästi askarruttanut, että miksi niitä pitäisi kutsua.
– Kun kirjoitin ensimmäisen kirjan, tein sen siksi, että halusin kirjoittaa kirjan. Dekkarimuodon valitsin ihan tarkoituksellisesti siksi, että pakollinen juonirakennelma pitää homman tietyllä tavalla ryhdissä ja siihen voi sitten ripustaa ne asiat, joista haluaa oikeasti kertoa, Ylen tv-uutisista tuttu Rönkä kertoo.
Dekkareissa murha
on usein sivuseikka
Matti Röngästä on positiivista, että kirjaa lukiessa aivot raksuvat ja joutuu miettimään, mistä tässä kerrotaankaan. Hän pohtii, että jos oppii alasta lisää, niin ehkä osaisi ja uskaltaisi joskus kirjoittaa kirjan ilman selkeän juonen vaatimusta.
Rönkä kertoo lukeneensa paljon dekkareita, mutta ei kuitenkaan pidä itseään varsinaisesti alan harrastajana. Mutta jälleen kerran törmätään määrittelemisen vaikeuteen. Mikä oikeastaan on nykyään ”dekkaria”?
– Luulen, että monille Henning Mankellin lukijoille rikosjuoni ja sen ratkeaminen on tekosyy. Kaikki muuhan siinä on sitä kiehtovaa.
Sama pätee hänen mielestään Raymond Chandleriin.
– Olen lukenut häntä hyvin myöhäisessä vaiheessa ajatellen, että mikä tässä on hienoa. Se on nimenomaan tietyllä tavalla täysin irrallinen tunnelma ja joku kohtaus, joka pääjuonen kannalta on irrelevantti, mutta nautinnollinen.
Aloittaessaan Matti Rönkä halusi kehittää päähenkilöksi ihan oman ja erilaisen hahmon eikä ainakaan alkoholisoitunutta keski-ikäistä poliisia. Viktor Kärppää kehitellessään hän hyödynsi toimittajan ammatissaan sieltä täältä kertynyttä materiaalia suomalaisista kommunistiloikkareista, matkoiltaan Neuvostoliitosta ja kokemuksistaan venäläissyntyisen adoptiolapsen isänä.
– Huomasin, että minullahan onkin valmiina materiaalia ja ajatus siitä, minkälainen henkilöhistoria Viktorilla on ja mistä ympäristöstä hän tulee. Sitä ei tarvinnut uloskirjoittaa, mutta siitä johtuu asioita, että sukulaisia pulpahtaa esiin ja hän on saanut paluumuuttajastatuksen.
– Totta kai Viktor on asioiden järjestelijänä vähän yksityisetsivähahmo, mutta mitä enemmän henkilöä rakensin ja mietin, sitä käyttökelpoisemmalta hän alkoi tuntua.
Valtakulttuuri
ulkopuolisen silmin
Matti Rönkä tuntee sukulaisuutta niihin dekkaristeihin, jotka katsovat vallitsevaa kulttuuria ulkoa käsin. Yksi on Italiassa asuva amerikkalainen Donna Leon, joka tekee arkisia huomioita uudesta kotimaastaan komisario Guido Brunettin kautta. Walter Mosleyn Easy Rawlings taas on musta mies, jonka kautta peilataan valkoista Amerikkaa. Tony Hillermanin kirjoissa samaa tekevät navajopoliisit Joe Leaphorn ja Jim Chee.
Venäläinen elämänmuoto Suomessa vaikuttaa Matti Röngän kirjoissa hyvin aidolta, mutta ei hän siihen syvällisesti ole perehtynyt.
– Joskus täytyy tolkuttaa itselleen, että tämähän ei ole journalismia. Riittää, että faktat voisivat olla totta, hän sanoo.
– Mutta tässä toisessa sukupolvessa paluumuuttajien lasten rikollisuus on tilastollinen totuus. Ja Suomeen on syntynyt vähin erin venäläinen vähemmistö, joka käy omissa kaupoissaan ja kuuntelee radio Sputnikia. Tällaisia rakenteita on olemassa, ja liikkuessaan tekee lisää havaintoja. Kun lenkkipolulla näkee naispariskunnan kävelevän käsikynkkää, niin venäjäähän he puhuvat.
– Kuva on syntynyt tällaisten havaintojen kautta, mutta ei minulla ole suoraa kontaktia Suomen venäläisiin.
Neukkuromantiikka
sävyttää kirjoja
Viktor Kärppä on suomalaisessa kirjallisuudessa poikkeuksellinen venäläinen hahmo myös sikäli, ettei hän ole tummanpuhuva mafioso, vaan elää kutakuinkin tavallista elämää. Rönkä kertoo, että Viktor Kärppä on myös hänen oman neukkuromantiikkansa tuote.
– Aina kun Venäjällä käy, niin moni asia tympäisee. Mutta moni asia myös aina viehättää. Siellä ollaan laajasieluisia ja sydämellisiä, mutta toisaalta asiat menevät monella tavalla ihan perseelleen, hän nauraa.
Rönkä ei osaa paheksua venäläisen tyypillistä kuvaa suomalaisissa romaaneissa mafiosoina ja ilotyttöinä. Tarinoita kerrotaan stereotypioiden ja yksinkertaistuksien kautta, hän toteaa.
Matti Rönkä ei ole saanut palautetta venäläissyntyisiltä lukijoilta. Hän kertoo vähän pelolla ajatelleensa, että avautuvatko nämä tarinat heille.
– Minulla on lähtökohtana se, että voi ajatella, että joko ihmiset ovat hyviä tai he ovat pahoja. Minä koetan ajatella, että ihmiset ovat hyviä ja sen pitäisi välittyä kaikkien henkilöitten osalta.
Matti Röngällä ei ole suurta pyrkyä heittäytyä päätoimiseksi kirjailijaksi. Hän viihtyy työssään Ylen tv-uutisissa.
– Nöyrästi täytyy olla kiitollinen siitä, että on etuoikeus tehdä työtä, josta ei tarvitse kysyä itseltään, onko tämä tarpeellista.
Tappajan näköinen mies, MTV3 sunnuntaisin kello 21.
uutiskirje 
